Eugene Aynsley Goossens

Eugene Aynsley Goossens (26. toukokuuta 1893 Lontoo – 13. kesäkuuta 1962 Lontoo) oli brittiläinen kapellimestari ja säveltäjä.[1]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhaiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goossens oli viulisti-kapellimestari Eugène Goossens nuoremman ja tämän vaimon, Annie Elizabeth Mary Agnesin viidestä lapsesta vanhin. Perheen äiti oli laulaja ja basso Thomas Aynsley Cookin tytär. Myös Goossensin isän isä, Eugène Goossens vanhempi, toimi aikoinaan viulistina ja kapellimestarina.[1]

Goossens sai varhaisimman musiikkikasvatuksensa kotonaan ennen kuin hänet lähetettiin vuonna 1901 opiskelemaan Belgiaan. Hän sai ohjausta viulunsoitossa ja solmisaatiossa. Vuonna 1906 Goossens palasi perheensä luokse Cheshireen. Hän jatkoi kotimaassa opintojaan Kristittyjen veljien instituutissa ja Liverpoolin musiikkioppilaitoksessa. Vuonna 1907 hän sai viulunsoitollaan stipendin Lontoon Royal College of Musiciin. Hänen professoreitaan olivat Achille Rivarde (viulunsoitto), John Dykes (pianonsoitto), Henry Wood (teoria) ja Charles Villiers Stanford (sävellys). Goossens työskenteli valmistumisensa jälkeen viulistina teatteriyhtyeissä, Queen's Hallin orkesterissa ja useissa jousikvarteteissa.[1]

Goossens vapautettiin asepalveluksesta ensimmäisessä maailmansodassa terveyssyistä; hänen veljensä, käyrätorvea soittanut Adolphè kuoli Sommen taistelussa.[1]

Uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goossens johti vuonna 1916 Thomas Beechamin pyynnöstä Charles Villiers Stanfordin The Critic -oopperan esityksen. Tämä hänen muodollinen debyyttinsä osoittautui menestykseksi, mikä rohkaisi Beechamia työllistämään tämän epävirallisena varamiehenään. Tämä järjestely jatkui lähes vuosikymmenen ajan ja johti merkittäviin kiinnityksiin johtamaan esimerkiksi Sergei Djagilevin Ballets russesia ja Carl Rosa Opera Companya Covent Gardenissa.[1]

Kesäkuussa 1921 Goossens oli koonnut oman nimensä alle virtuoosiorkesterin, joka piti uuden musiikin konsertteja Lontoossa. Tässä yhteydessä järjestettiin esimerkiksi Igor Stravinskyn Kevätuhrin ensimmäinen konserttiesitys Englannissa. Vuonna 1923 Goossens aloitti George Eastmanin kutsusta toiminnan Rochesterin filharmonikkojen kapellimestarina. Samanaikaisesti hän teki opetustyötä Eastman School of Musicissa. Goossens pääsi myös johtamaan Philadelphian, Bostonin, New Yorkin sekä San Franciscon merkittäviä orkestereita ja palasi kesäisin Eurooppaan muiden muassa omien sävellystensä kantaesityksiä varten. Vuonna 1931 Goossens seurasi Fritz Reineriä Cincinnatin sinfoniaorkesterin johdossa, jossa toimi seuraavien viidentoista vuoden ajan. Hän sai Kunnialegioonan ritarin arvon vuonna 1934.[1]

Toiminta Australiassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1946 hyvin vastaanotetun Australian-kiertueen jälkeen Charles Moses kutsui Goossensin johtamaan Sydneyn sinfoniaorkesteria sen ensimmäisenä vakituisena kapellimestarina. Hän palasi Australiaan tätä tehtävää varten heinäkuussa 1947 ja pääsi samalla johtamaan Uuden Etelä-Walesin valtionmusiikkikonservatoriota. Hän otti Sydneyn sinfoniaorkesterin ohjelmistoon yli viisikymmentä aiemmin sivuutettua tai liian haastavana pidettyä teosta. Hän tuki myös uutta paikallista musiikkia ja kantaesitti monia teoksia, kuten John Antillin Corroboreen (1946). Joan Sutherland teki oopperadebyyttinsä esiintymällä Goossensin johdolla nimiroolissa tämän oman oopperan, Judithin esityksessä.[1]

Goossens saavutti Australiassa suurta kuuluisuutta. Hänen jatkuvat vaatimuksensa esittävien taiteiden keskuksen perustamisesta Sydneyyn edesauttoivat Sydneyn oopperatalon perustamista. Paikaksi myös valittiin Bennelong Point, jota Goossens itse oli ehdottanut. Goossensin johdolla opiskelivat muiden muassa Richard Bonynge, Maureen Jones, Brenton Langbein, Geoffrey Parsons ja Malcolm Williamson.[1]

Goossensin EMI:lle johtamat historialliset sessiot ovat Sydneyn sinfoniaorkesterin ensimmäiset kaupalliset levytykset. Hän sai uuden ritarinarvon vuonna 1955. Vuodelta 1951 on hänen aiotun omaelämäkertakokonaisuutensa ensimmäinen osa, Overture and Beginners.[1]

Skandaali ja viimeiset vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goossensin kiinnostus panteismiä ja okkultismia kohtaan oli hänen sekä "noita", taiteilija Rosaleen Nortonin ja runoilija Gavin Greenleesin välisen, vuonna 1952 alkaneen ystävyyden taustalla. Australian viranomaiset kiinnittivät huomionsa kolmikon toimintaan ja löysivät Goossensin Nortonille lähettämiä kirjeitä, joiden katsoivat riittävän tukemaan syytettä "skandaalinomaisesta käyttäytymisestä". 9. maaliskuuta 1956 Goossens palasi laajalta Euroopan-kiertueelta Sydneyhyn, jolloin lentoasemalla tutkittiin hänen matkatavaransa, joiden joukosta löytyi kiellettyjä tavaroita: säädyttöminä pidettyjä valokuvia, kirjoja, videoita ja naamioita sekä suitsukkeita.[1]

Goossens ei ollut paikalla oikeudenkäynnissä Sydneyssa 22. maaliskuuta, mutta hänen asianajajansa J. W. Shand välitti syyllisyyden tunnustuksen kiellettyjen tavaroiden maahantuontiin. Charles Moses antoi lausunnon Goossensin hyväluontoisuuden puolesta, mutta Goossens sai maksimisakon, sata silloista Australian puntaa. Hän erosi tehtävistään ja palasi kaksi kuukautta myöhemmin Englantiin. Hänellä oli vaikeuksia löytää vakituista työtä konserttikapellimestarina, mutta hän johti studioäänityksiä BBC:lle ja useille gramofoniyhtiöille.[1]

Goossens sairastui ollessaan tapaamassa kahta tytärtään Sveitsissä vuonna 1962 ja kuoli paluuyönään Hillingdonin sairaalassa, Middlesexissä. Kuolemansyinä olivat reumakuumeeseen liittynyt sydäntauti ja vuotava mahahaava. Goossens haudattiin katolisin menoin St Pancras and Islington -hautausmaalle Pohjois-Lontooseen. Vuonna 1991 Australian Broadcasting Corporation nimesi myöhäisenä tunnustuksena Goossensin työlle uuden studion Sydneyssa tämän mukaan.[1]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

18. marraskuuta 1919 Goossens meni naimisiin Dorothy Millarin (o.s. Dodsworth) kanssa. Pariskunta sai yhdessä kolme tytärtä ennen eroamistaan vuonna 1928. 5. tammikuuta 1930 Goossens avioitui Detroitissa neljätoista vuotta itseään nuoremman Janet Lewisin kanssa; pariskunnalle syntyi kaksi tytärtä ennen vuonna 1944 otettua avioeroa. 18. huhtikuuta 1946 Goossens meni Kentuckyn Parisissa naimisiin Marjorie Foulkrodin (o.s. Fetter, s. 1912) kanssa.[1]

Palattuaan kohun jälkeen Sydneysta Eurooppaan toukokuussa 1956 Goossens palasi lyhyesti yhteen vaimonsa kanssa, mutta he asuivat jo pian erillään. Viimeisinä vuosinaan Lontoossa Goossens kärsi heikosta terveydestä. Tuolloin hänen kumppaninaan ja avustajanaan toimi hänen kuolemaansa saakka Adelaidesta kotoisin ollut pianisti Linda Main.[1]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Goossensin sävellyksiä esitettiin paljon maailmansotien välillä, mutta sittemmin hänen tuotantonsa on jäänyt vähälle huomiolle. Hänen asettamansa raskaat tekniset vaatimukset osaltaan vaikeuttavat teosten esittämistä. Goossens oli sävellystyyliltään eklektinen. Varhaisissa orkesteriteoksissa, kuten scherzossa Tam o'Shanter (1916) ja Sinfoniettassa (1922), ovat kuultavissa Richard Straussilta ja Claude Debussylta omaksutut sointivärit. Goossensin keskeisimpien teosten joukossa ovat sinfoniat (nro 1 1940, nro 2 1942–1944), oopperat Judith (1929) ja Don Juan de Manara (1935; molemmissa libretto: Arnold Bennett) sekä Goossensin Léon-veljeään varten säveltämä oboekonsertto (1927).[1] Goossens teki säveltäjänä yhteistyötä myös muiden musikaalisten sisarustensa, kuten harpisti Sidonie Goossensin kanssa.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Goossens, Sir Eugene Aynsley (1893–1962) Australian Dictionary of Biography
  2. ↑ Sidonie Goossens The Guardian

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]