Express – Ernie Davisin tarina | |
---|---|
The Express | |
Ohjaaja | Gary Fleder |
Käsikirjoittaja | Charles Leavitt |
Perustuu | Robert Gallagherin kirjaan 'Ernie Davis: The Elmira Express' |
Tuottaja | John Davis |
Säveltäjä | Mark Isham |
Kuvaaja | Kramer Morgenthau |
Leikkaaja | Padraig McKinley, William Steinkamp |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdysvallat |
Tuotantoyhtiö | Davis Entertainment, IDEA Filmproduktions, Relativity Media |
Levittäjä |
Universal Studios Netflix |
Ensi-ilta | 10. lokakuuta 2008 |
Kesto | 130 minuuttia |
Alkuperäiskieli |
Yhdysvallat |
Budjetti | 40 miljoonaa $ |
Tuotto | 9 808 124 $[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Express – Ernie Davisin tarina on vuonna 2008 ensi-iltansa saanut Gary Flederin ohjaama elokuva.
Tositapahtumiin perustuva elokuva Ernie Davis -nimisestä lahjakkaasta urheilijasta, joka ensimmäisenä mustana pelaajana saavutti menestystä voittamalla amerikkalaisen yliopistojalkapallon tärkeimmän Heisman Trophy -palkinnon vuonna 1961. Elokuva sijoittuu maailmassa etelävaltioihin, joissa newyorkilaisen Syracusen ollessa pelikiertueella Davis -poikaa solvattiin ja heitettiin juomatölkeillä. 1940-luvulta alkavassa elokuvassa valmentaja auttaa ennakkoluuloja vastaan. Hotelleihin ei ollut etuovesta asiaa. Davis oli kuitenkin ammattisopimuksen kynnyksellä, kun hänen terveytensä petti.
Rob Brown | … | Ernie Davis |
Dennis Quaid | … | Ben Schwartzwalder |
Darrin Dewitt Henson | … | Jim Brown |
Omar Benson Miller | … | Jack Buckley |
Clancy Brown | … | Roy Simmons |
Katso:
HS:
Taloudellisesti elokuva oli suuri floppi budjetin ollessa noin neljä kertää suurempi kuin tuotto[1]
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |