Fosfolipaasi D

Fosfolipaasi D on hydrolaaseihin kuuluva entsyymi. Se katalysoi fosfolipidien fosfodiesterisidosten hajottamista ja tuotteina muodostuu alkoholijohdannainen ja fosfatidihappo. Entsyymi voi myös katalysoida fosfatidyyliryhmän siirtoa alkoholijohdannaiselta toiselle. Fosfolipaasi D on osa signaalinvälitysmekanismeja soluissa ja on tärkeä useissa proseisseissa soluissa esimerkiksi aineiden kuljetuksessa ja solujen erikoistumisessa. Entsyymiä esiintyy niin esi- kuin aitotumaisissakin soluissa. Fosfolipaasi D:n EC-numero on EC 3.1.4.4.^[1]^[2]^[3]^[4]

Toiminta

Rakenteeltaan fosfolipaasi D on monomeeri ja se eristettiin ensimmäisen kerran kasveista. Ihmisen entsyymin molekyylimassa on noin 105–120 kDa. Fosfolipaasi D hydrolysoi useita fosfolipidejä esimerkiksi fosfatidyylikoliini, fosfatidyyliseriiniä ja fosfatidyylietanoliamiinia. Hydrolyysin lisäksi entsyymi voi katalysoida myös siirtoreaktioita, joissa se siirtää fosfatidyyliryhmän alkoholijohdannaiselta toiselle. Kalsiumionit aktivoivat fosfolipaasi D:n toimintaa. Ihmisen entsyymi on katalyyttisesti aktiivinen niitä ilmankin, mutta esimerkiksi monien kasvien entsyymit tarvitsevat kalsiumioneja ollakseen katalyyttisesti aktiivisia. Ollakseen aktiivinen eukaryoottien fosfolipaasi D tarvitsee toisen proteiinin ADP-ribosylaatiotekijän. Fosfolipaasi D:n katalysoiman reaktion tuotteen fosfatidihappo ja esimerkiksi koliini osallistuvat monien biologisten prosessien säätelyyn.^[1]^[3]^[4]^[5]

Fosfolipaasi D:n katalysoima reaktio on mekanismiltaan kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa subtraatti ja entsyymi muodostavat fosfatidyylientsyymikompleksin ja alkoholijohdannainen vapautuu. Toisessa vaiheessa nukleofiilinen yhdiste kuten vesi tai toinen alkoholijohdannainen reagoi tämä kompleksin kanssa muodostaen fosfatidihappoa tai uuden fosfolipidin. Tätä siirtoreaktiota voidaan hyödyntää teollisestikin valmistettaessa ominaisuuksiltaan räätälöityjä fosfolipidejä.^[5]

Lähteet

↑ ^a ^b EC 3.1.4.4 - phospholipase D Brenda. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)
↑ Thomas Scott,Eric Ian Mercer: Concise encyclopedia biochemistry and molecular biology, s. 504. Walter de Gruyter, 1997. ISBN 978-3110145359 (englanniksi)
↑ ^a ^b Donald J. Hanahan: A Guide to Phospholipid Chemistry, s. 92–100. Oxford University Press, 1997. ISBN 9780198024149 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2016). (englanniksi)
↑ ^a ^b Dennis E. Vance,Jean E. Vance: Biochemistry of Lipids, Lipoproteins, and Membranes, s. 325–327. Elsevier, 2002. ISBN 978-0-444-51138-6 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2017). (englanniksi)
↑ ^a ^b Xuemin Wang: Phospholipases in Plant Signaling, s. 3–5. Springer, 2014. ISBN 978-3-642-42010-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2017). (englanniksi)

[brenda-1] EC 3.1.4.4 - phospholipase D Brenda. Viitattu 6.3.2017. (englanniksi)

[concise-2] Thomas Scott,Eric Ian Mercer: Concise encyclopedia biochemistry and molecular biology, s. 504. Walter de Gruyter, 1997. ISBN 978-3110145359 (englanniksi)

[guide-3] Donald J. Hanahan: A Guide to Phospholipid Chemistry, s. 92–100. Oxford University Press, 1997. ISBN 9780198024149 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2016). (englanniksi)

[lipids-4] Dennis E. Vance,Jean E. Vance: Biochemistry of Lipids, Lipoproteins, and Membranes, s. 325–327. Elsevier, 2002. ISBN 978-0-444-51138-6 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2017). (englanniksi)

[plant-5] Xuemin Wang: Phospholipases in Plant Signaling, s. 3–5. Springer, 2014. ISBN 978-3-642-42010-8 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.3.2017). (englanniksi)

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]