Frederiksbergin kunta | |
---|---|
![]() vaakuna |
|
Kunnan sijainti Tanskan kartalla. |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio |
![]() |
Alue | Pääkaupunkialue |
Keskustaajama | Frederiksberg |
Hallinto | |
– Pormestari | Jørgen Glenthøj |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 8,7 km² |
Väkiluku | 104 294 |
– Väestötiheys | 11 987,8 as./km² |
Frederiksberg on Pääkaupunkialueella Tanskassa sijaitseva kunta. Vuoden 2020 huhtikuussa kunnassa oli 104 294 asukasta, ja sen pinta-ala oli 8,7 neliökilometriä.[1][2] Kunnan keskustaajama on myös nimeltään Frederiksberg.
Frederiksberg sijaitsee kokonaan Kööpenhaminan kunnan sisällä. Ennen Tanskan kuntauudistusta 2007 Frederiksberg oli yksi kolmesta Tanskan kunnasta, joka ei kuulunut mihinkään lääniin (tansk. amt). Kaksi muuta kuntaa ovat Kööpenhaminan kunta ja Bornholmin kunta. Frederiksberg on pinta-alaltaan Tanskan pienin mutta asukasluvultaan seitsemänneksi suurin kunta. Se on myös Tanskan tiheimmin asuttu kunta, jota pidetään Kööpenhaminan kaupunginosana.
Seuraavassa on esitetty luettelo kunnan alueella sijaitsevista seurakunnista (tansk. sogn). Luettelon numerot viittaavat oheisen kartan numeroihin.
Seuraavat henkilöt ovat toimineet Frederiksbergin pormestareina:[3]
Pormestarit
Frederiksbergin ystävyyskaupungit:[4]