Gable Garenamotse (s. 28. helmikuuta 1977 Gumare[1]) on botswanalainen pituushyppääjä.
Hän osallistui sekä pituushyppyyn että kolmiloikkaan vuoden 1999 maailmanmestaruuskilpailuissa karsiutuen loppukilpailusta. Pekingin Universiadeissa 2001 hän sai pronssia pituushypyssä[2]. Vuoden 2002 kansainyhteisön kisoissa hän sijoittui toiseksi ja Afrikan-mestaruuskilpailuissa kahdeksanneksi.
Hän osallistui vuoden 2003 maailmanmestaruuskilpailuihin sekä vuoden 2004 sisäratojen maailmanmestaruuskilpailuihin ja kesäolympialaisiin, muttei päässyt kertaakaan loppukilpailuun. Vuoden 2006 kansainyhteisön kisoissa hän oli vuoden 2002 tapaan toinen Botswanan ennätyksellä 817 cm, jota hän paransi saman vuoden elokuussa vielä 827 cm:iin[1] Vuoden 2006 Afrikan-mestaruuskilpailuissa hän oli pituushypyssä neljäs[3].
Hän voitti kultaa Afrikan kisojen pituushypyssä 2007 tuloksella 808[4], mutta ei päässyt loppukilpailuun saman vuoden maailmanmestaruuskilpailuissa. Hän oli neljäs vuoden 2008 sisäratojen maailmanmestaruuskilpailuissa, seitsemäs Afrikan-mestaruuskilpailuissa[5]. ja yhdeksäs kesäolympialaisissa.
Hän sijoittui seitsemänneksi vuoden 2009 maailmanmestaruuskilpailuissa tuloksella 806. Seuraavan vuoden sisäratojen MM-kilpailuissa hän karsiutui loppukilpailusta.