Georg Jellinek

Georg Jellinek

Georg Jellinek (16. kesäkuuta 1851 Leipzig, Saksa – 12. tammikuuta 1911 Heidelberg, Saksa)[1] oli saksalainen valtio-oikeutta tutkinut oikeustieteilijä, joka oli aikansa saksalaisen valtio-opillisen keskustelun johtava auktoriteetti[2]. Hänen pääteoksensa on Allgemeine Staatslehre (1900).[3]

Jellinek toimi Wienin yliopistossa vuosina 1879–1889, Baselin yliopistossa 1890–1891 ja Heidelbergin yliopistossa vuosina 1891–1911. Jellinekin isä oli rabbi Adolf Jellinek, mutta hän itse kääntyi kristinuskoon.[1]

Valtio-oikeudellinen ajattelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jellinek edusti saksalaisen valtio-oikeuden myöhäisperustuslaillista koulukuntaa,[4] ja hänen valtio-oikeusteoriansa oli myös lähtökohdiltaan uuskantilainen. Jellinekille valtio-oikeusteorian peruskysymys ei ollut, mikã on valtion oikeudellinen luonne tai mikä valtio on oikeusilmiönä, vaan miten valtiota on juridisesti ajateltava.[5] Jellinek erotti oikeudellisen valtio-käsitteen, joka oli määritettävissä oikeusjärjestyksen avulla, ja yhteiskunnallisen valtio-käsitteen, joka sijoittui oikeusjärjestyksen ulkopuolelle ja jota voitiin tutkia ainoastaan sosiologian menetelmin.[2] Hän määritteli valtion kolmen ainesosan, valtioalueen, valtiokansan ja valtiovallan, avulla.[6] Jellinek kuvasi oikeuden ja valtion suhdetta opilla valtion itserajoituksesta, jonka mukaan valtio rajoittaa itse itseään ja omia toimintamahdollisuuksiaan asettamillaan oikeusnormeilla.[7]

Jellinek esitti teoksessaan System der subjektiven öffentlichen Rechte (1905) statusjaottelun, jonka mukaan kansalaisella on neljä perusasemaa suhteessa valtioon.[8]

  • Status negativus tarkoittaa kansalaisen oikeutta vaatia, ettei valtio rajoita hänen toimintavapauttaan tai heikennä hänen oikeusasemaansa;
  • Status positivus tarkoittaa kansalaisen oikeutta saada valtiolta positiivisia suorituksia;
  • Status activus tarkoittaa kansalaisen oikeutta osallistua valtiollisen tahdon muodostukseen;
  • Status passivus tarkoittaa kansalaisen alisteista asemaa suhteessa valtioon, jonka keskeinen ilmentymä on yleinen velvollisuus noudattaa lakia.

Jellinekin statusjaottelulla on ollut suuri merkitys perusoikeusajattelulle, mukaan lukien itsenäisen Suomen ensimmäisten vuosikymmenten aikana omaksutun perusoikeusnäkemyksen muodostumisessa.[8]

Jellinekin kansainvälisesti kenties tunnetuin teos on The Declaration of the Rights of Man and of Citizens (1895), jossa hän esitti, että Ranskan suuren vallankumouksen ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistus ei perustunut ranskalaisten valistusfilosofien kirjoituksiin vaan angloamerikkalaiseen poliittiseen ja oikeushistoriaan.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Berndtson, Erkki: Politiikka tieteenä: Johdatus valtio-opilliseen ajatteluun. Helsinki: Edita, 2008.
  • Hallberg, Pekka; Karapuu, Heikki; Ojanen, Tuomas; Scheinin, Martin; Tuori, Kaarlo; Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet. WSOYpro, 2011.
  • Tuori, Kaarlo: Kriittinen oikeuspositivismi. Vantaa: Werner Söderström Lakitieto, 2000.
  • Tuori, Kaarlo: Oikeuden ratio ja voluntas. Helsinki: WSOYpro, 2007.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Georg Jellinek Britannica.com. Viitattu 18.10.2023. (englanniksi)
  2. ↑ a b Berndtson 2008, s. 251
  3. ↑ Tuori 2007, s. 78
  4. ↑ Tuori 2000, s. 23
  5. ↑ Tuori 2007, s. 213
  6. ↑ Tuori 2007, s. 52
  7. ↑ Tuori 2000, s. 25
  8. ↑ a b Hallberg, Karapuu, Ojanen, Scheinin, Tuori, Viljanen 2011, s. 78