Grete Faremo | |
---|---|
Grete Faremo vuonna 2010. |
|
YK:n projektipalveluiden toimiston Unopsin johtaja | |
2014–2022
|
|
Norjan oikeusministeri | |
Stoltenbergin II hallitus
11. marraskuuta 2011 – 16. lokakuuta 2013 |
|
Edeltäjä | Knut Storberget |
Seuraaja | Anders Anundsen |
Brundtlandin III hallitus
4. syyskuuta 1992 – 25. lokakuuta 1996 |
|
Edeltäjä | Kari Gjesteby |
Seuraaja | Anne Holt |
Norjan puolustusministeri | |
Stoltenbergin II hallitus
20. lokakuuta 2009 – 11. marraskuuta 2011 |
|
Edeltäjä | Anne-grete Strøm-Erichsen |
Seuraaja | Espen Barth Eide |
Norjan öljy- ja energiaministeri | |
Jaglandin hallitus
25. lokakuuta 1996 – 18. joulukuuta 1996 |
|
Edeltäjä | Jens Stoltenberg |
Seuraaja | Ranveig Frøiland |
Norjan kehitysapuministeri | |
Brundtlandin III hallitus
3. marraskuuta 1990 – 4. syyskuuta 1992 |
|
Edeltäjä | Tom Vraalsen |
Seuraaja | Kari Nordheim-Larsen |
Suurkäräjäedustaja | |
Oslon vaalipiiri
1993–1997 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 16. kesäkuuta 1955 Arendal, Norja |
Ammatti | juristi, poliitikko |
Tiedot | |
Puolue | työväenpuolue |
Koulutus | Oslon yliopisto (oikeustiede) |
Grete Faremo (s. 16. kesäkuuta 1955 Arendal) on norjalainen juristi ja entinen työväenpuolueen poliitikko. Hän on toiminut Norjan kehitysapuministerinä (1990–1992), oikeusministerinä (1992–1996 sekä 2011–2013), öljy- ja energiaministerinä (1996) sekä puolustusministerinä (2009–2011). Lisäksi hän on istunut suurkäräjillä vuosina 1993–1997.
Vuodesta 2014 Faremo toimi YK:n projektipalveluiden toimiston Unopsin johtajana, [1] mutta irtisanoutui toukokuussa 2022 YK:n pääsihteerin António Guterresin pyynnöstä The New York Timesin julkaistua artikkelin Unopsiin liittyvistä epäselvyyksistä ja väärinkäytösepäilyistä[2].
Myös Faremon isä Osmund Faremo (1921–1999) oli työväenpuolueen poliitikko ja suurkäräjäedustaja.[1]