Grönlantilaiset | |
---|---|
Grönlannin lippu |
|
Väkiluku | yli 70 000 |
Asuinalueet |
Grönlanti — 51 349[1] |
Kielet | grönlanti, tanska |
Uskonnot | pääasiallisesti luterilaisia |
Grönlantilaiset ovat Grönlannin inuiitteja, jotka voidaan jakaa asuinalueen mukaan kolmeen ryhmään: kalaallit, tunumiitit ja inughuitit.[9] Suurin osa Grönlannin inuiiteista on kalaallit-inuiitteja.[10] Vuonna 2022 Grönlannin asukkaista oli grönlantilaisia 89 %[11] eli 51 349 henkilöä. Vuonna 2013 noin 20 000 grönlantilaista asui Tanskassa[2].
Ensimmäiset inuiitit saapuivat Grönlantiin Kanadasta vuonna 3000–2000 eaa. Viimeisin inuiittien saapumisaalto tapahtui vielä ennen vuotta 1000.[12]
Perinteisiin grönlantilaisten elinkeinoihin on kuulunut mursujen ja jääkarhujen metsästys merijäällä, mutta jää on vuosien kuluessa heikentynyt eikä meri jäädy yhtä helposti kuin aiemmin. Metsästyksen vaikeutuminen on omalta osaltaan aiheuttanut inuiittiyhteisöissä myös sosiaalisia ongelmia.[13]
Monet grönlantilaiset työskentelevät kalastusalalla, mutta myös palvelualoilla, hotelli- ja ravintola-alalla, liikennöinnissä ja rakennusalalla. Noin kaksi kolmasosaa heistä on työllistynyt julkiselle sektorille. Ammattikoulutukseen hakeutuminen on kasvattanut suosiotaan grönlantilaisten keskuudessa.[10]
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. |