Guljai-gorod (ven. Гуляй-город, "liikutettava kaupunki") oli Moskovan Venäjän armeijan 1400–1600-luvuilla käyttämä liikuteltava linnoitus. Se tarjosi suojaa käsiaseilla ammuttuja nuolia ja kuulia vastaan sekä myös näkösuojan viholliselta. Se soveltui hyvin esimerkiksi aron kaltaisille avoimille taistelukentille, joiden maastossa ei ollut luonnollisia suojia, kuten puita tai jyrkkiä maastomuodostelmia.
Englantilainen aikalaisdiplomaatti Giles Fletcher kirjoitti ylös havaintojaan nähtyään guljai-gorodin Moskovassa vuoden 1588 aikoihin. Hänen näkemänsä guljai-gorod oli kaksinkertainen muurirakennelma, jonka yläosa oli suora tai sahalaitainen ja joka oli koottu valmiista puulevyistä, joihin oli leikattu ampuma-aukkoja. Nämä puulevyt liu'utettiin pienten pyrien tai suksien päälle, ja ne lukkiutuivat paikalleen "ilman minkäänlaisten puuseppien tai apuvälineiden apua, koska kehikon osat oli leikattu niin että ne lukittuisivat toisiinsa". Rakenteista kasattujen vierekkäisten seinien välinen etäisyys oli noin kolme metriä, mikä oli riittävä tila jalkaväelle, jotta sotilaat saattoivat ampua ja ladata aseensa.[1]
Krimin tataareja vastaan käydyssä Molodin taistelussa 1572 niiden katsotaan olleen ratkaisevana apuna.[2] Sotilaallisista tapahtumista kertova aikalaiskirja Razriadnaja kniga kuvailee, kuinka voivodi Mihail Vorotynskijin käytti guljai-gorodia Molodissa. Hän sijoitti joukkojen pääosan sen suojiin. Siirrettävän linnakkeen ampuma-aukoista avattu tarkka tulitus, sekä sen tarjoaman näkösuojan turvin tehty ratsuväen yllätyshyökkäys ajoi tataarit sekasortoon.[1]
Guljai-gorodin periaatteella toimivat suojat eivät olleet ennennäkemättömiä sodankäynnissä, vaan esimerkiksi hussilaissodissa böömiläiset kapinalliset olivat käyttäneet tarkoitukseen muokattuja vankkureita sotilaiden suojina taistelukentillään.[2] Guljai-gorod menetti merkityksensä 1600-luvun lopulla kenttätykistön yleistyttyä ja kehityttyä raskaammaksi.[1]