Hank Ballard (oikealta nimeltään John H. Kendricks, 18. marraskuuta 1927 Detroit, Michigan – 2. maaliskuuta 2003 Los Angeles, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen rhythm and blues- ja doo-wop-laulaja ja lauluntekijä.[1]
Ballard aloitti laulajanuransa vuonna 1953 detroitilaisessa doo-wop-yhtyeessä The Royals. Yhtyeen ensimmäinen levytys Ballard laulusolistinaan oli ”Get It” (1953), joka nousi R&B-listan top-10:een. Yhtye vaihtoi nimekseen The Midnighters ja sai vuonna 1954 R&B-listan ykköshitin kappaleella ”Work with Me Annie”, joka nousi myös poplistalle. Sitä seurasi joukko uusia hittejä, joita usein yhdisti Ballardin rohkeat sanoitukset.[1]
Alun menestystä seurasi yli kolmen vuoden hiljaisempi kausi. Kun Ballardin vuonna 1958 kirjoittamasta ”The Twist” -kappaleesta oli tullut suurhitti Chubby Checkerin esittämänä, myös Ballard ja Midnighters palasivat listasuosioon vuoden 1960 poplistan top-10-singleillään ”Finger Poppin’ Time” ja ”Let’s Go, Let’s Go, Let’s Go”. Suosion hiivuttua myöhemmin uudelleen yhtye hajosi ja Ballard aloitti soolouran. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa James Brown tuotti useita Ballardin singlejä.[1]
Pidettyään pitkän tauon musiikista Ballard kokosi Midnightersin uudelleen 1980-luvun puolivälissä ja aloitti jälleen konsertoinnin. Ballard nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1990. Hän kuoli vuonna 2003 sairastettuaan pitkään kurkkusyöpää.[1]