Hari Mata Hari on vuodesta 1985 toiminut sarajevolainen musiikkiyhtye, jonka musiikki koostuu rakkausballadeista. Yhtyeen keulahahmo on laulaja Hajrudin "Hari" Varešanović. Historiansa aikana yhtye on esiintynyt yli 1 000 kertaa ja myynyt yli viisi miljoonaa levyä. Yhtye on suosittu laajalti entisen Jugoslavian alueella. Yhtyeen nykyiset jäsenet Hari Varešanovićin lisäksi ovat Izo Kolečić, Karlo Martinović ja Nihad Voloder. Vuonna 1995 Janne Hurme julkaisi Suomessa käännösiskelmän yhtyeen vuoden 1990 hitistä Strah me da te volim. [1] Hari Mata Hari valittiin edustamaan Bosniaa ja Hertsegovinaa Eurovision laulukilpailussa vuonna 1999 kappaleella Starac i more, mutta kappale diskattiin, kun selvisi, että se oli jo aikaisemmin levytetty suomeksi nimellä Sydänveri, esittäjänä Janne Hurme.[2] Myöhemmin yhtye kuitenkin pääsi edustamaan Bosnia ja Hertsegovinaa vuoden 2006 Eurovision laulukilpailussa kappaleella Lejla, jolla se sijoittui kolmanneksi Suomea edustaneen Lordin ja Venäjää edustaneen Dima Bilanin jälkeen.[3]