Havaijin kirkko | |
---|---|
Honolulun tuomiokirkon peruskiven muuraaminen |
|
Suuntautuminen | episkopaalisuus |
Toiminta-alue | Havaijin kuningaskunta |
Perustaja | Kamehameha IV |
Perustettu | 1863 |
Kirkkoon yhdistyneet | Yhdysvaltain episkopaalinen kirkko |
Havaijin kirkko oli Havaijin kuningaskunnan valtionkirkko vuosina 1863–1893.
Lähetyssaarnaajat olivat toimineet Havaijilla jo ensimmäisistä Eurooppa-kontakteista lähtien. Saarten ensimmäinen pappi oli anglikaaninen pastori John Howel, joka jäi asumaan Kealakekuan alueelle.[1]
Idea oman kirkon perustamisesta alkoi syntyä 1860-luvulla. Kuningas Kamehameha IV oli ollut syntymästään saakka anglikaani ja vuonna 1862 hän lähetti kutsun Englannin anglikaaniselle kirkolle pyytäen sitä lähettämään papistoa Havaijille perustamaan uutta valtionkirkkoa. Taka-ajatuksena oli vähentää amerikkalaisten alati kasvavaa vaikutusvaltaa.[2]
Vallankaappauksen jälkeen entisen kuningattaren Lili‘uokalanin kerrotaan hakeneen lohtua episkopaalisesta kirkosta.[3]
Vuonna 1969 entisen kuningaskunnan valtionkirkosta tuli Yhdysvaltain episkopaalisen kirkon hiippakunta, jonka toiminta rajoittuu nykyään Havaijin osavaltion alueelle.[3]