Hedone

Hēdonē (m.kreik. ἡδονή) on kreikankielinen sana, joka tarkoittaa nautintoa. Filosofisena terminä sitä on käytetty muun muassa epikurolaisuudessa.[1] Termi on sanan 'hedonismi' alkuperä.

Kreikkalaisessa mytologiassa Hedone oli Eroksen ja Psykhen tytär, nautinnon henkilöitymä. Roomalaisessa mytologiassa häntä vastasi Volupia eli Voluptas.[2][3] Sen vastakohtana olivat Algea, kipujen ja surujen henkilöitymät.[4]

Platon

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Platonin Gorgiaassa Sokrates väittelee muutoin tuntemattoman sofistin Kallikleen kanssa nautinnosta.[5] Kallikles puolusti hedonismia. Sokrates vastusti tätä tukien kantaansa eräällä tuon ajan aistinautintojen teorialla, jossa nautinto selitetään ruumiin osien tasapainolla. Tällä oli kytköksiä myös muihin filosofisiin käsitteisiin, kuten harmonia, agathon (hyvä) ja meson (keskiväli). Sokrateen mukaan hedonisti ei olisi koskaan tyydytetty.[1]

Fileboksessa Platon torjuu sekä radikaalin hedonismin että radikaalin antihedonismin.[6] Platonin oma näkemys oli maltillinen: hän pyrki yhdistämään nautinnon hyvään elämään. Myöhemmillä akatemialaisilla esiintyi kuitenkin sekä nautinnon merkityksen kieltämistä (Speusippos) että empiiristä hedonismia (Eudoksos).[1]

Aristoteles

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aristoteles ei hyväksynyt sen enempää hedonistista kuin antihedonististakaan näkemystä. Hän katsoi, että kaikki ihmiset vaikuttavat tavoittelevan nautintoa, mutta vain siksi, että kaikki pyrkivät elämään ja nautintoa täydellistää elämän perustoiminnot. Aristoteleen mukaan suoritetut toiminnot voivat kyllä olla hyviä tai pahoja, mutta ei niihin liittyvä nautinto.[1]

Kyreneläisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kyreneläisille oma, henkilökohtainen nautinto oli kullekin ihmiselle tämän korkein hyvä, ja kaikki muut asiat olivat hyviä vain mikäli ne palvelivat tätä tarkoitusta. Perusteluna tälle heillä oli se ajatus, että korkeinta hyvää on jokin sellainen, mitä kaikki ihmiset tavoittelevat sen itsensä vuoksi; ja kaikki ihmiset tuntuvat tavoittelevan nautintoja.[7]

Kyreneläiset erottivat ruumiilliset ja henkiset nautinnot toisistaan, mutta asettivat ruumiilliset nautinnot etusijalle. Vastaavasti he pitivät ruumiillista kipua pahempana; tämä oli nähtävissä siinäkin, että rikollisia rangaistiin ruumiillisesti, ei henkisesti.[7]

Epikurolaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epikurolaisuudessa hedone oli korkein hyvä. Päinvastoin kuin kyreneläiset, epikurolaiset arvostivat kuitenkin myös henkisiä nautintoja. Henkiset nautinnot olivat suhteessa aikaan, niin että ne kasvoivat ajan myötä. Näin epikurolaisuudessa nautinnon painopiste siirtyi nautinnollisista hetkistä nautinnolliseen, onnelliseen elämään.[1][7]

Lisäksi nautinto käsitettiin epikurolaisuudessa lähinnä kärsimyksen puuttumiseksi (aponia): tämän yli menevät nautinnot eivät enää lisänneet nautintoa.[8][9]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Peters, Francis: Greek philosophical terms: A historical lexicon, s. 75–78. New York: NYU Press, 1970. ISBN 0814765521 Teos Google Booksissa. (englanniksi)
  2. ↑ The Greek Goddesses Women in Greek Myths. Viitattu 17.12.2010. (englanniksi)
  3. ↑ Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 1282. (Osa III) Boston: Little, Brown and Company, 1849. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ Smith, William: Dictionary of Greek and Roman Biography and Mythology, s. 131. (Osa I) Boston: Little, Brown and Company, 1859. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) Yksikössä Algos; ks. myös Liddell, Henry George & Scott, Robert: ἄλγος A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi).
  5. ↑ Platon: Gorgias 491e–492c.
  6. ↑ Platon: Filebos 44a.
  7. ↑ a b c O’Keefe, Tim: Cyrenaics The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
  8. ↑ Epikuros: Kirje Menoikeukselle. Teoksessa Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit X.127–132.
  9. ↑ Epikuros: Pääopit 3.