Herschel Junior Walker (s. 3. maaliskuuta 1962, Wrightsville, Georgia) on yhdysvaltalainen entinen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja, pelipaikaltaan keskushyökkääjä. Ammattilaisurallaan Walker edusti kuutta eri seuraa, ja hänet valittiin kahdesti NFL:n tähdistöotteluun Pro Bowliin.
Walker on vuoden 1982 Heisman Trophy -voittaja. Yliopistojalkapalloa hän pelasi Georgian yliopiston joukkueessa.
Walker on parhaimmillaan juossut 100 metriä 10,23 sekunnissa.[1] Hän oli kilpailijana Diilin yhdysvaltalaisen version kahdeksannella tuotantokaudella, jonka voitti koomikko Joan Rivers.
Walker oli entisen presidentin Donald Trumpin tukemana republikaanina ehdolla Georgian osavaltiosta Yhdysvaltain senaattiin syksyn 2022 vaaleissa, mutta hävisi joulukuun uusintavaalissa demokraattisenaattori Raphael Warnockille.[2] Walker on ilmoittanut olevansa ehdoton abortin vastustaja, joskin sittemmin myöntänyt mahdollisiksi poikkeuksiksi raiskauksesta johtuvan raskauden ja äidin terveyttä uhkaavan raskauden[3][4].