Hillaryn ja Fuchsin retkikunta

Sir Edmund Hillary Antarktiksella.

Hillaryn ja Fuchsin retkikunta ylitti Etelämantereen vuosien 1957–1958 matkalla ja oli näin ensimmäinen mantereen ylittänyt retkikunta. Retkellä tutkittiin laajalti Etelämantereen maastoa, geologiaa ja jäätiköitä. Etelämantereella liikkumiseen ja varusteiden kuljetukseen käytettiin suksia, koirarekiä, traktoreita ja lentokoneita. Brittiläisen kansainyhteisön rahoittamasta retkestä käytetään virallisempaa nimeä Commonwealth Trans-Antarctic Expedition eli CTAE.

Geologi Vivian Fuchs ylitti Etelämantereen lumitraktoreilla ja oli ensimmäisenä pintaa pitkin kulkenut mantereen ylittäjä. Toisesta suunnasta McMurdonsalmesta varastojentekomatkalle traktoreilla lähtenyt Edmund Hillary saapui vastoin alkuperäisiä suunnitelmia ensimmäisenä pintaa pitkin kulkeneena moottoriajoneuvon kuljettajana etelänavalle. Hillary tapasi Fuchsin etelänavan Amundsen-Scottin tutkimusasemella.

Retkikunta koki matkan aikana myös vaikeuksia. Filchnerin lauttajäällä oli hankaluuksia talvehtimisaseman perustamisessa, sillä lumimyrsky hautasi valmistumassa olevan mökin, ja miehet joutuivat asumaan pitkään traktoreissa ja teltoissa. Varsinkin Fuchsin ryhmän matka oli tuskallista moottorivikojen, railojen, epätasaisen kovan lumipinnan ja upottavan lumen takia. Ennen matkaa Filchnerin lauttajään lähiseutua kartoitettiin tiedustelulennoilla ja McMurdonsalmen Scottin aseman lähistölle tehtiin monia tiedusteluretkiä koirapartioilla sekä ensimmäisen vuoden syksyllä että toisen vuoden keväällä.

Fucshin ja Hillaryn ensimmäisen onnistuneen Etelämantereen ylityksen reitti.

Traktorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vivian Fuchsin Etelämantereen ylitysretkellä käyttämät traktorit olivat suuria ja lumiseen ympäristöön suunniteltuja vuoden 1955 vuosimallia olevia Tucker Sno-Catin Model 743 -mallia. Retkikunnalla oli myös lumikäyttöön alun perin suunniteltuja Weaseleita.[1] Hillaryn pelkästään etelänavalle kohdistuneessa moottoriajossa käyttämät traktorit olivat arktisiin oloihin muunnettuja Massey Ferguson TE20 -traktoreita.[2]. Ferguson-traktoreihin oli lisätty muun muassa katoton koppi, telaketjut ja ylimääräinen välipyörä.[3]

Valmistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matkaa valmisteltiin huolellisesti kaksi vuotta. Sitä varten perustettiin Shackletonin tutkimusasema Weddelinmerelle lähelle Vahselinlahtea. Scottin tukikohta perustettiin puolestaan Rossinmerelle McMurdonsalmen rantaan. Lisäksi sisämaahan perustettiin South Ice -niminen tukikohta.[4][5]

Retkeläisten käyttämä laiva Theron toi vuoden 1956 alussa Vahselinlahden lähelle 60 metriä korkealle Filchenerin lauttajäälle kahdeksan miestä ja suuren määrän tarvikkeita.[6] Miehiä johti Kenneth Blaiklock. Miehet kuljettivat tavaroita koirareillä kolme kilometriä sisämaahan päin ja alkoivat rakentaa mökkiä.[7] Ennen mökin rakennusta miehet toivat rakennuspaikalle vain hieman ruokaa ja polttoainetta, parafiinia. Tuuli kylmensi ilmaa, huononsi näkyvyyttä ja hautasi rakennustarvikkeita.[8] Mökin runko saatiin valmiiksi 19. maaliskuuta. Seuraavana päivänä aurinko laski napayön kaamokseen.lähde?

Kesken mökin rakennuksen puhkesi lumimyrsky, joka hautasi mökin perustuksen ja varastolaatikot.[9] Kaiken lisäksi myrsky rikkoi lahden jäätä ja vei jäällä olleet varastot mukanaan paljon ruokaa ja polttoainetta. Rannan varaston paikalla oli vain avovettä jäälautan lohjettua siitä. Miehet kaivoivat nyt tunneleita lumeen ja etsivät tarvikkeitaan lumen alta. Niistä tuli hyviä majapaikkoja koirille. Talvella oli –30 °C pakkasta ja hyvin tuulista. Miehet joutuivat talvehtimaan traktoreissa ja kahden hengen teltoissa. Kahdeksan miestä selvisivät kuitenkin melko hyvin, ja mökkikin valmistui marraskuun alkuun mennessä.[10] Miehet tekivät Weasel-traktorilla ja koirareillä tiedusteluretkiä mutta eivät saaneet Sno-Catia kaivetuksi lumen alta.lähde?

Napaoloihin muunnettuja Hillaryn TE-traktoreita.

Scottin asemalla tutkijat tekivät ennen talven tuloa itselleen asuin- ja tutkimustiloja.[11]. He tekivät tutkimus- ja tiedusteluretkiä Transantarktisten vuorten lähialueille. Lentokoneiden ensilaskeutumiset eivät onnistuneet, ja esimerkiksi Auster keikahti laskeutuessa katolleen pyöristä, mutta se onnistuttiin vielä korjaamaan lentokelpoiseksi.[12] Ferrarin jäätikölle tehtiin koirarekipartiolla tiedusteluretki, mutta jäätikön alasosa todettiin kulkukelvottomaksi, ja reitti hylättiin.[13]

Lentokoneella havaittiin Rossin lauttajäähän laskevan Skeltonin jäätikön olevan reunoiltaan hyvin railoinen mutta keskikohdaltaan parempi.[14] Sen juurelle lennätettiin Brooken johtama koirapartio, joka kiipesi jäätikköä ylös napaylängölle. Jäätiköllä oli upottavaa lunta, ja se oli hyvin railoinen, vaikka näytti ilmasta paremmalta. Partio nousi napaylängölle 8. helmikuuta,[15] ja koirapartio saapui odotettua nopeammin Skeltonin jäätikön juurelle ilmateitse perustetulle Skeltonin varastolle.[11] Lentokoneet alkoivat seuraavaksi lennättää sinne tarvikkeita tulevaa Etelämantereen halkiajoa varten.[15] Lentokoneista kartoitettiin samalla Transantarktisia vuoria.[16]

Retkiä Shackletonin asemalta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelän kesän saavuttua joulukuussa 1956 Vivian Fuchs saapui tanskalaisella Magga Dan -naparetkilaivalla Vahselin lahteen ja toi mukanaan tarvikkeita ja traktoreita.[17][18] Kesän aikana retkikunta teki tiedustelulentoja.[19] Eräällä lennolla noustiin alussa pitkin Slessorin jäätikköä ja huomattiin muun muassa vaikealta ylitettävältä näytettävä Filchnerin jäätikön ja mannerjäätikön kielekkeiden rajalla oleva jäävalliksi sanottu kaksi jyrkkää rinnettä käsittävä putous.[19]

Recoveryn jäätikön vierelle perustettiin 1956–1957 ilmateitse South Ice -niminen tarvikevarasto.[20] Vuoristoon perustettiin toinenkin tukikohta Slessorin ja Recoveryn jäätikköjen pohjoispäiden väliin. Leiriin kuljetettiin koiravaljakko tiedusteluretkiä varten. Ilmateitse kuljetettu koirapartio etsi ja merkitsi lipuin reitin Filchnerin lauttajäältä Recoveryn jäätikölle ”jäävallin” yli.[21]

Traktoripartio lähti 8. lokakuuta kuljettamaan tavaroita South Icen varastolle. Heti matkan alussa yhteen traktoriin tuli vika, ja välillä toisia traktoreita apuna käyttäen jouduttiin pelastamaan railojen ylle roikkumaan jääneitä traktoreita.[22] Lentokone auttoi mahdollisimman railottoman reitin etsinnässä, mutta suurin osa railoista oli lumisiltojen peittämiä, eivätkä ne näkyneet ilmaan. Miehet kulkivat välillä jalan ja hiihtäen etsien kohtia, joissa railojen lumisillat olivat kantavia. Yhdessä vaiheessa traktorit kytkettiin railoihin putoamisen estämiseksi erittäin lujalla teryleenivahvisteisella köydellä yhteen.[23]

Filchnerin lauttajään keskiosissa oli railoton alue ja eteneminen nopeaa.[24] Jäävallin juurella, jäävallilla ja Recoveryn jäätiköllä railoja oli taas enemmän.[25]. Recoveryn jäätiköllä ryhmä kohtasi ilmateitse tuodun koirapartion. Recoveryn jäätiköllä oli monia railovyöhykkeitä, joissa eteneminen oli hidasta. Koirapartio ei ollut tiedustellut koko matkaa, joten reitti oli tiedusteltava vielä sauvojen kanssa. Whichawayn nunatakien lähellä oli taas pahoja railoja. Lopulta traktorit tulivat South Ice -varastolle. Matkanteko oli ollut odotettua hitaampaa muun muassa moottori- ja muiden vikojen sekä railojen takia ja kesti 37 päivää.[24][26]

Hillaryn ajo etelänavalle

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hillaryn ryhmää huoltanut DHC-2 Beaver.

Vivian Fuchs asettui Weddellinmeren rantaan Shackletonin asemalle ja Edmund Hillary Rossinmeren rantaan Scottin asemalle. Hillary lähti TE-traktoreilla ja yhdellä Weaselilla Rossinmeren tukikohdasta.[27][28] Hillaryn miehet ajoivat viimeiset kilometrit Skeltonin jäätikön juurella olevalle ilmateitse perustetulle varastolle kovaa vauhtia.[29] Huono sää viivytti Skeltonin varastolta lähtöä. Nousu Skeltonin jäätiköllä oli melko helppoa, traktorit olivat liukkaalla jäätiköllä omassa elementissään. Koiravaljakon kanssa liikkuva tiedustelupartio teki reitin etsinnässä erinomaista työtä.[30]

Jäätikön keskivaiheilla oli kaksi porrasmaista jääputousta, joiden väliä kutsuttiin nimellä ”The Landing”.[28][31] Huono sää hidasti etenemistä myös jäätikölle noustessa.[30] Jyrkissä kohdissa lasti piti jakaa kahteen osaan; toista kuljetettiin ensin vähän matkaa ylös ja sitten palattiin hakemaan toinen puolikas. Jäätikön jälkeen alkoi névé-lumen alue, jossa lumi vielä muuttui jääksi. Traktorit saapuivat ilmeteitse perustettuun Plateau Depotiin marraskuun alussa.[32]

Hillaryn retkikunnan eteneminen oli välillä hidasta. Eräällä kolmen mailin matkalla oli erittäin hankala railoalue, jossa miehet tiedustelivat reittiä jalan yhteen köytettynä. Monesti traktorin perässä romahti suuri lumisilta yliajon jälkeen, ja yksi Massey Ferguson meinasi pudota railoon ennen varastoa 480. Napaylängöllä ajo oli nopeampaa. Siellä Hillaryn taival oli helpompi kuin Fuchsin, ja matka edistyi nopeasti. Weasel jäi jossain vaiheessa vikojen takia pois. Hillaryn ajo sai enemmän huomiota tiedotusvälineissä kuin Fuchsin ajo, koska Hillary oli parempi viestimään ihmisten kanssa.[17][33]

Hillaryn piti pysähtyä alukuperäisen suunnitelman mukaan varastolle 700. Hän pyysi kuitenkin lupaa jatkaa etelänavalle, mutta sitä ei ensin myönnetty.[34] Luvan saatuaan Hillary, Murray Ellis, Peter Mulgrew, Jim Bates ja Derek Wright jatkoivat 24. joulukuuta kohti etelänapaa. Kuultuaan Fuchsin traktoriryhmän valtavista vaikeuksista Hillary ehdotti 3. tammikuuta radioteitse, että Fuchs vois keskeyttää yliajon sinä vuonna etelänavan asemalle ja jatkaa sitä seuraavana vuonna.[35] Hillaryn mekaanikko pelkäsi myöhäisen syksyn pakkasen aiheuttamia ja muita ongelmia. Viesti nosti Fuchsin joukkueessa kovan äläkän. Fuchs vastasi, ettei ole järkeä keskeyttää Etelämantereen ylitystä, joka oli jo silloin vienyt suuret summat rahaa.[17]

Hillaryn ryhmä saavutti etelänavan 4. tammikuuta 1958, ja he saapuivat etelänavan Amundsen-Scottin tutkimusasemalle. Uni oli jäänyt matkalla vähiin, minkä takia miehet olivat uupuneita. Hillaryllä oli polttoainetta jäljellä enää 30 km ajoa varten.[17]

Fuchsin ajo Etelämantereen yli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vivian Fuchs lähti miehineen matkaan Sno-Cateilla, Weaseleilla ja Muskegilla Vahselinlahden Shackletonin asemalta 24. marraskuuta 1957.[36] Traktorit raahasivat mukanaan varusterekiä, joita oli samassa traktorissa kaksi tai useampia. Tarvikkeita oli 12 tonnia, muun muassa polttoainetynnyreitä. Retkimuona oli pääosin pemmikaania, perinteistä naparetkimuonaa.[17] Mukana oli Blaiklockin, Strattonin ja Stephensonin koirapartiot railoisten alueiden tiedustelemista varten. Matkalaisia huolsi pieni potkurikäyttöinen lentokone DHC-2 Beaver.

Retkikunta kohtasi monia entuudestaan tuttuja ongelmia: upottavia railoja, kovia traktoreita vaarallisesti hyppyyttäviä lumidyynejä, sastrugeita, traktorit juuttavaa upottavaa lunta ja moottorivikoja, jotka hidastivat etenemistä ajoittain huomattavasti.[37] Recoveryn jäätikön vaarallisen railoalueen tiedustelu vei koirapartioilta viisi päivää, mutta traktorit ajoivat sen läpi 14 tunnissa. Railoisilla alueilla koirapartiot tiedustelivat jäätä, ja ne kävivät sitä läpi metri metriltä taltan vartta apuna käyttäen. Blaiklock kertoi jälkikäteen railoon putoamiskuoleman uhanneen eräillä alueilla kaksi kertaa päivässä. Yksi Sno-Cat jäi kerran railon päälle roikkumaan ja näytti jo putoavan sinne. Miehet joutuivat lapioimaan railoon lunta ja rakentamaan alumiinipalkeista tilapäisen sillan, jotta Sno-Cat saataisiin liikkeelle.[38][39] Suurista vaikeuksista huolimatta Fuchs piti hyvää mielialaa yllä. Traktorit olivat saaneet kutsumanimet. Fuchs kutsui omaa Sno-Catiaan nimellä ”Rock’n Roll”.[40]. Retkikunta teki matkan aikana myös seismisiä- ja painovoimamittauksia. Seismisiä mittauksia varten tehtiin räjäytyksiä.

Recoveryn jäätikön keskiosasta retkikunta kääntyi napaylängölle South Icen varastolle.[41] Loppumatka etelänavalle meni suunnilleen pitkin 29 pituuspiiriä.[42][43] Matkanteko oli edelleen hidasta, eräässä vaiheessa edettiin viikossa 17 kilometriä. Täällä oli valtavia, kymmenien metrien korkuisia ja noin kuuden kilometrien mittaisia lumiaaltoja, joiden toinen puoli oli suurten sastrugien peittämä.[17] Vasta viimeisten 55 kilometrin matkalla etelänavalle alla oleva lumi ja jää olivat melko tasaisia.[17] Amerikkalaisten koneet kiertelivät Fuchsin traktorien yllä. Fuchsin traktorit tulivat asemalle 19. tammikuuta. Amerikkalaiset kutsuivat ”Bunnyn pojiksi” kutsumansa Fuchsin ryhmän majoittumaan asemallensa, ja näiden ei tarvinnut yöpyä teltoissa. Vastoin ennakkopelkoja Fuchs oli sanojensa mukaan iloinen nähtyään Hillaryn jo tulleen etelänavalle.[34] Paikalla oli tilannetta todistamassa myös noin 40 toimittajaa.[44] Blaiklock ja Stephenson olivat ensimmäiset etelänavalle saapuneet koiravaljakon ajajat sitten Roald Amundsenin.[17]

Fuchsin retkikunta jatkoi etelänavalta McMurdon asemalle asti. Matkanteko oli nyt helpompaa, koska alusta oli tasaisempaa, heillä oli valmiit varastot ja reitti tiedusteltu etukäteen.[17] Sastrugit ja traktoriviat olivat edelleen ongelmia, samoin reitin etsiminen lumisiltojen yli. Yksi Sno-Catin ajaja melkein kuoli häkämyrkytykseen ja hänelle lennätettiin happipullot McMurdon asemalta.[45]. Hillary lennätettiin McMurdon asemalta varastolle 700 ja liittyi Fuchsin ryhmään. Yhdessä vaiheessa näkyvyys heikkeni, ja ajolinjan säilyttäminen vaati lippujen pystyttämistä peräperää näkömatkan päähän, niin että suora linja säilyi. Oltiin niin lähellä magneettista napaa, ettei magneettinen kompassi toiminut hyvin. Lähellä Plateau Depotia alkoivat näkyä vuoret.[46]. Laskeutuminen pitkin Skeltonin jäätikköä oli muuten melko helppoa, vaikka reittiä jouduttiin joskus etsimään.

Retkikunta saapui McMurdon Scottin asemalle lännen suunnasta 2. maaliskuuta 1958 kello 13.57.[2][17] 3 473 kilometrin matka oli vienyt 99 päivää, päivän vähemmän kuin oli suunniteltu.[17]

Etelämantereen ylilento

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan, kun Fuchs ylitti maitse Etelämannerta, lähti Shackletonin asemalta lentokone tarkoituksenaan laskeutua Otter-koneella South Ice -varastolle ja jatkaa matkaansa etelänavan yli Scottin asemalle. Kun matkalaiset olivat lähteneet lentoon kohti etelänapaa, kone joutui paksuun pilveen. Tästä tiivistyvä jää alkoi lisätä koneen painoa, ja näkyvyyden ollessa olematon matkalaiset kääntyivät takaisin.[47] South Ice -varasto löytyi traktorin urien avulla, ja sinne laskeuduttaessa näkyvyys oli huono. Miehet joutuivat odottamaan sään paranemista ja polttoainelentoa ennen Etelämantereen ylilentoa.[48] Se onnistuikin hyvin, ja käytyään etelänapa-aseman yllä kone lensi Beardmoren jäätikön yli Scottin asemalle.[49]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Fuchs, Vivian & Hillary, Edmund: The Crossing of Antarctica, The Commonwealth Trans-Antarctic Expedition 1955-58. London: Little, Brown and Co., 1958.
  • Herbert, Kari & Lewis-Jones, Huw: Etelänapaa etsimässä. Suomentanut Kaipainen, Petri. Vantaa: Moreeni, 2012. ISBN 978-952-254-118-5

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Fuchs and Hillary - contd
  2. ↑ a b The Worst Journey in the World
  3. ↑ The Commonwealth Trans-Antarctic Expedition 1956-1958 Peter Wells, Wellington, New Zealand
  4. ↑ Herbert & Lewis-Jones, s. 142.
  5. ↑ Fuchs & Hillary, s. 98
  6. ↑ Fuchs & Hillary, karttasivu 156
  7. ↑ Fuchs & Hillary, s. 64
  8. ↑ Fuchs & Hillary, s. 65
  9. ↑ Fuchs & Hillary, kuvasivut 160-, 5. sivu
  10. ↑ Fuchs & Hillary, s. 71
  11. ↑ a b Fuchs & Hillary, s. 102
  12. ↑ Fuchs & Hillary, s. 91
  13. ↑ Fuchs & Hillary, s. 100
  14. ↑ Fuchs & Hillary, s. 101
  15. ↑ a b Fuchs & Hillary, s. 103
  16. ↑ Fuchs & Hillary, s. 105
  17. ↑ a b c d e f g h i j k To mark the 50th anniversary of the Commonwealth Trans-Antarctic Expedition, Christian Amodeo tells the tale the first overland crossing of the Antarctic continent
  18. ↑ Fuchs & Hillary, s. 84
  19. ↑ a b Fuchs & Hillary, s. 113
  20. ↑ Fuchs & Hillary, kartta sivu 110
  21. ↑ Fuchs & Hillary, s. 162–164
  22. ↑ Fuchs & Hillary, s. 173
  23. ↑ Fuchs & Hillary, s. 174
  24. ↑ a b Fuchs & Hillary, s. 175
  25. ↑ Fuchs & Hillary, s. 176
  26. ↑ Fuchs & Hillary, s. 171.
  27. ↑ Fuchs & Hillary, s. 195
  28. ↑ a b Fuchs & Hillary, kartta s. 280
  29. ↑ Fuchs & Hillary, s. 196
  30. ↑ a b Fuchs & Hillary, s. 197
  31. ↑ Fuchs & Hillary, s. 198
  32. ↑ Fuchs & Hillary, s 201
  33. ↑ International Geophysical Year 1957-58
  34. ↑ a b Sir Edmund Hillary leads New Zealand party to the Pole, New Zealand History online
  35. ↑ [http://archive.is/20120524134602/findarticles.com/p/articles/mi_hb3120/is_11_79/ai_n29387711/pg_3/?tag=content;col1 Cooling Relationsa Christian Amodeo, Forward crawl across the White Continent: fifty years ago, the Commonwealth Trans-Antarctic Expedition
  36. ↑ The Commonwealth Trans-Antarctic Expedition’s five-month timetable
  37. ↑ "Sir Vivian Fuchs." Encyclopedia of World Biography. Thomson Gale. 2004. Encyclopedia.com. 25 Dec. 2009
  38. ↑ IMG81.JPG
  39. ↑ Fuchs & Hillary, s. 225, kuvasivut 160- ja kuvasivut 256-, ensimmäinen värikuvasivu
  40. ↑ Obituary: Sir Vivian Fuchs Times Newspapers Ltd 1999
  41. ↑ Fuchs & Hillary, s. 233
  42. ↑ Fuchs, kartta
  43. ↑ Otavan suuri ensyklopedia 6, Napamaat, Etelämantereen kartta
  44. ↑ Herbert & Lewis-Jones, s. 143.
  45. ↑ Fuchs & Hillary, s. 265
  46. ↑ Fuchs & Hillary, s. 279
  47. ↑ Fuchs & Hillary, s. 256
  48. ↑ Fuchs & Hillary, s. 257
  49. ↑ Fuchs & Hillary, s. 259, 261.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]