Hopewellin perinne

Muinaisten intiaanien luomaan Hopewellin perinteeseen liittyviä kumpuja Mound Cityssä Ohiossa.

Hopewellin perinne (kutsuttu usein virheellisesti Hopewellin-kulttuuriksi) oli muinaisten Pohjois-Amerikan itäisten metsäintiaanien keskuudessa esiintynyt eri uskontoja ja kansoja yhdistänyt eräänlainen kulttiliike.[1]

Hopewellin tunnusomaisimpana ulkoisena merkkinä olivat suuret hautakummut, joita rakennettiin 200 eaa.–400 jaa. Mississippijoen idänpuoleisilla alueilla. Suurin Hopewellin perinteen keskittymä sijoittui nykyiseen Ohioon, mutta kumpuja rakennettiin myös muualle, eritoten mantereen kaakkoisiin osiin. Perinnettä luonnehtivat mutkikkaat hautausriitit, laajalle levinnyt kauppaverkko, ja maanviljelyn merkityksen nousu ohi kasvien keräilytalouden.[2]

Hopewellin perinne ulottui pohjoisissa Ontarion rannikolle ja New Yorkiin.[3] Etelässä sen rajana oli Meksikonlahti. Hopewell oli Ohiossa, Kentuckyssä, Tennesseessä ja Virginiassa vaikuttaneen Adena-kulttuurin seuraaja. Se kukoisti kuusi vuosisataa ja hajosi tuntemattomasta syystä noin vuonna 400 jaa. Syyksi on väitetty sotien lisäksi muun muassa siirtymistä jatkuvaan maanviljelyyn, mikä muutti yhteisörakenteita.[4]

Alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopewellin perinteen alkuperää tutkitaan yhä ja se on jäljitetty yhtä lailla Illinois’hin kuin New Yorkin osavaltioonkin. Suurin Hopewellin keskittymä oli kuitenkin Ohiossa. Hopewellin perinne on nimetty suvun mukaan, joka omisti Ohion Paint Creekissä Rossin piirikunnassa sijaitsevat maakummut arkeologi Warren K. Mooreheadin löytäessä ne vuosina 1891–1892.[5]

Hopewellin kauppaverkosto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hopewellin kauppaverkoston levinneisyys.

Hopewellin perinne levitti aiemman Adena-kulttuurin omaksumia piirteitä ja kehitti niitä paremmin tarkoitustaan vastaaviksi. Hautakummuista tehtiin entistä suurempia ja näyttävämpiä. Laaja Hopewellin vaihtosysteemi (Hopewell Exchange System) levisi ja yhdisti toisiinsa kaupankäynnin keinoin yhä kaukaisempia ihmisiä. Erilaisia materiaaleja kulkeutui kauppaverkoston mukana eri puolilta mannerta. Kobolttia ja hopeaa saatiin Ontariosta, kvartsia Arkansasin luolista.[6] Alligaattorin ja hain hampaat on jäljitetty Meksikonlahdelle, merisimpukat Floridaan. Kuparia louhittiin Suurilla järvillä. Kaukaa Suurilta tasankoilta Pohjois-Dakotan ja Montanan alueelta kulkeutui harmaakarhun hampaita, Knife-joen tulikiveä ja Yellowstonen laavalasia.[7]

Suhteiden ylläpito

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olennaisin osa Hopewellin perinteen menestyksestä perustui kaupan mukana tulleen vuorovaikutuksen ohella yhteisiin rituaaleihin. Tarkoin harkitut ja monimuotoiset seremoniat helpottivat poliittisten ja sosiaalisten suhteiden ylläpitoa. Eri ryhmien kokoontuessa yhteisiin juhlatilaisuuksiin vahvistui yhteenkuuluvuuden tunne. Kaukaa tulleet saivat uusia virikkeitä ja aviottomille tarjoutui tilaisuus löytää itselleen puoliso.[4]

Levinneisyydestään huolimatta Hopewellin perinteen ydinkeskuksena toimi Ohion Scioto-jokilaakso, jossa kumpuja tehtiin vuosina 100 eaa.—600 jaa. Historioitsijat eivät ole pystyneet selvittämään Ohion ylivertaisuutta metsämaan kauden arkkitehtuurissa, rituaaleissa ja taiteessa. Erään teorian mukaan Ohiossa on saattanut asua joku erityisen karismaattinen henkilö, joka Muhammedin ja Budhan tavoin vangitsi suurten ihmisjoukkojen mielenkiinnon.[8] Ihmiset tulivat kaukaisilta alueilta ottamaan osaa seremonioihin ja toivat mukanaan uhrilahjoja. Suuret Hopewellin perinteen maakummut ovat saattaneet toimia Mekan kaltaisena pyhiinvaelluspaikkana niin yksityisille kulkijoille kuin suurille pyhiinvaeltajien ryhmille.[9]

Kummut ja haudat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siinä missä Adena-kumpuja oli suppealla alueella Ohiossa ja Yhdysvaltain itärannikolla, Hopewell levittäytyi koko Kordillieerien itäpuoliseen Yhdysvaltoihin. Vaikka useimmat Hopewell-kummuista ovat Mississippi-joen varrella, rakennettiin niitä myös muualle. Maakumpuja on arveltu olleen yksistään Ohion alueella noin 10 000. Nykyään näistä maamerkeistä on jäljellä 1000, osa yksityisten maanomistajien hallussa.[10]

Tyypillisen Hopewell-kummun korkeus on 9 metriä ja läpimitta 30 metriä.[11] Kumpujen muoto vaihtelee suorakaiteesta ympyrään. Suuret maarakennelmat on tehty satojen vuosien kuluessa, ja niiden rakentamisessa on käytetty alkeellisia kivi-työkaluja, puukeppejä sekä koreja, joissa maa-aines tuotiin paikalle muualta.[11] Tasalakisia suorakaiteen muotoisia kumpuja on löydetty mm Pinsonista ja Ingomarista[12]. Eteläisessä Ohiossa Clark's Worksissa (ns. "Hopewell Earthwork", "North Fork Works"), on eräänlainen maa- ja kivimuuri, joka sulkee sisäänsä 51 ha alalle ainakin 40 hautakumpua, joista yksi on 55x152 m alainen Kumpu 25, joka on suurin Pohjois-Amerikan hautakummuista.[13]

Hopewell-kummut tehtiin uskonnollisiin tarkoituksiin ja hautaamisia varten. Hautakummut todistavat Hopewellin perinteen ihmisten harjoittaneen monimutkaista vainajanpalvontaa. Valtavia puisia taloja rakennettiin varta vasten tasoitetulle paikalle. Suurin osa vainajista poltettiin näissä katottomissa paaluvarustuksissa kun liha oli ensin poistettu luista. johtavissa asemissa olevat tärkeät henkilöt haudattiin koskemattomina. Heidät asetettiin hautaustalon lattialle ja ympäröitiin esineillä joita heidän uskottiin tarvitsevan seuraavassa elämässä.[14]

Arkeologiset tutkimukset ovat paljastaneet Hopewellin ihmisten harrastaneen kallonmuotoilua edeltävän kulttuurin tavoin. Ilmiön takana on arveltu olleen halu näyttää paremmalta vastakkaisen sukupuolen silmissä. Kallonmuotoilu on saattanut olla myös merkki korkeasta asemasta.[15]

Kylät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hopewell-ihmiset asuivat aluksi pienissä eristetyissä yhteisöissään, joihin kuului korkeintaan kaksi laajentumaperhettä. Metsien riistan tuomaan ravintoon toivat vaihtelua kalat, kilpikonnat ja linnut. Ruokavaliota täydensivät marjat, juuret ja pähkinät. Suurten järvien alueilla villiriisin keruu oli merkittävä elinkeino. Maissin viljely oli harvinaista. Nykyisen ajanlaskun alkamisen tienoilla Meksikon kanssa alkanut kauppa toi maissin Hopewellin alueelle 200 jaa., mutta maissi ei sopeutunut lyhyisiin kesiin[16]. Maissin sijaan viljeltiin perinteisiä kurpitsaa, auringonkukkaa ja monia rikkaruohoksi luokiteltavia ruohomaisia kasveja. Näitä olivat päivänkakkaran sukuinen iiva, savikka, tattari ja pikkuohra, joiden siemenet olivat pieniä. Varsinkin iivassa on paljon valkuaisaineita ja öljyä[17]. Yhteiset ravinnonkeruu- ja metsästysmatkat naapurien kanssa lisäsivät myös muuta aktiviteettiä. Uskonnollisten näkemysten ja tärkeimpien perusarvojen jakaminen yhdisti kyliä toisiinsa ja muutti niitä suuremmiksi. Viljelystä muodostui metsästystä ja keräilyä tärkeämpää, sillä se mahdollisti väestön asettumisen paikoilleen.[18]

Hopewell-ihmisten asuinalueilla asui jopa 40 asukasta/100 km²[19].

Vuosien 325 - 350 välisenä ajanjaksona Hopewellin yhteisöjen keskinäiset suhteet Ohion alueella muuttuivat huonommiksi.[20] Kumpujen rakentaminen tyrehtyi ja yhteiset seremoniat harvenivat. Syitä tähän on etsitty niin ilmastonmuutoksista, astronomiaan perustuvien ennustusten pettämisestä kuin uskonnollisista erimielisyyksistäkin. Eräänä syynä perinteen loppumiseen arvellaan myös kylien kasvamista liian isoiksi. Vaurauden mukana tulleen väestön kasvun myötä ravintolähteet ammennettiin tyhjiksi. Tämä lisäsi kaupan tarvetta. Jotkut alueelliset keskittymät saattoivat vallata tilaa toinen toiseltaan ja epäsuotuisa kilpailuasetelma otti vallan.[21] Eri alueilla kulttuuri hiipui eri aikoina. Suurin osa tästä tapahtui ensimmäisen vuosituhannen puoliväliin mennessä. Vuoden 750 jaa. paikkeilla perinne katosi kokonaan. Laajamittainen maanviljely saattoi osaltaan olla vaikuttamassa tähän ilmiöön.[22]

Hopewellin häviämisen myötä pohjoiset metsäintiaanit palasivat uskonnollisessa elämässään vanhan arkaaisen kauden tapoihin. Kylät muuttuivat pienemmiksi ja keskittyivät suurten jokien varsille. Mississippin eteläjuoksulla ihmiset kehittivät maanviljelystä ja jatkoivat Hopewellin perinnettä, joka johti Mississippin kulttuurin syntymiseen. Myös kummunrakentajien ammattikunta jatkoi työtään, mutta he eivät saaneet enää vaikutteita Hopewellin perinteestä.[20]

Taide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Korpin kunniaksi muotoiltu Hopewellin aikainen piippu.

Hopewellin taiteessa korostui oman aikakautensa todellisten sekä kuviteltujen eläinhahmojen suosio. Nämä esineet nousivat tärkeään asemaan hengellisissä rituaaleissa ja lisäsivät samalla omistajansa yhteiskunnallista merkitystä.[11] Hopewellin taide oli tehty suurelta osin kivestä, keramiikasta, metallista, simpukoista ja helmistä sekä eläinten luista ja hampaista. Näiden materiaalien lisäksi Käsiteltiin puuta, kuituja, turkiksia ja nahkaa. Saviruukkuja tehtiin sekä seremonioihin, että tavalliseen käyttöön. Ne erosivat koristeluiltaan suuresti toisistaan. Kuparista tehdyt kirveet olivat voiman symboli, ja Hopewellin johtajien on uskottu kantaneen niitä vallan tunnuksena.[23]

Ohion Scioton piirikunnassa vuonna 1915 suoritetuissa hautakumpujen kaivauksissa löydettiin yli 500 piilotettua esinettä, jotka on yhdistetty Hopewelliin. Esineiden joukossa oli 136 erilaista piippua, jotka oli muotoiltu monien eri lintujen ja nisäkkäiden mukaan.[24]

Hopewellin ala/rinnakkaistraditioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hopewellin muinaista taidetta edustava kiilteestä tehty käsi.

Hopewellin perinne on käytännössä sama kuin Keskimmäinen Metsämaan perinne.[25], joka vallitsi 200 eaa. – 400 jaa, huipentuen noin 0–200 jaa.[26].

Hopewellin perinteeseen laskettiin monesti myös seuraavat pienet paikalliskulttuurit:

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hopewellin perinne.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku: Intiaanit (Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia) Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3*
  • Tykit, taudit ja teräs: Ihmisen yhteiskuntien kohtalot. ((Guns, germs and steel: The fates of human societes, 1997.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. 3. painos 2005) Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-56-9
  • Fagan, Brian: The First North Americans, Thames & Hudson, 2011. ISBN 978-0-500-02120-1 (englanniksi)
  • Henriksson, Markus: Alkuperäiset amerikkalaiset Gaudeamus, 1986, ISBN 951-662-385-9
  • Lepper, Bradlet T: Ohio Archeology, Orange Frazer Press, 2005. ISBN 978-1882203390 (englanniksi)
  • Lewis, Thomas and Madeline. Prehistory Chickamauga V1: Basin Tennessee: 001 (Prehistory of the Chickamauga Basin in Tennessee, Univ of Tennessee, 1995. ISBN 978-0870498633 (englanniksi)
  • Kowtko, Stacy: Nature and the Environment in Pre-Columbian American Life (Greenwood Press Daily Life Through History, Greenwood Press, 2006, ISBN 978-0313334726 (englanniksi)
  • Mann, Charles C, 1491, The Americas Before Columbus, Granta Books, 2005. ISBN (englanniksi)978-1-86207-876-5 (englanniksi)
  • Pauketat, Timothy R. & Loren, Diana: North American Archaeology, Blackwell Publishing Limited 2005. ISBN 0-631-23184-6 (englanniksi)
  • Pauketat, Timothy R. Ancient Cahokia ant the Mississippians, Cambridge University Press, 2010. ISBN 978-0-521-52066-9 (englanniksi)
  • Schlesier, Karl H. plains indians, a.d. 500 - 1500, Univ of Oklahoma Pr, 1995. ISBN 978-0806126418 (englanniksi)
  • Trigger, Bruce G: The Children of Aataentsic, Mcgill - Queen's Univ Press. ISBN 07735-0627-6 (englanniksi)
  • Waldman, Carl: Atlas of the North American Indian, Fact On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.
  • Coe, Michael & Benson, Elizabeth & Snow, Dean: Atlas of ancient America. Facts on File, 1986. ISBN 9780816011995

(englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Andersson & Henriksson s. 51.
  2. ↑ Lepper s. 219-20.
  3. ↑ Trigger s. 118.
  4. ↑ a b Lepper s. 168.
  5. ↑ Hopewell Mound Group .ohiohistorycentral.org. Viitattu 17.2.2012. (englanniksi)
  6. ↑ Fagan s. 210.
  7. ↑ Schlesier s. 14.
  8. ↑ Lepper s. 167.
  9. ↑ Lepper s. 166.
  10. ↑ Leppart s. 94.
  11. ↑ a b c Fagan s. 212.
  12. ↑ Pauketat-Loren 2005, s. 121.
  13. ↑ Pauketat-Loren 2005, s. 108.
  14. ↑ Henriksson s. 17.
  15. ↑ Lepper s. 97.
  16. ↑ Diamond 2003, s 164
  17. ↑ Diamond 2003, s 163, 164
  18. ↑ Waldman s. 20.
  19. ↑ Coe&Snow&Benson 1986, s 57
  20. ↑ a b Fagan s. 218.
  21. ↑ Lepper s. 168 tai 169.
  22. ↑ Pauketat-Loren 2005, s. 131.
  23. ↑ Lepper s. 135.
  24. ↑ Lepper s. 126.
  25. ↑ Pauketat-Loren 2005, s. 109.
  26. ↑ Pauketat-Loren 2005, s. 112.
  27. ↑ a b c Lewis s. 37.