Hälleforsnäs

Hälleforsnäsin ruukin entisiä rakennuksia.

Hälleforsnäs on taajama Flenin kunnassa Ruotsin Södermanlandin läänissä. Se sijaitsee noin 120 kilometriä lounaaseen Tukholmasta. Asukasluku vuonna 2022 oli 1 608[1].

Hälleforsnäs on entinen teollisuusyhdyskunta, joka kehittyi 1600-luvun puolivälissä perustetun, alun perin tykkejä tuottaneen valimoruukin ympärille. 1900-luvulla valimossa tehtiin lämpöpattereita ja liesiä sekä LVI-putkia, ja se oli Pohjoismaiden suurimpia valurautatuotteiden valmistajia[2]. Viimeisinä vuosina 1980-luvulla Electroluxin omistuksessa tehtaassa valettiin sähköliesien keittolevyjä. Huippuvuosinaan 1960-luvulla yli tuhat ihmistä työllistänyt valimo suljettiin 2000-luvun taitteessa ja toimii nyt kulttuurikeskuksena ja tarjoaa muun muassa työskentelytiloja taiteilijoille. Ruukkialueella toimii myös valimomuseo, Kolhusteatern-kesäteatteri, ravintoloita, pieni juustotehdas ja matkailutoimisto.[3][4]

Muutaman kerran vuodessa ilmestyvää ilmaisjakelulehteä Hälleforsnäs Allehandaa toimittaa ja julkaisee Puolangalta nuorena Ruotsiin muuttanut Jarmo Haapamäki[5][6].

  1. Fakta & statistik flen.se. Viitattu 9.8.2023.
  2. Jättiläismäisiä tehdaspaloja Ruotsissa. Hälleforsnäsin rautatehdas tuhoutunut. Vahingot useita milj. kruunuja. Helsingin Sanomat, 22.08.1934, s. 5. Näköislehti (maksullinen).
  3. Bruket i Hälleforsnäs grundades år 1659 gjuterimuseum.se. Viitattu 9.8.2023.
  4. Vi syns i Hälleforsnäs halleforsnas.org. Viitattu 9.8.2023.
  5. Laitinen, Merja: Monitaituri Jarmo Haapamäki: Teen mitä voin kotikylän hyväksi Sveriges Radio. 20.3.2019. Viitattu 9.8.2023.
  6. Hälleforsnäs Allehanda. En lokal tidning halleforsnasallehanda.se. Viitattu 9.8.2023.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäiset artikkelit: en:Hälleforsnäs & sv:Hälleforsnäs