Hédi Annabi (4. syyskuuta 1944[1] – 12. tammikuuta 2010 Port-au-Prince, Haiti) oli tunisialainen diplomaatti, joka työskenteli Yhdistyneiden kansakuntien palveluksessa.
Ennen uraansa YK:ssa Annabi oli Tunisian jalkapalloliiton puheenjohtajana vuosina 1971–1972 ja Tunisian pääministerin neuvonantajana, kunnes hänet nimitettiin vuonna 1979 tunisialaisen uutistoimisto Agence Tunis-Afrique-Pressen puheenjohtajaksi. YK:n palvelukseen Annabi siirtyi 1981, jolloin hän liittyi Kaakkois-Aasian humanitaaristen asioiden toimiston palvelukseen. Annabista tuli pian osaston johtaja. Vuosina 1982–1991 hän oli merkittävässä roolissa Kambodžan ongelman ratkaisemisessa. Pariisin sopimuksen jälkeen 1991 Annabi oli aktiivisesti mukana perustamassa YK:n siirtymähallintoa Kambodžassa (UNTAC). UNTAC:ssa hän työskenteli vuoteen 1992.[2]
Annabi oli YK:n rauhanturvaoperaatioiden osaston Afrikan johtaja 1993–1996. Hänet nimitettiin osaston operaatiotoimiston johtoon kesäkuussa 1996. Tammikuussa 1997 Annabi nousi rauhanturvaoperaatioiden apulaispääsihteeriksi. Ban Ki-moon nimitti hänet YK:n Haitin erityisedustajaksi ja Haitin MINUSTAH-rauhanturvaoperaation johtoon syyskuussa 2007.[2]
Haitin pääkaupunki Port-au-Princeen iski tammikuussa 2010 voimakas maanjäristys, joka raunioitti myös YK:n rakennuksia. Annabi oli kateissa maanjäristyksestä lähtien. Haitin presidentti René Préval ilmoitti jo, että Annabi kuoli maanjäristyksessä. Hänen ruumiinsa löydettiin muutamaa päivää myöhemmin.[3]