Idänhäränsilmä
| Idänhäränsilmä | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Perhoset Lepidoptera |
| Alalahko: | Glossata |
| Osalahko: | Erilaissuoniset Heteroneura |
| Yläheimo: | Päiväperhoset Papilionoidea |
| Heimo: | Täpläperhoset Nymphalidae |
| Alaheimo: | Heinäperhoset Satyrinae |
| Tribus: | Satyrini |
| Suku: | Hyponephele |
| Laji: | lycaon |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Hyponephele lycaon |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Idänhäränsilmä (Hyponephele lycaon) on täpläperhosten heimoon ja heinäperhosten alaheimoon kuuluva keskikokoinen päiväperhonen. Laji esiintyy palearktisella alueella.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänhäränsilmä esiintyy Etelä-Euroopassa, Keski-Euroopassa lukuun ottamatta läntisimpiä osia, Baltiassa sekä idässä Venäjän kautta Kaukasukselle, Keski-Aasiaan, Kaukoitään ja Mantšuriaan sekä Vähän-Aasian kautta Libanoniin ulottuvilla vyöhykkeillä. Laji puuttuu Euroopassa muun muassa Ranskan keski- ja pohjoisosista, Britteinsaarilta ja Fennoskandiasta.
Suomessa idänhäränsilmä on erittäin vähälukuinen ja harvinainen harhailija. Suomessa on aikaisemmin ollut vakituinen kanta paikallisena maan eteläosissa. Kanta on ilmeisesti ollut laajimmillaan 1800-luvun lopulla ja 1800–1900-luvun vaihteessa. Vakituinen kanta katosi 1930-luvulla; viimeinen tiedetty esiintymä oli Hattulassa. Virolahdella havaittiin yksilöitä kolmena peräkkäisenä vuotena 1972–1974, joista osa on voinut kehittyä Suomessa. Suomea lähimmät vakituiset kannat esiintyvät Virossa ja Venäjällä Karjalankannaksella Terijoella.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänhäränsilmän etusiiven pituus on 19–24 mm. Siipien yläpuolen pohjaväri on harmaanruskea. Koiraalla on etusiipien yläpuolella postdiskaalialassa kellertävää vivahdetta ja terätön musta kärkisilmätäplä usein ilman keltaista rengasta. Naaraalla on etusiiven yläpuolella oranssinkeltainen diskaaliala ja postdiskaalijuova. Juovassa on kaksi isoa mustaa ja terätöntä silmätäplää. Takasiiven yläpuolella ei ole silmätäpliä, koiraalla se on yksivärisen harmaanruskea ja naaraalla postdiskaaliala on vaaleampi.
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Idänhäränsilmän elinympäristöä ovat kuivat, hiekkaiset ja kivikkoiset maastot, esimerkiksi kuivat nummet ja lähes kasvittomat lentohiekka-alueet. Lajia tavataan alangoilta vuoristoihin noin 2 000 metrin korkeuteen saakka.
Lentoaika ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lentoaika on kesä–elokuussa riippuen esiintymisalueesta. Laji talvehtii täysikasvuisena toukkana.
Ravintokasvi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toukan ravintokasveja ovat nurmikat (Poa), esimerkiksi niittynurmikka (Poa pratensis), nadat (Festuca), lehtolusteet (Brachypodium) ja höyhenheinät (Stipa).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hyponephele lycaon IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
- ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Idänhäränsilmä – Hyponephele lycaon Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
- Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kirjayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6
- Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7
- Pertti Pakkanen: Idänhäränsilmä. Suomen Perhostutkijain Seura.
- Dagvlinders van Europa: Hyponephele lycaon (Arkistoitu – Internet Archive) (hollanniksi)