Idäntonnikala

Idäntonnikala
Idäntonnikala Osakan akvaariossa
Idäntonnikala Osakan akvaariossa
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Lahko: Scombriformes
Alalahko: Makrillikalat Scombroidei
Heimo: Makrillit Scombridae
Alaheimo: Scombrinae
Tribus: Tonnikalat Thunnini
Suku: Aitotonnikalat Thunnus
Laji: orientalis
Kaksiosainen nimi

Thunnus orientalis
(Temminck & Schlegel, 1844)

Synonyymit[2]
  • Thynnus orientalis Temminck & Schlegel, 1844
  • Thunnus thynnus orientalis (Temminck & Schlegel, 1844)
  • Orcynus schlegelii Steindachner, 1884
  • Thunnus schlegelii (Steindachner, 1884)
  • Thunnus saliens Jordan & Evermann, 1926
Katso myös

  Idäntonnikala Wikispeciesissä
  Idäntonnikala Commonsissa

Idäntonnikala (Thunnus orientalis) on makrillien (Scombridae) heimoon ja tonnikalojen (Thunnini) tribukseen kuuluva Tyyneltämereltä tavattava[3] pääosin epipelaginen ja mereinen kalalaji, joka on aiemmin luettu Atlantin valtamerellä elävän tonnikalan (T. thunnus) alalajiksi.[4]

Idäntonnikala on tavallisesti noin kahden metrin mittainen ja voi maksimissaan kasvaa noin kolmen metrin mittaan. Sen paino voi olla jopa 450 kilogrammaa.[3]

Idäntonnikala käsittää yhden pääasiassa Tyynenmeren pohjoisosissa elävän kannan.[1][4] Laji sietää hyvin vaihtelevia lämpotilaoloja. Se elää korkeintaan 550 metrin syvyydessä vedenpinnasta.[5] Lajin kutevan kannan biomassaan perustuvien arvioiden mukaan sen populaatiot ovat heikentyneet 19–33 prosenttia viimeisten 22 vuoden aikana. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN luokittelee lajin nykyisin vaarantuneeksi. Vielä IUCNin vuoden 2011 arviossa idäntonnikala luokiteltiin elinvoimaiseksi lajiksi.[1]

Idäntonnikalan yksilöt muodostavat parvia koon mukaan, toisinaan muiden makrillilajien kanssa. Idäntonnikala saalistaa ravinnokseen monenlaisia parvessa eläviä kaloja ja kalmareita, mutta syö myös taskurapuja ja jossain määrin myös sessiilejä eliöitä. Kesäkuun ja syyskuun välisenä aikana idäntonnikala muuttaa pohjoiseen Baja Californian, Meksikon ja Kalifornian rannikkoalueita pitkin.[5] Se saavuttaa sukukypsyyden 3–5-vuotiaana.[4] Lajin sukupuolten määräsuhde on suunnilleen 1:1. Sen lisääntymistä on havaittu ainoastaan Tyynenmeren pohjoisosassa[1] ja kutevia naaraita on havaittu pääasiassa toukokuun loppupuolelta heinäkuun alkupuolelle.[6] Idäntonnikalan keskimääräinen suurin elinikä on ainakin 15 vuotta[4] ja mahdollisesti jopa 26 vuotta.[1][7]

Idäntonnikalalla on kaupallisesti tärkeä laji, jota Japani pyytää valtioista eniten. Sitä kalastetaan pääasiassa kurenuotilla.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Taksonomian lähde alaheimojen sukuihin asti: Nelson, Joseph S. & Grande, Terry C. & Wilson, Mark V. H.: Fishes of the World, s. 417. (Fifth edition) Hoboken, New Jersey: John Wiley & Sons, 2016. ISBN 9781118342336 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 18.6.2020). (englanniksi)
  • Taksonomian lähde sukujen lajeista alaspäin: Thunnus orientalis (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 18.6.2020. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Collette, B.B., Boustany, A., Fox, W., Graves, J., Juan Jorda, M. & Restrepo, V.: Thunnus orientalis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2021-2. 2021. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.9.2021. (englanniksi)
  2. ↑ Synonyms of Thunnus orientalis FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 4.6.2020. (englanniksi)
  3. ↑ a b Thunnus orientalis (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 14.6.2020. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d Report from the mid-year fisheries assessment plenary, November 2009: stock assessments and yield estimates. Kalastusministeriö, Wellington, Uusi-Seelanti, 2009
  5. ↑ a b Collette, B.B. & Nauen, C.E.: Vol. 2. Scombrids of the world. An annotated and illustrated catalogue of tunas, mackerels, bonitos and related species known to date. Rooma: FAO, 1983.
  6. ↑ Ohshimo, Seiji; Sato1, Takuya; Okochi, Yumi; Tanaka, Sho; Ishihara, Taiki; Ashida1, Hiroshi & Suzuki1, Nobuaki: Evidence of spawning among Pacific bluefin tuna, Thunnus orientalis, in the Kuroshio and Kuroshio–Oyashio transition area. Aquatic Living Resources, 2018.
  7. ↑ Shimose, Tamaki; Tanabe, Toshiyuki; Chen, Kuo-Shu; Hsu, Chien-Chung: Age determination and growth of Pacific bluefin tuna, Thunnus orientalis, off Japan and Taiwan. Fisheries Research, lokakuu 2009.