Ihminen ihmiselle | |
---|---|
Beautiful People | |
Ohjaaja | Jasmin Dizdar |
Käsikirjoittaja | Jasmin Dizdar |
Säveltäjä | Garry Bell |
Kuvaaja | Barry Ackroyd |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Yhdistynyt kuningaskunta |
Tuotantoyhtiö | |
Levittäjä |
British Film Institute Netflix |
Ensi-ilta | 1999 |
Kesto | 107 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Ihminen ihmiselle (Beautiful People) on Jasmin Dizdarin käsikirjoittama ja ohjaama brittiläinen draamakomedia vuodelta 1999. Elokuva käsittelee Bosnian sodan moninaisia vaikutuksia 1990-luvun alun Lontoossa. Se sai Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 1999 Un certain regard -palkinnon.
Useat tarinat limittyvät toisiinsa. Elokuva alkaa vuoden 1993 Lontoosta, jossa sodassa eri puolilla olleet serbi- ja kroaattimies tunnistavat toisensa bussissa ja alkavat ajaa toisiaan takaa pitkin katuja He päätyvät vierekkäisiin sairaalasänkyihin ja jatkavat taas tappeluaan. Hienon perheen tytär rakastuu Balkanilta tulleeseen rutiköyhään pakolaismieheen. Päihderiippuvainen brittihuligaani nukahtaa lentokentällä Bosniaan lähtevän tavarakasan sisään ja herää, kun putoaa tavaroiden mukana laskuvarjolla sotatoimialueelle. BBC:n sotakuvaaja vammautuu Bosniassa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Lontooseen paennut bosnialaisnainen on joutunut serbisotilaiden raiskaamaksi ja saa lapsen, jonka kokee vihollisekseen. Maahanmuuttajamiestä luullaan varkaaksi, kun hän yrittää palauttaa lompakkoa omistajalleen.[1][2]
Elokuvaa ei nähty Suomen teattereissa. Helsingin Sanomien Harri Römpötti kirjoitti elokuvan tv-esityksen alla 2003 Dizdarin pitävän sirpaleisen, useista limittäisistä tarinoista muodostuvan elokuvan juohevasti liikkeessä. ”Hän onnistuu myös tarjoamaan toivon kipinöintiä tinkimättä ihmisen petomaisuutta korostavasta sanomastaan. Musta huumori voi maistua kitkerältä, mutta tässä se on sangen terveellinen lääke.”[1]
Yhdysvaltalaiskriitikko Roger Ebertin mukaan Short Cutsin ja Magnolian tavoin eri tarinoita yhteen punova Ihminen ihmiselle käyttää huumoria samaan tapaan kuin elokuva Me sotasankarit (1970), huvittamalla katsojaa sodan järjettömillä epäloogisuuksilla ja paradokseilla.[3]
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[4]