Indiana Fever | |
Perustettu | 2000 |
Kotiareena | Conseco Fieldhouse |
Värit | |
WNBA-mestaruuksia | yksi (2012) |
Konferenssimestaruuksia | kaksi (2009), (2012) |
Päävalmentaja | Marianne Stanley |
Omistajat | Herbert Simon |
Indiana Fever on yhdysvaltalainen koripalloseura, joka pelaa Women's National Basketball Association -liigassa. Liigan itäiseen konferenssiin kuuluva seura pelasi ensimmäisen kautensa vuonna 2000. Fever pelaa kotiottelunsa Conseco Fieldhouse -areenalla Indianapolisissa Indianassa, joka on myös NBA-seura Indiana Pacersin, jonka sisarseura Fever on, kotiareena.
Indiana Feverin, Seattle Stormin, Miami Solin ja Portland Firen liittymisestä WNBA:han sovittiin vuonna 1999 ja ne pelasivat ensimmäisen kautensa liigassa vuonna 2000.[1] Näistä seuroista Fever ja Storm ovat ainoat edelleen toimintaansa jatkavat.
Kahdella ensimmäisellä kaudellaan Fever jäi WNBA:n pudotuspelien ulkopuolelle. Vuonna 2000 se sijoittui konferenssissaan toiseksi viimeiseksi, seitsemänneksi, ja vuonna 2001 kuudenneksi.[2][3] Kaudella 2002 seura oli neljäs ja viimeinen pudotuspeleihin päässyt itäisen konferenssin seura voitettuaan runkosarjassa 16 ottelua ja hävittyään yhtä monta.[4] Pudotuspelien ensimmäisellä New York Liberty oli vahvempi voitoin 2–1.[5] Samana vuonna Tamika Catchings, seuran ykkösvaraus vuoden 2001 WNBA:n varaustilaisuudessa (koko tilaisuuden kolmas), valittiin WNBA:n vuoden tulokkaaksi ja hän pelasi myös liigan tähdistöottelussa.[6]
Vuosina 2003 ja 2004 Fever jäi jälleen pudotuspelien ulkopuolelle, mutta vuonna 2005 se pääsi pudotuspeleihin sijoituttuaan konferenssissaan toiseksi liigankin toiseksi parhaalla voittoprosentilla 61,8 (21 voittoa ja 13 tappiota).[7][8][9] Fever voitti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella New York Libertyn voitoin 2–0 (pistein 63–51 ja 58–50) ja kohtasi konferenssifinaaleissa Connecticut Sunin, joka vei sarjan suoraan kahdessa ottelussa.[10] Kaudella 2006 Fever pääsi pudotuspeleihin konferenssinsa kolmantentena voittoprosentilla 61,8 ja kohtasi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella tulevan mestarin Detroit Shockin, joka voitti ottelusarjan suoraan kahdessa ottelussa.[11][12]
Kaudella 2007 Feverin runkosarjan voittoprosentti oli kolmatta vuotta peräkkäin 61,8, jolla joukkue sijoittui konferenssinsa toiseksi.[13] Se eteni toisen kerran historiansa aikana idän konferenssifinaaleihin voitettuaan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Connecticut Sunin voitoin 2–1, mutta konferenssifinaaleissa Detroit Shock vei voiton voitoin 2–1.[14] Fever pääsi WNBA:n pudotuspeleihin myös kausina 2008 ja 2009. Se sijoittui runkosarjakaudella 2008 konferenssinsa neljänneksi voittoprosentilla 50 (17 voittoa ja 17 tappiota) ja runkosarjakaudella 2009 ensimmäisen kerran historiassaan konferenssinsa ensimmäiseksi voittoprosentilla 64,7 (22 voittoa ja 12 tappiota).[15][16] Pudotuspeleissä 2008 se putosi ensimmäisellä kierroksella Detroit Shockia vastaan, voitoin 1–2, mutta 2009 se pääsi WNBA:n loppuotteluihin. Fever voitti pudotuspeleissä 2009 Washington Mysticsin voitoin 2–0 (pistein 88–79 ja 81–74) ja Detroit Shockin voitoin 2–1 (pistein 56–72, 79–75 ja 72–67) ennen loppuottelutappiota Phoenix Mercurylle voitoin 2–3 (pistein 116–120, 93–84, 86–85, 77–90 ja 86–94).[17][18]
Kaudella 2012 Indiana Fever saavutti seurahistoriansa ensimmäisen mestaruuden kukistettuaan finaalisarjassa Minnesota Lynxin voitoin 3-1.
Indiana Feverin historian paras pistenainen on laitahyökkääjä Tamika Catchings, joka on ollut pistekeskiarvolla mitattuna seuran paras pistenainen kuudella kaudella, kausina 2002–2007.[19][20][21][22][23][24] Kaudella 2006 Tamika Whitmore, joka edusti Feveriä kaudet 2006 ja 2007, keräsi seitsemän pistettä enemmän kuin Catchings, mutta kaksi ottelua enemmän pelanneena hänen pistekeskiarvonsa oli matalampi kuin etunimikaimallaan.[23] Kaudella 2007, jolla Catchings oli sivussa 13:sta runkosarjaottelusta, keskushyökkääjä Tammy Sutton-Brown, Whitmore ja takamies Tan White keräsivät enemmän pisteitä.[24] Kaudella 2000 Feverin paras pistenainen oli Kara Wolters, kaudella 2001 Rita Williams ja kausina 2008 ja 2009 Katie Douglas.[25][26][27][28]
Levypalloissa Feverin ykköspelaaja (levypallokeskiarvon perusteella) oli kaudella 2000 Kara Wolters, kaudella 2001 Jurgita Štreimikytė, kausina 2002–2007 ja 2009 Tamika Catchings ja kaudella 2008 Ebony Hoffman.[25][26][19][20][21][22][23][24][27][28] Catchings on ollut joukkueen ykköspelaaja (keskiarvojen perusteella) muita pelaajia useammin myös koriin johtaneissa syötöissä (kausina 2003–2009) ja pallonriistoissa (kausina 2002–2007 ja 2009).
Pudotuspeleissä 2009, joissa Fever eteni WNBA:n loppuotteluihin, joukkueen aloitusviisikon muodostivat Tully Bevilaqua, Tamika Catchings, Katie Douglas, Ebony Hoffman ja Tammy Sutton-Brown.[29]
Feverillä on ollut vuosien varrella neljä päävalmentajaa. Ensimmäisenä päävalmentajana toimi Anne Donovan, jonka päävalmentajakausi kesti yhden kauden. Myöhemmin Donovanista tuli Seattle Stormissa ensimmäinen naispäävalmentaja, joka on voittanut WNBA-mestaruuden. Toisena päävalmentajavastuussa oli Nell Fortner, joka valmensi Feverin vuonna 2002 ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin. Hän erosi kauden 2003 jälkeen. Vuosina 2004–2007 päävalmentajan tehtävässä toimi entinen NBA-koripalloilija ja -valmentaja Brian Winters ja kaudesta 2008 alkaen tehtävässä on toiminut Lin Dunn, joka toimi aiemmin Seattle Stormin päävalmentajana vuosina 2000–2002.[1][30][31]
Tilanne 22. syyskuuta 2011
Itäinen konferenssi | Läntinen konferenssi | ||||
---|---|---|---|---|---|
Atlanta Dream | Indiana Fever | Dallas Wings | Minnesota Lynx | ||
Chicago Sky | New York Liberty | Las Vegas Aces | Phoenix Mercury | ||
Connecticut Sun | Washington Mystics | Los Angeles Sparks | Seattle Storm | ||
Entiset WNBA-seurat: Charlotte Sting · Cleveland Rockers · Houston Comets · Miami Sol · Portland Fire · Sacramento Monarchs | |||||
Tapahtumat: Tähdistöottelu · Loppuottelut · Pudotuspelit |