Inkojen mytologia

Inkojen mytologia perustui heidän hallitsemansa alueen varhaisemmille uskomuksille. Inkoilla oli monipuolinen tarusto, joka kertoo meille inkojen ajatusmaailmasta ja uskonnosta. Inkojen kosmologia oli jaettu yliseen maailmaan, tähän maailmaan ja aliseen maailmaan.

Sapa Inca Pachacutin aikana inkavaltiossa tuli vallitsevaksi valtionuskonnoksi inkojen uskonto, jossa keskeisenä oli auringon palvonta. Alistettujen heimojen paikalliset jumalat julistettiin inkajumalien valvonnan alaisiksi. Inkojen tärkeimmät jumalat olivat luojajumala Viracocha ja auringon jumala Inti. Tärkeitä olivat erilaiset elämän taitekohtiin liittyvät riitit sekä sukuyhteisöjen yhdessä suorittamat hedelmällisyysriitit. Kaikkialla valtakunnassa oli pyhiä paikkoja (huaca), jotka olivat tavallisesti kivisiä rakennelmia tai lähteitä. Valtionuskonnon kulmakivenä oli uskomus siihen, että inkojen kuninkaat Sapa Incat olivat jumalallista syntyperää, auringon jumala Intin jälkeläisiä. Uskonto ja valtio liittyivät siten erottamattomasti toisiinsa.

Kosmologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkojen kosmologiassa on paljon yhteistä Andien alueen uskonnoille. Siihen kuuluivat kaksinaisuuden ja vastavuoroisuuden periaatteet. Maailman katsottiin olevan useiden vastakkaisten voimien, kuten valon ja pimeyden, kostean ja kuivan ja miehen ja naisen, välisessä tasapainossa. Maailmantilassa tapahtuvat muutokset olivat suoraa seurausta vastakkaisten voimien epätasapainosta. Andien alueen uskontojen keskeisin tehtävä oli hahmottaa kosmoksen perusjaon ja ylläpitää niiden tasapainoa.[1]

Inkat jakoivat maailmankaikkeuden yliseen maailmaan (hanaq pacha), tähän maailmaan (kay pacha) ja aliseen maailmaan (ukhu pacha). Nykykäsitystä inkojen kosmologiasta on sekoittanut espanjalaisten kronikoitsijoiden tekemät viittauksen kristillisiin uskomuksiin. Inkojen käsityksen mukaan tavallinen kansa meni kuoleman jälkeen aliseen maailmaan ja yläluokka yliseen maailmaan. Kummassakin paikassa elämä jatkui pitkälti samalla tavalla kuin tässä maailmassa.[1]

Jumalat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inkojen luojajumala Viracocha.

Inkojen tärkeimpiä jumalia olivat luojajumala Viracocha, aurinkojumala Inti, ukkosjumala Illapa ja maanäitijumalatar Pachamama.[2]

Viracocha loi muut jumalat, ihmiset ja eläimet. Jumalalla ei varsinaisesti ollut omaa nimeään, mutta espanjalaiset kutsuivat sitä Viracochaksi yhden sen tittelin mukaan. Viracochan uskotaan luoneen ihmisyyden Tiwanakussa Titacacajärvellä. Tämän jälkeen se kulki Andeilla, teki ihmeitä ja opetti ihmisiä elämään. Luomisen jälkeen Viracochalla ei ollut enää aktiivista toimintaa ihmisten parissa, ja hän antoi luomustensa hallinnan muille jumalille.[3]

Auringonjumala Inti oli Viracochan tärkein palvelija. Sen uskottiin olevan inkojen jumalallinen esi-isä, ja inkat kutsuivatkin itseään termillä intip churin, ”auringon lapset”. Aurinkoa pidettiin miehisenä, ja sitä esitti ihmiskasvoinen kultainen kiekko, josta lähti säteitä. Auringon uskottiin suojelevan satoa.[3]

Ukkosjumalan Illapan uskottiin hallitsevan säätä, ja inkat rukoilivat siltä turvaa kuivuudelta. Maanäitijumala Pachamamaa palvottiin sadon hedelmällisyyden ja suojelun takia. Sen kultin yksityiskohdista ei ole paljoakaan tiedossa, mutta sillä näyttäisi olleen paljon yhtäläisyyksiä muun maailman maanäitikultteihin. Kuun nimi oli Mama Killa, jonka uskottiin olevan jumalatar ja auringon puoliso. Tyyntämerta inka palvoivat jumalana nimeltä Mama Qucha.[3]

Inkat hyväksyivät valloittamiensa alueiden paikallisetkin jumalat, mutta määräsivät niiden väestöt palvomaan myös auringonjumalaa. Intin temppeleitä pystytettiin joka puolille valtakuntaa; näistä merkittävin oli Cuscon Coricancha. Viracochan merkitys kasvoi Pachacutin hallintoaikana Intiin nähden. Kuuta palvottiin lähinnä rannikolla, missä se valaisi öisin kalastusta ja taikayrttien keräilyä.[4]

Kuningasta palvottiin auringonjumalan poikana. Kuninkaan vastustaminen katsottiin siis myös jumalaa vastaan rikkomiseksi.[4] Toinen inkahallitsijan vanhemmista oli Kuu.[5]

Pyhät paikat ja uskonnolliset hahmot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaisilla oli pieniä varjelijapatsaita (cenopa) ja pyhiä paikkoja (huaca). Huacat olivat useimmiten pyhiä kivenlohkareita, joissa asui henki.[4]

Pappeja oli paljon, ja heitä pelättiin. Johtava pappi oli inkakuninkaan sukulainen ja toimi Cuscon päätemppelissä muiden ylipappien tapaan. Heitä avustivat ”aurinkoneitsyet”, nuoret naiset joita kerättiin joka puolelta valtakuntaa. Alimmat papit viljelivät maaseudulla maata kuten tavallinenkin väki.[4] Papit palvelivat temppeleissä ja huascoissa sekä toimivat joskus ennustajina.[6]

Rituaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkojen tärkein uskonnollinen juhla oli auringonjumalan juhla Intiraymi, jota vietettiin Cuscossa talvipäivänseisauksena kesäkuussa.[7]

Rukoilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkat rukoilivat sekä hiljaa että ääneen. Jotkin rukoukset olivat saaneet tietyn muodon, ja vanhemmat opettivat niitä lapsilleen. Rukoukset suunnattiin joko virallisille jumalille tai sitten lukuisille huacille.[8]

Riitit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkojen rituaaleihin kuului rukoilun lisäksi erilaisia riittejä, kuten paastoamista, syntien tunnustamista ja katumusharjoituksia. Paastoja oli eri tasoisia. Kevyellä paastolla luovuttiin suolasta, chilistä tai tehtiin joitain muita pieniä muutoksia ruokavalioon. Laajemmassa paastossa jätettiin chicha-juoma, liha ja seksuaaliset suhteet.[8]

Syntejä inkauskonnossa tunnustettiin ääneen huacojen papeille tai papittareille. Inkojen luokkaan kuuluneet tunnustivat tekonsa hiljaa auringonjumalalle. Synniksi katsottiin esimerkiksi lainrikkominen, uskonnollisten menojen epäonnistuminen ja tottelemattomuus inkaa kohtaan. Hallitsijan sairastumisen uskottiin johtuvan alamaistensa synneistä. Jos synnit olivat vakavia niistä saatettiin määrätä katumusharjoituksia, kuten paastoamista tai koko yön rukoilua. Kaikista vakavimmissa tapauksissa synnintekijää saatettiin ruoskia.[8]

Uhraaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkat uhraasivat usealla eri tavalla ja useaan eri tarkoitukseen. Yleisimmin uhrattiin laamoja, marsuja, ruokaa tai chichaa. Laamoja valittiin värinsä, turkin jälkien ja villan perusteella tietylle jumalalle tai tiettyyn tarkoitukseen. Ruokaa ja juomaa uhrattiin usein kuolleille tai huacoille.[8]

Juhlavimmat uhrit olivat ihmisuhreja, joita tarjottiin vain erityisen merkittävissä tilanteissa. Uhrit olivat usein joko alle kymmenenvuotiaita poika tai alle 16-vuotiaita tyttöjä, joita pidettiin fyysisesti täydellisinä. Uhrit juotettiin humalaan, kävelytettiin useita kertoja kulttikohteen ympäri ja lopulta tapettiin joko kuristamalla tai leikkaamalla kurkku auki tai sydän irti. Joskus uhrit haudattiin elävältä. Verta valutettiin kulttiesineelle, ja uhrin ruumis haudattiin pyhäkön lähelle kulta- ja hopeaesineiden kanssa. Ihmisuhreja annettiin itu-seremoniassa, joka pidettiin luonnonmullistuksen aiheuttaman hätätilan takia, ja capac ucha -seremoniassa, joka järjestettiin uuden hallitsijan valtaannousun ja hallitsijan sairauden tai kuoleman jälkeen sekä silloin, kun hallitsija henkilökohtaisesti johti joukkoja sotaan.[8]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • McEwan, Gordon F.: The Incas: New Perspectives. Santa Barbara, California: ABC-CLIO, 2006. ISBN 1-85109-579-9
  • Romé, Jésus & Romé, Lucienne: Life of the Incas in Ancient Peru. [Barcelona]: Liber, 1987. (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b McEwan, s. 137–138.
  2. ↑ Jarus, Owen: The Incas: History of Andean Empire 19.11.2013. LiveScience. Viitattu 23.11.2014. (englanniksi)
  3. ↑ a b c McEwan, s. 145–147.
  4. ↑ a b c d Romé 1987, s. 123–130.
  5. ↑ Rapeli, Toivo: Kuohuvassa Etelä-Amerikassa, s. 155. Helsinki: Kirjapaja, 1974. ISBN 951-621-115-1
  6. ↑ Romé 1987, s. 138.
  7. ↑ Romé 1987, s. 135.
  8. ↑ a b c d e McEwan, s. 148–151.