Internationale Funkausstellung Berlin (IFA Berlin) eli Berliinin kansainvälinen radionäyttely, on yksi Saksan vanhimmista teollisuusnäyttelyistä. Vuosien 1926–1939 välisenä aikana tapahtuma oli vuotuinen, kunnes vuodesta 1950 lähtien se järjestettiin kahden vuoden välein. Aiempaan käytäntöön, vuosittaiseen näyttelyyn, palattiin 2005. Alussa näyttelyssä oli esillä nimensä mukaisesti radiovastaanottimia, kun nykyään se on laajentunut viihde-elektroniikkaa esitteleväksi suurtapahtumaksi.
Elektroniikkavalmistajat esittelevät tai julkistavat IFA Berlinissä yleensä viimeisimpiä uutuusmallejaan. Monet tunnetut aikansa uutuudet on julkaistu juuri IFA Berlinissä, kuten esimerkiksi CD-levy.[1]