Intiananamirta | |
---|---|
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
Lahko: | Ranunculales |
Heimo: | Kilpikiertokasvit Menispermaceae |
Suku: | Anamirtat Anamirta |
Laji: | cocculus |
Kaksiosainen nimi | |
Synonyymit | |
|
|
Katso myös | |
Intiananamirta[1] (Anamirta cocculus) on kilpikiertokasveihin kuuluvan anamirtojen suvun ainoa laji.[2]
Intiananamirta on puuvartinen köynnöskasvi eli liaani, jonka lehdet ovat kaljuja ja herttamaisia. Kasvilla on suuret, roikkuvat terttumaiset kukinnot, joissa on 9–12 verholehteä eikä lainkaan terälehtiä. Heteitä on yli kymmenen, emejä kolme. Hedelmä on luumarja.
Kasvin kromosomiluku on 2n = 24.
Intiananamirta kasvaa luonnonvaraisena Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa Intiassa, Sri Lankassa, Thaimaassa, Indonesiassa, Papua-Uusi-Guineassa ja Filippiineillä.
Päihteenä käytetyn intiananamirran varsi ja juurakko sisältävät lukuisia alkaloideja, kuten berberiiniä, palmatiinia, magnofloriinia ja kolunibamiinia. Siemenet puolestaan sisältävät pikrotoksiinimyrkkyä, jota käytetään farmasiassa.
Anamirtojen kuivattuja ja murskattuja hedelmiä kutsuttiin aiemmin nimellä Kokkel tai Kokkelskörner. Niitä käytettiin kalastuksessa: veteen heitettynä hedelmät huumasivat kalat, jolloin ne voitiin poimia käsin (tästä tulee myös kasvin englanninkielinen nimi "Fish Berries"). Samaan tarkoitukseen on Suomessa käytetty ukontulikukkaa (Verbascum thapsus).