Irlannin maaliitto (engl. Irish Land League) oli Irlannissa vuosina 1879–1881 toiminut vaikutusvaltainen poliittinen järjestö, joka kamppaili maanvuokraajien etujen puolesta. Liiton perusti lokakuussa 1879 Michael Davitt, jolla oli tausta feeniläisessä liikkeessä. Davittin pyynnöstä Irlannin home rule -liikettä Ison-Britannian parlamentissa johtanut Charles Parnell ryhtyi myös maaliiton puheenjohtajaksi. Maaliitto vastusti Irlannin vallinnutta maanomistusjärjestelmää ja sen päätavoitteina oli taata maanvuokraajille pysyvä hallintaoikeus maahan, kohtuullinen vuokra sekä oikeus myydä vapaasti eteenpäin hallintaoikeutensa. Nämä tavoitteet tunnettiin nimellä ”kolme f:ää” (fair rent, fixity of tenure ja free sale).[1]
Maaliitto harjoitti laajamittaista poliittista agitaatiota ja kutsui irlantilaiset taisteluun niitä maanomistajia vastaan, jotka olivat kohdelleet vuokralaisiaan huonosti tai laittomasti. Liitto saattoi julistaa tällaisten maanomistajien tiloja ”pannaan”, jolloin heidän palvelusväkensä painostettiin eroamaan, kauppiaiden ei annettu myydä heille ja heidän postinkulkuaan haitattiin, kunnes heidän oli mahdotonta saada uutta työväkeä tiloilleen. Vuonna 1880 maaliitto kohdisti tällaisen kampanjan Mayossa asuneeseen tilanhoitaja Charles Boycottiin. Hänen nimestään syntyi tämän seurauksena sana boikotti.[2]
Maaliitto sai suuren kannatuksen ja runsaasti rahoitusta amerikanirlantilaisilta tukijoiltaan Yhdysvalloista.[2] Liiton suurin voitto oli William Gladstonen liberaalin hallituksen vuonna 1881 läpi ajama maalaki eli Land Act, joka määräsi maanomistajat perimään ”kohtuullista vuokraa” ja antoi maanvuokraajille turvan laittomia häätöjä vastaan. Kun Parnell ja maaliitto tästä huolimatta jatkoivat agitaatiotaan, Gladstonen hallitus määräsi 13. lokakuuta 1881 Parnellin ja useita liiton johtajia pidätettäviksi. Kun maaliitto vastasi tähän vaatimalla kaikkia maanvuokraajia pidättäytymään vuokranmaksusta, hallitus lakkautti koko järjestön 30. lokakuuta.[2][1] Parnell ja muut vapautettiin seuraavan vuoden maaliskuussa heidän päästyään sopuun Gladstonen kanssa.[2]