Islamilainen etiikka

Viimeisellä tuomiolla ihmisen hyvät ja pahat teot punnitaan. Jos hyvät teot painavat enemmän, ihminen pääsee Paratiisiin.
Islam
Islamin viisi peruspilaria
Koraani
Kirjoitukset
Islamin suuntaukset
Kulttuuri ja yhteiskunta
Muuta aiheeseen littyvää

Islamilainen etiikka (lähinnä arab. أخلاق‎, ʾaḫlāq) liittyy moraalia koskeviin kysymyksiin hyvästä ja pahasta tai oikeasta ja väärästä siten, kuin ne ymmärretään islamissa. Islamilainen ajattelu perustuu profeetta Muhammedin ilmoituksina annettuun Koraaniin sekä profeetan elämäntapaan eli sunnaan, joka on kirjattu islamilaisiin hadith-kokoelmiin.[1][2] Islamissa moraali tarkoittaa niiden sääntöjen ja velvollisuuksien noudattamista, jotka on kirjattu näihin lähteisiin.[3]

Islamilainen etiikka on deonttista eli velvollisuusetiikkaa (< m.kreik. δέον, deon, ”velvollisuus”).[4] Uskovan velvollisuus on noudattaa Jumalan tahtoa sellaisena kuin se on annettu Muhammedin välittämässä šariassa. Islamilainen etiikka ei siten puhu oikeuksista vaan ihmisen velvollisuuksista.[5]

Hyvä ja oikea islamissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä islamissa että kristinuskossa[6] katsotaan, että hyvä elämä vaatii Jumalan tahdon mukaisia tekoja. Molemmille hyvät teot ovat myös yhteydessä palkintoon tuonpuoleisessa elämässä. Kysymys hyvästä ja pahasta on islamissa kuitenkin saanut erilaisen muodon kuin kristinuskossa. Islam on juutalaisuuden tavoin lakiuskonto, joka antaa tarkkoja ohjeita. Niiden noudattaminen on ihmiselle avain kuolemanjälkeiseen Paratiisiin.

Kristinusko ja länsimainen ajattelu näkevät moraalissa myös vahvan yksilöllisen puolen.[7] Koska moraalisten ratkaisujen nähdään kuuluvan yksilön itsemääräämisoikeuden ja autonomian piiriin, korostetaan yleensä sitä, että yksilön tulee tehdä omat ratkaisunsa käyttäen järkeä ja kuunnellen omaatuntoaan.[7] Kristinuskossa pelastuminen nojaa enemmän uskoon kuin tekoihin, vaikka kummassakin uskonnossa molempia tarvitaan.

Länsimaiselle kulttuurille ominainen individualismi eettisten ratkaisujen kohdalla korvautuu islamissa kuuliaisuutena ja alistumisena Jumalan laille eli šarialle. Eettisenä teoriana islam on deontologista eli velvollisuusetiikkaa. Moraalia koskevat asiat tulkitaan deonttisessa etiikassa velvollisuuksina eli asioina, joita pitää tehdä.[8] Velvollisuusetiikan uskonnollisissa muodoissa velvoite perustellaan sillä, että Jumalan tahtoa pitää noudattaa. Hyvää tai oikein on se, mitä Jumala käskee tekemään ja pahaa tai väärin se, minkä hän kieltää.[9] Islamissa ei ihanteena siten ole yksilön itsenäinen moraalinen harkinta ja autonomia, vaan alistuminen Jumalan tahtoon.[3]

Islamissa käsitteet "hyvä" tai "oikein" oikeastaan poistuvat käytöstä ja korvautuvat lakitermeillä, kuten "pakollinen" tai "kielletty". Islam korostaa Jumalan tahtoon "alistumista", ja sana islam tarkoittaakin juuri sitä.[10][11] Riittävää ei kuitenkaan ole Jumalan tahdon ulkoinen noudattaminen, vaan mukana pitää olla myös teon oikea motiivi (niyyah). Esimerkiksi rukoukseen (salat) tulee kuulua henkilön aikomus palvella Jumalaa, muuten teko ei ole ansiokas.[12][13][14] Periaate on siirtynyt islamiin juutalaisuudesta.[15]

Omakohtaisten eettisten ratkaisujen asemesta muslimi kääntyy moraalisissa pulmakysymyksissä oman moskeijansa imaamin puoleen saadakseen tietää, miten hänen pitää toimia. Ainoastaan uskonoppineilla on oikeus antaa islamilaisia vastauksia näihin kysymyksiin. Islamilaisen lain sisältämien asioiden luettelo on pitkä, sillä kuten ajatollah Khomeini on todennut, "ei ole yhtäkään seikkaa, josta islam ei olisi lausunut mielipidettään."[16]

Islamissa on länsimaiseen moraaliin verrattuna kaksi poikkeavaa piirrettä, jotka näyttävät yhdistävän sitä heimoyhteiskunnille ominaiseen ajatteluun. Ensimmäinen on individualismin hylkääminen ja vahva sitoutuminen yhteisön normeihin. Tämä näkyy esimerkiksi keskinäisenä tapojen valvontana.[17] Toinen piirre on universaalin moraalin hylkääminen ja sitoutuminen oman sisäryhmän etuun. Tämä näkyy toisistaan poikkeavina sääntöinä muslimeille ja uskottomille.[18][19]

Šarian piirteitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Professori Hadi Jorátin mukaan samojen käsitteiden käyttö eri yhteyksissä johtaa sekaannuksiin etenkin silloin, kun kyseessä ovat monimutkaiset ilmiöt. Islamilaisia ilmiöitä ei voi suoraan kääntää länsimaisilla käsitteillä.[20] Myös käsitteellä "etiikka" on länsimaisen sivistyksen piirissä oma asiayhteytensä, jonka siirto toisenlaiseen sivilisaatioon ei ole itsestään selvää. Kun puhutaan islamilaisesta etiikasta, se täytyy asettaa yhteyteen šarian kanssa, kun taas lännessä ajatellaan yleensä omaatuntoa.

Länsimaisen määritelmän mukaan etiikka etsii yleispäteviä ja ehdottomia eettisiä arvoja, joita ihmisen tulisi soveltaa.[21] Islam taas on lakiuskonto, missä oikea ja väärä määritellään Jumalan lain pohjalta. Ihmisen on pelastuakseen noudatettava Jumalan lakia eli šariaa.[17] Sen määräykset on kirjattu pyhiin kirjoituksiin mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Epäselvässä tapauksessa lain tulkinnasta huolehtii imaami tai mufti. Tällaiset tilanteet ovat yleisiä, sillä islamilainen laki on hyvin laaja, ristiriitainen ja usein vaikeasti tulkittava sekä suurimmaksi osaksi saatavilla vain arabian kielellä.

Tekojen luokittelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Šaria-laki jaottelee ihmisten teot viiteen luokkaan[22]: Oppineiden keskuudessa on erilaisia käsityksiä siitä, sisältääkö sallittu eli halal vain luokka 1–2 vai kaikkia lukuun ottamatta kiellettyjä tekoja.

  1. Pakollinen: teko tuo ansioita ja tekemättömyys rangaistaan (fard)
  2. Suositeltava: tuo ansioita Paratiisiin pääsemiseksi, mutta tekemättömyyttä ei rangaista (sunna)
  3. Luvallinen: suurin osa arkielämään liittyvästä toiminnasta, jotka ovat lain kannalta neutraaleja (mubah)
  4. Loukkaava: tekoa ei rangaista, mutta siitä pidättäytyminen tuo ansioita (makruh)
  5. Kielletty tai laiton: synti, josta seuraa rangaistus (haram)

Laittomat teot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laittoman teon tasoja on kolme:[22]

  1. Pienet synnit (saghira). Niistä ei rangaista, ja ne katsotaan sovitetuiksi, kun henkilö on osallistunut rukoushetkeen tai perjantairukoukseen, jos kyse on ollut suuremmista asioista.
  2. Suuret synnit (kabira). Nämä rikkomukset mainitaan nimeltä Koraanissa tai haditheissa. Niistä seuraa kirous, maallinen rangaistus tai rangaistus tuonpuoleisessa. Suuret synnit, joita on yhteensä 76, luetellaan imaami al-Dhababin (k. 1348) teoksessa Kitab al-kabai'ir. Se on julkaistu myös suomeksi nimellä "Suuret synnit".[23] Kirjasta on lyhennelmä teoksessa Reliance of the Traveller luvussa "P. Rangaistavat teot".
  3. Epäusko (kufr) sulkee ihmisen islamin ulkopuolelle ja johtaa helvettiin, ellei hän palaa šahadan kautta takaisin islamiin.

Viisi pilaria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Islamin viisi peruspilaria

Islamilaisen lain tärkeimmät käskyt ilmaistaan sunni-islamissa viitenä pilarina. Ne ilmaisevat islamilaisen etiikan tärkeimmän sisällön. Useimmat niistä ovat rituaalisia velvollisuuksia, jotka kohdistuvat itse uskonnon harjoittamiseen. Painotus ilmentää islamilaisen elämäntavan suuntautumista kuolemanjälkeiseen elämään ja tuonpuoleiseen, jossa on odotettavissa palkinto.[24] Islamin viisi pilaria on esitetty hadithissa, joka sisältyy kokoelmaan Sahih Muslim 800-luvulta.[25] Islamin viisi pilaria ovat [26]

  1. Šahadah eli uskontunnustus. Usko tunnustetaan lauseella "Ei ole muuta jumalaa kuin Jumala ja Muhammed on Hänen lähettiläänsä". Shiialaisuudessa uskontunnustus jatkuu vielä "... ja Ali on hänen ystävänsä". Lausumalla uskontunnustuksen henkilö tunnustautuu muslimiksi.
  2. Salat eli rukous. Viisi rukoiluhetkeä päivittäin tietyn aikataulun ja rukousformulan mukaisesti. Rukoilu on kuitenkin kielletty esimerkiksi kuukautisten ja synnytyksen jälkeisen jälkivuodon aikana. Rukouksia voi yhdistää tiettyjen ehtojen täyttyessä.
  3. Zakat eli almuvero. Yleensä 2,5 % omaisuudesta vuosittain, jaetaan köyhille. Zakat maksetaan yleensä islamilaisen vuoden yhdeksännen kuukauden Ramadanin lopussa esimerkiksi paikalliselle moskeijalle tai yhdyskunnalle, joka jakaa varat niitä tarvitseville. Zakatin maksamisen perusteena on tietty määrä varallisuutta.
  4. Saum eli paasto. Ramadanin aikana tulee paastota auringonnousun ja -laskun välinen aika, jolloin tulee pidättäytyä myös sukupuolisuhteista.
  5. Hadž eli pyhiinvaellus. Muslimin tulee ainakin kerran elämässään matkustaa pyhiinvaellukselle Mekkaan, jos kykenee. Pyhiinvaellus suoritetaan islamilaisen vuoden viimeisen kuukauden aikana; muuna ajankohtana Mekkaan tehty pyhiinvaellus tunnetaan nimellä umrah eli pieni pyhiinvaellus.

Viimeinen tuomio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islam on korostetusti pelastususkonto, missä elämä tässä ajassa tähtää kohti tuonpuoleista, missä odottaa palkkio tai rangaistus. Jumalan lain noudattaminen eli alistuminen (islam) on tarkoitus itsessään, mutta se tuottaa uskoville myös palkinnon, sillä viimeisellä tuomiolla ihminen tuomitaan sen perusteella, kuinka paljon ansioita hän on hankkinut. Hyvät teot pannaan yhteen vaakakuppiin ja rikkomukset toiseen. Vertailun lopputulos vie joko Paratiisiin tai Helvettiin.[27] Nämä ajatukset yhdistävät islamia Persian zarathustralaisuuteen, mistä ne ovat peräisin.[28]

Islam korostaa Jumalan armeliaisuutta. Se tarkoittaa myös sitä, että ihminen voi aina hyvittää tekemänsä rikkeet, kun hän niiden vastapainoksi tekee vastaavasti esimerkiksi viiden pilarin osoittamia pakollisia tai suositeltavia tekoja. Ainoastaan kuolemansynnit ovat asioita, joita ei voi sovittaa. Ne voidaan hyvittää vain palaamalla islamiin. Muutoin yleensä seuraava rukous (salat) tai vakavimmissa tapauksissa perjantairukous riittää hyvittämään synnit.[29]

Ei-muslimit joutuvat Helvettiin. Heidän kohdallaan ikuinen rangaistus alkaa heti kuoleman jälkeen haudassa, missä he kohtaavat kiduttajaenkelit Munkarin ja Nakirin.[30]

Erivapausperiaate ruksha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lakisäännösten jäykkyyttä pehmentää islamiin kuuluva erivapausperiaate (rukhsa).[31] Sen mukaisesti šaria hyväksyy normaalisti kielletyt asiat, jos siihen on hyväksyttävä syy. Nälkäinen voi hengenpitimikseen rikkoa halal-säädöksiä, ja sairaat saavat helpotuksia rukousvaatimuksiin. Janoon nääntyvä saa juoda viiniä kaikkien muiden koulukuntien mielestä paitsi shafi'i- koulukunnan. Matkalla oleva tai sairas voi jättää paaston väliin, ja matkalla oleva voi rukoilla vain kaksi rakaa eli liikesarjaa, kun muulloin vaaditaan neljä.[32] Erivapausperiaatteen sallima joustavuus koskee myös valehtelua. On luvallista valehdella islaminuskosta ja tarvittaessa vaikka kieltää uskonsa (taqiyya), jos katsoo siitä olevan hyötyä islamille.

Ruksha-periaate sallii poikkeamisen šarian määräyksistä myös siinä tapauksessa, että muuten joutuisi tekemisiin maallisten lakien määräämien rangaistusten kanssa. Jos maalliset lait ovat ristiriidassa šarian kanssa, muslimin tulee noudattaa Jumalan lakia, paitsi jos hän voi sen takia joutua vaikeuksiin, kuten vankilaan tai kidutetuksi. [33]

Eroja länsimaisiin näkemyksiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islamilainen ajatustapa hyvästä ja oikeasta poikkeaa eräissä suhteissa länsimaisesta ajatusmaailmasta.

Islamin keskeinen sisältö on alistuminen kaikkivaltiaan ja armahtavan Jumalan tahtoon. Kristillisessä etiikassa on paljon tilaa eettiselle keskustelulle, mikä johtuu siitä, että Jumalan tahto esitetään hyvin yleisellä tasolla, kuten rakkauden kaksoiskäskynä. Islamissa ihminen ei tee omia ratkaisuja, vaan kysyy uskonoppineilta, mikä on Jumalan tahto.

Islam korostaa jokaisen muslimin velvollisuutta puuttua tarvittaessa kovin toimin toisten käytökseen, jos näkee šariaa rikottavan. "Hyvään käskemisen ja pahan kieltämisen" mukaisesti kuka tahansa muslimi on velvollinen käyttämään pakkokeinoja, äärimmäinen väkivalta mukaan luettuna, palauttaakseen hairahtuneen oikealle tielle.[17][34] Muslimin velvollisuus on pakottaa myös ei-muslimit šarian alaisuuteen tarvittaessa kalifin julistaman pyhän sodan avulla.[35]

Islamissa Jumalan laki on muuttumaton. Se ymmärretään ikuisesti annetuksi kaikkia aikoja ja yhteiskuntia varten. Vaikka laki sinänsä on ikuinen, uskonnollisten tuomareiden tulkinnat fiqh) kuitenkin vaihtelevat. Islamissa on myös viisi suurta lakikoulukuntaa, joiden näkemykset osittain poikkeavat toisistaan.[36]

Länsimaissa ajatellaan, että moraaliin kuuluu universaalisuus eli moraaliperiaatteiden yleismaailmallisuus. Islamissa ei katsota näin, minkä takia kultaisen säännön kaltaiset universaalit periaatteet ovat lähes tuntemattomia.[37] Esimerkiksi verikosto tai muu hyvitys on islamilaisen lain mukainen velvollisuus. Jos kuitenkin muslimi murhaa ei-muslimin, tämän sukulaiset eivät saa kostona surmata muslimia.[38] Laajin yhteinen normisto sulkee sisäänsä kaikki muslimit, jotka ovat kuvaannollisesti keskenään "veljiä" eli sukulaisia. Šaria esimerkiksi toteaa: "kuka tahallaan tappaa uskovaisen, hänen paikkansa on Helvetissä".[39] Jäähyväissaarnassaan Muhammed lausui: "Kaikki muslimit ovat veljiä. Kukaan ei saa viedä veljeltään muuta, kuin mitä tämä vapaaehtoisesti hänelle antaa." [40] Islamilaisen fatwan mukaan "ei ole luvallista kutsua juutalaisia tai kristittyjä veljiksemme. Sen sijaan heitä on vihattava Jumalan asian takia". [41] Toinen fatwa kieltää muslimeita ystävystymästä ei-muslimin kanssa.[42] 1200-luvulla eläneen imaami al-Nawawi kokoelmasta Riad as-Salihin ("Vanhurskaiden niityt") löytyy kuitenkin ajatelma, joka vastaa universaalin moraalin vaatimuksia. Siinä al-Nawawi katsoi, että vihollisellekin pitää antaa se, mitä ihmisen itsekkyys kieltäytyy antamasta.[43][44]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Denny, Frederock, M.: Islamic Ritual: Perspectives and Theories. Teoksessa: Richard S. Martin (toim.) Approaches to Islam in Religious Studies, s. 63-77. Oneworld, 1985.
  • Frankena, William K.: Ethics. Prentice-Hall, 1963.
  • Al-Dhahabi: Suuret synnit (Kitâb al-Kabâ'ir). Satara Establishment Oy, 2012. Teoksen verkkoversio.
  • Giller, Pinchas: Shalom Shar'abi and the Kabbalists of Beit E. Oxford University Press, 2008. ISBN 978-0-19-971645-6 Teoksen verkkoversio.
  • Halstead: Islamic values: a distinctive frameworkfor moral education? Journal of Moral Education, 2007, 36. vsk, nro 3, s. 283–296. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.1.2023.
  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
  • Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin elämäkerta. Helsinki: Basam Books, 1999. ISBN 952-9842-27-9
  • Keller, Nuh Ha Mim (toim.): Reliance of the Traveller. Revised Edition. The Classic Manual of Islamic Sacred Law "Umdat al-Salik" by Ahmad ibn Naqib al-Misri (d. 769/1368) In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  • Reynolds, Gabriel Said: The Emergence of Islam. Classical Traditions in Contemporary Perspective. Fortress Press, 2012. ISBN 978-0-8006-9859-1
  • Sookhdeo, Patrick: Understanding Islamic Theology. McLean VA: Isaac Publishing, 2013. ISBN 978-0-9892905-1-7 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com.
  2. ↑ Al-Hasan Al-Aidaros, Faridahwati Mohd, Shamsudin & Kamil Md. Idris: Ethics and Ethical Theories from an Islamic Perspective International Journal of Islamic Thought. Vol. 4: (Dec.) 2013.
  3. ↑ a b Halstead 2007
  4. ↑ Denny 1985, s. 65
  5. ↑ Reynolds 2012, s. 207
  6. ↑ Augsburgin tunnustus 1530
  7. ↑ a b Frankena 1963, s. 7–8
  8. ↑ Frankena 1963, s. 15
  9. ↑ Keller (toim.), 2017, s. 2 (a1.4)
  10. ↑ Fazlur Rahman, Muhsin S. Mahdi & Annemarie Schimmel: Islam Encyclopaedia Britannica. (englanniksi)
  11. ↑ Hämeen-Anttila, 2004, s. 157; WSOY Iso Tietosanakirja, osa 3, s. 427. WSOY, 1995. ISBN 951-0-20156-1.
  12. ↑ Nawawi: The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips (hadith 1) sunnah.com.
  13. ↑ Keller (toim.), 2017, s. 797 (t1.1)
  14. ↑ Onniselkä ym., 2020, s. 174–175
  15. ↑ Giller, 2008, s. 20–21
  16. ↑ Ajatollah Khomeini: Ajatollahin ajatuksia, s. 17. Karisto, 1980.
  17. ↑ a b c Patrick Sookhdeo: Understanding Islamic Theology, s. 69–70. Isaac Publishing, 2013.
  18. ↑ Saloviita, Timo: Klaaniuskonto islam. Tieteessä tapahtuu, 2020, 38. vsk, nro 4, s. 9–15. Artikkelin verkkoversio.
  19. ↑ Philip Carl Salzman: Culture and Conflict in the Middle East. Humanity Books, 2008.
  20. ↑ Hadi Jorati: Misuse and Abuse of Language, and the Perils of Amateur Historiography (of Science) 1001 Distortions; How Not to Narrate History of Science. Viitattu 30.11.2020.
  21. ↑ Nikolainen, 1965, s. 8
  22. ↑ a b Keller (toim.), 2017, 30, c2.1–c2.5
  23. ↑ al-Dhababi: Suuret synnit (Kitâb al-Kabâ'ir). Satara Establishment Oy, 2012. Teoksen verkkoversio.
  24. ↑ Ayaan Hirsi Ali: Harhaoppinen, s. 96–114. Scanria, 2016.
  25. ↑ Muslim: Sahih Muslim Book 1 hadith 20 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  26. ↑ Sahih Muslim, book 1, hadith 20 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  27. ↑ Sookhdeo, 2013, s. 290–292
  28. ↑ St. Clair-Tisdall, W.: The sources of Islam. Teoksessa: Ibn Warraq (toim.) The origins of Islam. Classic essays on Islam’s Holy Book, s. 227–292. Prometheus Books, 1901/1998.
  29. ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller, s. 30–31 (c2.5). amana publications, 1368?/ 2017.
  30. ↑ Sookhdeo, 2017, s. 234
  31. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 37 (c6.2)
  32. ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 37–38 (c6.2). amana publications, 2017.
  33. ↑ Marriage laws which contradict Islamic law 3-11-2004 – Ramadan 21, 1425. Islamweb.net.
  34. ↑ Keller (toim.), 2017, s. 714, 720–724
  35. ↑ Keller (toim.), 2017, 602–603, (o9.8-9)
  36. ↑ The Amman Message 2009. The Royal Aal-al-Bayt Institute for Islamic Thought.
  37. ↑ Salzman, 2008, s. 211
  38. ↑ Reliance of the Traveller, 2017, s. 583–684
  39. ↑ Keller (toim.), 2017, s. 653
  40. ↑ Ibn Hisham: Profeetta Muhammedin elämäkerta, s. 450. Basam Books, 1999.
  41. ↑ Calling non-Muslim 'brother' Fatwa No: 343897. 7.6.2017. Islamweb.net.
  42. ↑ Limits of relationship with non-Muslims Fatwa No: 88293. 15.7.2004. Islamweb.net.
  43. ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 699–700 (p75.1). amana publications, 2017.
  44. ↑ Nawawi: Riyad as-salihin. Book 1, Hadith 236 The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.