Islamilainen musiikki

Kuva 1700-luvun Osmanien valtakunnasta esittää musiikin esittäjiä ja kuulijoita. Soittimet ovat tamburiini ja ektar, yksikielinen Intiasta tullut soitin.

Islamilainen musiikki tarkoittaa muslimien uskonnollisissa tilaisuuksissa esitettyä musiikkia tai muslimimaailmassa esitettyä musiikkia yleensä. Islamilainen maailma ulottuu Pohjois-Afrikkaan, Lähi-itään, Afrikan sarveen, Iraniin, sekä Keski- ja Etelä-Aasiaan ja sulkee piiriinsä noin 1,6 miljardia muslimia.^[1]

Vaikka islam on suhtautunut kielteisesti kaikkeen musiikkiin, tietyntyyppinen laulu ja soitto on toisinaan käytössä myös muslimien uskonnollisissa rituaaleissa. Perinteisesti islamilainen musiikki on rajoittunut lauluun ja tamburiinin käyttöön. Arabialainen käsite tällaiselle musiikille on nashid.^[2]

Hadith -perinne

Koraanissa musiikkia ei kielletä, mutta 800-luvulta alkaen koottu laaja islamilainen perimätieto sisältää useita haditheja, joissa kielto esiintyy. Arvovaltaisimmissa hadith -kokoelmissa on toistakymmentä kertomusta Muhammedin suhtautumisesta asiaan. Useimmat ovat kielteisiä: soittimet ovat Saatanan instrumentteja, niiden kuulijat muutetaan sioiksi ja apinoiksi, ja maa nielee heidät.^[3][4] Muutamassa hadithissa suhtautuminen on myönteisempää. Eräässä tarinassa Abu Bakr yllättää Muhammedin kuuntelemassa musiikkia ja huomauttaa musiikin olevan Saatanasta. Muhammed vastaa sopuisasti: jokaisella kansalla on juhlansa, ja tämä on meidän juhlamme. ^[3]

Šaria ja musiikki

Keskiajalta peräisin oleva šariakäsikirja Reliance of the Traveller, joka edustaa shafi'i -koulukunnan käsityksiä, tuomitsee jyrkästi musiikin. Käsikirja kertoo, että ylösnousemuksen päivänä Jumala valaa lyijyä niiden korviin, jotka ovat kuunnelleet laulajattaria. Soittimista mandoliini, luuttu, symbaali, huilu ja jousisoittimet ovat kiellettyjä. Tamburiinia saa käyttää häissä, ympärileikkauksissa ja vastaavissa juhlissa, mutta pitkärumpu kuba on laiton soitin. Laulaminen on sallittua häissä ilman säestystä.^[5]

Keskiajan islamilaisessa maailmassa vaikutusvaltaiset muslimit pystyivät ottamaan erivapauksia uskonoppineiden kieltämiin maallisiin iloihin. Esimerkiksi Córdoban hallitsijahovissa al-Andalusissa kuultiin musiikkia. Sen esittäjät olivat kuitenkin kristittyjä orjia, yleensä naisia, eivätkä muslimeita. Tunnetuin esiintyjä oli Persiasta 800-luvun alussa saapunut aikansa kohuttu muotimaailman kuuluisuus Ziryāb, tarinan mukaan vapautettu orja.^[6]

Islamin salafistista suuntausta edustavat uskonoppineet suhtautuvat jyrkän kielteisesti lauluun, soittoon ja tanssiin. Tämän suuntauksen näkemyksiä löytyy liikkeen ylläpitämiltä internetsivuilta, joilla salafistiset uskonoppineet antavat fatwoja muun muassa musiikista.^[7][8]

Katso myös

• Nashid

Lähteet

• Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik). A Classic Manual of Islamic Sared Law. In Arabic with Facing English Text, Commentary and Appendices Edited and Translated by Nuh Ha Mim Keller. Beltsville, Maryland: amana publications, 2017. ISBN 0-915957-72-8 Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
• Palva, Heikki; Perho, Irmeli (toim.): Islamilainen kulttuuri. Otava, 2016. ISBN 978-951-1-30568-2

Viitteet

1. PEW Research Center: Mapping the Global Muslim Population pewforum.org. 7.10.2009.
2. Islamic Sacred Music Sacred Music Radio.
3. Music The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
4. The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips sunnah.com.
5. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 774–775. amana publications, 2017.
6. Collins, R: Caliphs and Kings. Spain, 796–1031, s. 135. Wiley, 2014.
7. Ruling on music, singing and dancing 1.7.2000. Islam Question & Answer.
8. Onko laulaminen ja musiikki haram? Islamopas.com. 2000–2019.