Isohangokas

Isohangokas
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Nirkot Notodontidae
Alaheimo: Aitonirkot Notodontinae
Suku: Cerura
Laji: vinula
Kaksiosainen nimi

Cerura vinula
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Isohangokas Wikispeciesissä
  Isohangokas Commonsissa

Isohangokas eli vanhemmalta nimeltään haarukkakehrääjä (Cerura vinula) on nirkkojen heimoon kuuluva perhonen.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helposti tunnistettava perhoslaji, jonka sukupuolet ovat hieman erinäköiset. Lajille ominaista on pörröinen karvoitus, vaaleanväriset siivet ja ruumis. Siivet ovat pohjaväriltään valkoisenharmaat. Siipisuonet ovat etenkin siiven tyviosassa oljenkeltaisia, mutta tummuvat siiven kärkeä kohti. Etusiiven tyviosassa on leveä, harmaa poikkivyö ja siiven etureunassa ja ulkosyrjässä on mustia täpliä. Naaraalla etusiipien kärkiosassa on harmaita, voimakkaasti aaltoilevia poikkijuovia. Takasiivet ovat koiraalla vaaleat tummilla siipisuonilla, naaraalla tuhkanharmaat. Keskiruumiissa on tummia läikkiä ja takaruumiissa tummia poikittaisia raitoja. Naaras on koirasta rotevampi ja sillä on leveämmät siivet. Pituudeltaan isohangokas on noin 35 mm ja siipiväli on koiraalla 50–67 mm ja naaralla 59–73 mm.[2][3][4][5]

Isohangokkaan toukka

Isoiksi kasvaneet toukat ovat vihreitä ja niiden selkäpuolella on laaja ruskeanvioletti, satulamainen kuvio. Selkäkuvion reunassa on valkea juova. Pää on ruskea ja sitä ympäröi punertava rengas, jossa on kaksi mustaa silmätäplää. Kolmannen jaokkeen selkäpuolella on pyramidimainen, punertava kyhmy ja takapäässä kaksi pitkää uloketta. Täysikasvuinen toukka on 55–70 mm pitkä.[5][6]

Levinneisyys ja lentoaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isohangokkaita elää laajalla alueella Euroopassa, mutta laji puuttuu suuresta osasta Välimeren ympäristöä. Levinneisyys jatkuu Länsi-Aasiaan ja Siperiassa Baikalille saakka.[5][7] Lajia tavataan myös Pohjois-Afrikassa.[2] Suomessa isohangokasta tavataan melko yleisenä ainakin Keski-Lapin korkeudelle saakka. Pääasiallinen lentoaika on toukokuussa, mutta lajia voi tavata huhtikuun lopulta jopa kesäkuun lopulle.[8]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lajia tavataan hyvin monenlaisissa lehtipuuvaltaisissa ympäristöissä, kuten pensaikoissa, lehtimetsissä ja niiden laidoilla sekä puistoissa. Tavallisesti perhosta tavataan kuitenkin vain yksittäisiä yksilöitä. Päivät perhonen lepää puiden rungoilla. Naaras aloittaa lennon illan hämärtyessä, mutta koiras usein vasta puolenyön jälkeen. Koiraat lentävät valolle, naaraat vain harvoin.[5]

Isohangokkaan toukkia tuottavat munat ovat ruskeita ja ne jätetään tavallisesti parin munan ryhminä puiden lehtien yläpinnalle. Toukka kuoriutuu kahdesta kolmeen viikkoa muninnasta ja nuoret toukat elävät pareittain, isommat yksin. Toukka on aktiivinen päivällä ja viihtyy auringonpaisteessa, usein näkyvällä paikalla. Jos toukka kokee itsensä uhatuksi, se nostaa eturuumiinsa ylös ja seisoo neljän vatsajalkaparin tukemana, ylöspäin köyristyneenä. Toukka pyrkii pelottelemaan sitä uhkaavaa vaaraa vetämällä päänsä sisäänpäin esittäen niskan punaista rengasta, jonka yläosassa on isot, mustat, silmiä muistuttavat pisteet ja työntää peräpäänsä lisäkkeistä esille punaiset ulokkeet. Jos toukkaa häiritsee liikaa, se suihkuttaa kurkussaan olevista rauhasista muurahaishappoa.[5]

Toukat ovat täysikasvuisia elo-syyskuun vaiheessa ja koteloituvat kasvillisuuteen, lähelle maan pintaa. Kotelo talvehtii, joskus useita kertoja.[5]

Ravintokasvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka elää eri pajulajeilla (Salix) sekä haavalla (Populus tremula) ja muilla poppeleilla (Populus).[5][4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Isohangokas – Cerura vinula Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ a b Maurice Burton & Robert Burton: International Wildlife Encyclopedia, 3. edition, s. 2076. Marshall Cavendish, 2002. ISBN 9780761472667 (englanniksi)
  3. ↑ Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  4. ↑ a b UK Moths (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 270–272
  6. ↑ Kimmo Silvonen: toukka
  7. ↑ Norges sommerfugler (norjaksi)
  8. ↑ Perhoswiki[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]