Italialais-albanialainen katolinen kirkko

Italialais-albanialainen katolinen kirkko
Suuntautuminen Katolinen kirkko
Teologia Idän katoliset kirkot
Hallinto Episkopaalinen
Johtaja paavi Franciscus
Perustettu 2. kesäkuuta 1784
Hiippakuntia 2
Seurakuntia 45
Jäseniä 61 487 (2010)[1]
Aiheesta muualla
Eparchia di Lungro Eparchia di Piana degli Albanesi

Italialais-albanialainen katolinen kirkko on autonominen katolinen kirkkokunta, joka käyttää bysanttilaista liturgiaa. Siihen kuuluu 62 000 jäsentä.[2] Jäsenkunta on keskittynyt eteläiseen Italiaan ja Sisiliaan.

Kirkko on jakautunut Italian mantereen puolella toimivaan Lungron eparkiaan, Sisiliassa toimivaan Piana degli Albanesin eparkiaan ja Santa Maria di Grottaferratan luostariin[1]. Kirkolla ei ole seurakuntia englanninkielisessä maailmassa, mutta pienet maahanmuuttajien yhteisöt ylläpitävät identiteettiään erilaisissa ryhmissä kuten New Yorkin Staten Islandin Italo-Albanian Byzantine Rite Society of Our Lady of Grace.[3]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Italialla ja Sisilialla oli antiikin aikana vahva yhteys Kreikkaan ja alueella oli vahva kreikankielinen väestö. Kristillisen ajan varhaisina vuosisatoina suurin osa alueen kristityistä oli traditioltaan bysanttilaisia, mutta alue kuului Rooman patriarkaattiin, mikä johti asteittaiseen mutta epätäydelliseen latinalaistumiseen. 700-luvulla Bysantin keisari Leo III irrotti alueen paavin alaisuudesta ja antoi sen herruuden Konstantinopolin patriarkalle. Tämä johti bysanttilaisen tradition voimakkaaseen elpymiseen alueella. 1000-luvulle tultaessa paikallinen kirkko kukoisti ja Etelä-Italian rannikolla oli satoja luostareita. 1000-luvun alussa normannien valloitukset johtivat siihen, että alue siirtyi jälleen hengellisesti Rooman alaisuuteen. Normannit halusivat heikentää Bysantin vaikutusta alueella ja korvasivat kreikkalaiset piispat latinalaisilla. Tämä johti lähes täydelliseen alueen kirkolliseen latinalaistamiseen.[4]

Lungron katedraali on toisen hiippakunnista pääkirkko. Sen sisustuksessa on selvästi nähtävissä bysanttilainen vaikutus.

1400-luvulla tapahtui kuitenkin käänne, kun kaksi suurta albanialaisten siirtolaisten ryhmää saapui alueelle. He olivat paenneet kotiseuduiltaan turkkilaisten valloituksia. Albanian pohjoisosista tulleitten parissa latinalainen liturgia oli vallitseva, ja he sulautuivatkin pian paikallisväestöön. Mutta ortodoksisesta etelästä tulleet pysyivät uskollisina bysanttilaiselle perinnölleen. Aluksi he eivät saaneet juurikaan ymmärrystä paikallisilta piispoilta. 1595 heitä varten ordinoitiin piispa, mutta yhteisön hiipuminen eteni.[4]

Albaanien Italiaan saapumista kuvaava ikoni.

Vuonna 1742 paavi Benedictus XIV julkaisi bullan Etsi Pastoralis, jonka tarkoitus oli tukea Italian-albaanien asemaa. Tämä valmisti tietä sille, että seuraavalla vuosisadalla bysanttilaisesta riitistä tuli tasavertainen latinalaisen kanssa. Albaaneille perustettiin seminaarit Calabriaan 1732 ja Palermoon 1734.[4] 1732 muodostettiin myös mannermaan albaaneille oma ordinariaatti katolisen kirkon sisälle, 1784 vastaava muodostettiin Sisiliaan. Näiden pohjalta muodostettiin 1900-luvulla perustetut eparkiat.[5]

Vuonna 1919 perustettiin Italian mannermaalla toimiva Lungron eparkia ja vuonna 1937 Sisiliassa toimiva Piana degli Albanesin eparkia. Nämä kaksi yhdessä 1004 perustetun Santa Maria di Grottaferratan luostarin kanssa, joka on ainoa jäänne kerran kukoistaneesta italialais-kreikkalaisesta luostariperinteestä, järjestivät yhdessä synodin 13.–16. lokakuuta 1940 tarkoituksenaan yhdistää voimansa ja tukea bysanttilaista traditiotaan. Paikalla oli tarkkailijoina Albanian ortodoksisen kirkon lähetystö. Toisen maailmansodan puhkeaminen heikensi synodin välittömiä vaikutuksia.[4]

Toinen eparkioiden välinen synodi järjestettiin kolmiosaisena vuosina 2004 ja 2005. Se hyväksyi kymmenen dokumenttia, jotka käsittelivät muun muassa synodin Raamatun käyttöä, katekeesia, liturgiaa, papiston järjestystä, kanonista lakia, ekumeenisia ja uskontojenvälisiä suhteita, suhteita muihin Idän katolisiin kirkkoihin, uutta evankeliointia ja lähetystä.[3]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Ronald G. Roberson: The Eastern Catholic Churches 2010 (PDF) Catholic Near East Welfare Association. Arkistoitu 23.9.2015. Viitattu 10.5.2018. (englanniksi)
  2. ↑ Italo-Albanese Church GCatholic.org. Viitattu 10.5.2018. (englanniksi)
  3. ↑ a b The Italo-Albanian Catholic Church Catholic Near East Welfare Association. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d The Italo-Albanian Catholic Church Catholic Near East Welfare Association. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)
  5. ↑ Italo-Albanese Church Changes in Ecclesiastical Circumscriptions GCatholic.org. Viitattu 9.6.2018. (englanniksi)