Ivan Petrovitš Argunov (ven. Ива́н Петро́вич Аргуно́в); (1729–1802 Moskova) oli venäläinen taidemaalari, joka oli yksi venäläisen muotokuvamaalauksen perustajista.
Ivan Argunov oli kreivi Pjotr Borisovitš Šeremeteville kuulunut maaorja, ja hän kasvoi setänsä Semjon Mihailovitš Argunovin perheessä, joka oli ruhtinatar Tšerkasskin tilanhoitaja ja myöhemmin kreivi Šeremetevin taloudenhoitaja. Usean vuoden ajan Semjon huolehti Šeremetevin Pietarin Millionnaja-kadulla sijaitsevasta talosta, jossa Ivan varttui.
Vuosina 1746-1749 Ivan Argunov opiskeli maalausta saksalaisen taiteilijan Georg Groothin johdolla, jonka keisarinna Elisabet oli palkannut. Ivan sai oppia myös serkuiltaan Fjodor Leontjevitš Argunovilta ja Fjodor Semenovitš Argunovilta, jotka olivat keisarillisia asumuksia koristelevia maalareita.
Argunovin ensimmäisiä teoksia olivat ikonit Tsarskoje Selon Katariinan palatsin kirkkoon vuonna 1753 ja Uuden Jerusalemin luostariin vuonna 1749. Tänä aikana hän teki myös ainoan tunnetun historiamaalauksensa, Kuoleva Kleopatra. Hänen ensimmäiset tunnetut muotokuvansa ovat Ruhtinas Ivan Ivanovitš Lobanov-Rostovski ja Ruhtinatar Jekaterina Aleksandrovna Lobanova-Rostovskaja vuonna 1754. Niissä voidaan nähdä perinteisten venäläistä parsunataidetta yhdistettynä uusiin barokkivaikutteisiin.
1760-luvulla Argunov oli suosionsa huipulla. Hän teki useita kauniita paraatikuvia ja psykologisia muotokuvia sekä ikoneita. Hänen malleinaan olivat Venäjän aatelisto ja tietenkin Argunovin isäntä ja omistaja, kreivi Šeremetev perheineen kuten heidän sukulaisensa Lazarevit ja kreivi Tolstoi. Hän oli yksi postyymien muotokuvien lajin perustajista maalaamalla monia kuolleita Šeremetevejä.
Vuonna 1770 Argunovista tuli kreivi Šeremetevin Millionnaja-kadun talon taloudenhoitaja, ja sen jälkeen Šeremetevien Moskovan talon taloudenhoitaja ja lopulta yksi kartanon tilanhoitajista. Tänä aikana hän maalasi vähemmän, mutta tällöin hän teki mestariteoksensa, Tuntematon nainen maalaispuvussa. Teoksen mallin henkilöllisyys on tuntematon, vaikka tutkimukset ovat ehdottaneet hänen olevan kreivi Šeremetevin maaorja, näyttelijä ja laulaja Anna Kovaljova-Žemtšugova, kun taas yhtä lailla on oletettu ettei kyseessä ole hänen virallinen muotokuvansa, vaan ennemmin Šeremetevin maaorjista sattumalta valitun tuntemattoman imettäjän kuva. 1780-luvun jälkipuoliskolta aina kuolemaansa asti vuonna 1802 Argunov ei maalannut vaan käytti kaiken aikansa kreivi Šeremetevin kartanon ja muiden asioiden hoitoon.
Ivan Argunov oli merkittävä taideopettaja. Hän piti maalaustunteja vuodesta 1753 alkaen, ennen Keisarillisen taideakatemian perustamista vuonna 1757. Hänen oppilaisiinsa kuuluivat muun muassa Anton Losenko, Fjodor Rokotov, Kirill Golovatševski ja Ivan Sablukov, joista kaikista tuli myöhemmin taideakatemian opettajia. Argunovin pojat olivat myös hänen oppilaitaan, joista kahdesta, Nikolai Argunovista ja Jakov Argunovista tuli taidemaalareita ja kolmannesta Pavel Argunovista tuli arkkitehti.