Ivan Korčok | |
---|---|
Ivan Korčok vuonna 2022 |
|
Slovakian ulko- ja eurooppaministeri | |
2020–2022
|
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 4. huhtikuuta 1964 Banská Bystrica, Tšekkoslovakia |
Kansalaisuus | Slovakialainen |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
Ivan Korčok (s. 4. huhtikuuta 1964, Banská Bystrica, Tšekkoslovakia) on slovakialainen diplomaatti ja poliitikko. Hän toimi Slovakian ulko- ja eurooppaministerinä vuosina 2020–2022. Tätä ennen Korčok toimi diplomaattina lähes kolmekymmentä vuotta.
Korčok oli ehdolla Slovakian presidentinvaaleissa keväällä 2024, mutta hävisi toisella kierroksella Peter Pellegrinille.
Korčok syntyi ja kasvoi keski-slovakialaisessa Banská Bystrican kaupungissa. Hän valmistui Bratislavan Comenius-yliopistosta 1990-luvun alussa ja aloitti työskentelyn Slovakian ulkoministeriössä vuonna 1992. Korčokin ura eteni nopeasti ja vuosina 2001–2002 hän toimi ministeriön valtiosihteerinä. Tämän jälkeen hän toimi muun muassa Slovakian Nato-valtuuskunnan johtajana (2002–2003) sekä Berliinin ja Brysselin suurlähettiläänä.[1]
2015–2018 Korčok nimettiin jälleen ulkoministeriön valtiosihteeriksi, jonka jälkeen hän toimi Slovakian Washingtonin suurlähettiläänä. Vapaus ja solidaarisuus -puolue nimitti Korčokin Igor Matovičin hallituksen ulko- ja eurooppaministeriksi vuonna 2020. Hän jatkoi ministerinä Eduard Hegerin hallituksessa, mutta erosi tehtävästään yhdessä puolueensa kanssa hallitusksen riitauduttua.[1]
Elokuussa 2023 Korčok ilmoitti osallistuvansa seuraavan vuoden presidentinvaaleihin kun silloinen presidentti Zuzana Čaputová ilmoitti ettei hakisi jatkokautta.[2]
Presidentivaalikampanjassaan Korčok on tunnustautunut länsimyönteiseksi ja Robert Ficon vuonna 2023 muodostaman hallituksen vastaiseksi. Presidentin roolin määrittelyssä hän kannatti väistyvän presidentti Zuzana Čaputován linjaa.[3]
Korčok on naimisissa vaimonsa Soňan kanssa. Heillä on kaksi poikaa.[2]
|