Jüri Arrak (24. lokakuuta 1936 Tallinna, Viro – 16. lokakuuta 2022[1]) oli virolainen kuvataiteilija,[2] joka tunnetaan erityisesti maalauksista ja grafiikantöistä, mutta hän teki myös taidemetallia, mattoja ja installaatioita. Hänen töidensä tunnistettavia piirteiä olivat väkikontrastit, hahmojen ja tilan deformaatiot, huumori sekä yhteiskunnalliset aiheet.[3]
Arrak valmistui Viron valtiollisesta taideoppilaitoksesta vuonna 1966.[4] Hän oli opiskellut metallitaiteilijaksi, mutta taidemaalarina hän oli itseoppinut. Uransa alkuaikoina Arrak etsi omaa tyyliänsä eikä halunnut olla varsinaisesti uskollinen millekään suunnalle. Hän sai kuitenkin vaikutteita abstraktista taiteesta, surrealismista ja uusrealismista. Arrakin ensimmäinen yksityisnäyttely järjestettin vuonna 1970. Silloin hänen töissä näkyi yhtäläisyyksiä pop-taiteeseen. Hän käytti muun muassa kirkkaita värejä ja yksiulotteista kuvaa.[5]
Arrakin ura siirtyi uuteen vaiheeseen vuonna 1976, jolloin Arrak luki Raamatun ja teki ensimmäiset vanhoista mestareista muistuttavat suuret teoksensa.[5] Hänen teoksissaan näkyi tämän jälkeen paljon kristillistä symboliikkaa ja tarinoita. Linjan huipensi vuonna 1990 valmistunut Hallisten kirkon alttaritaulu.[1]
Arrakin teoksiaan on Viron taidemuseossa, MoMAssa, Tretjakovin galleriassa, New Orleansin taidemuseossa ja Kölnissä Ludwigin taidemuseossa.[4] Jüri Arrak on myös kuvittanut osan virolaisen folkmetal-yhtye Metsatöllin kansikuvista.[6]