Jaak Tamm | |
---|---|
Jaak Tamm (1992) |
|
Viron teollisuus- ja energiaministeri | |
Savisaaren hallitus
25.4.1990–12.12.1991 |
|
Seuraaja | Aksel Treimann |
Tallinnan pormestari | |
1992-1996
|
|
Edeltäjä | Hardo Aasmäe |
Seuraaja | Priit Vilba |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 25. helmikuuta 1950 Tallinna |
Kuollut | 4. tammikuuta 1999 (48 vuotta) Tallinna |
Tiedot | |
Puolue | Kokoomuspuolue (1991-1997) |
Jaak Tamm (25. helmikuuta 1950 Tallinna - 4. tammikuuta 1999 Tallinna) oli virolainen poliitikko ja toimi aiemmin tutkijana. Hän toimi 1990-luvulla ministerinä ja tallinnassa pormestarina.[1]
Jaak Tamm valmistui Tarton valtionyliopistosta vuonna 1973. Vuosina 1968-1975 hän työskenteli Tarton yliopiston sosiologian laboratoriossa eli aina laboratorion sulkemiseen asti. Sen jälkeen hän siirtyi Tallinnaan tutkimusavustajaksi Pedagogiseen instituuttiin. Vuonna 1979 hän väitteli tohtoriksi psykologiasta. Vuosina 1979-1985 Tamm työskenteli projektipäällikkönä Neuvosto-Viron teollisuusministeriön alaisessa talouskonsultointiyritys Mainorissa.[1]
Tamm siirtyi 1980-luvun puolivälissä politiikkaan. Vuosina 1985-1987 hän oli Neuvosto-Viron rakennusministerinä Bruno Saulin johtamassa hallituksessa. Sen jälkeen hän siirtyi tuotannonohjausjärjestelmiä tutkivaan ja kehittävään Kodamu-yritykseen johtajaksi vuosiksi 1987–1990.[1]
Viron laulavan vallankumouksen aikaan Tammista tuli Savisaaren hallitukseen teollisuus- ja energiaministeri huhtikuusta 1990 joulukuuhun 1991. Tammin ja Savisaaren suhteet kriisiytyivät hallituksessa johtuen yksityistämiseen liittyvistä kysymyksistä ja myöhemmin ulkomailta hankittavista lainoista, joita Savisaar asiantuntijoineen piti epäluotettavina.[2] Pian Viron itsenäisyyden palauttamisen jälkeen syksyllä 1992 Tamm oli mukana perustamassa Viron kokoomuksen (vir. Eesti Koonderakond) joulukuussa 1991, ja hänestä tuli puolueen ensimmäinen puheenjohtaja.[1]
Vuosina 1992-1996 Tamm toimi Tallinnan pormestarina.[3] Hän joutui eroamaan tehtävästä kaupungin asuntojen yksityistämiseen liittyvien epäselvyyksien takia. Tutkinta ei johtanut kuitenkaan tuomioihin.[4] Hän työskenteli sen jälkeen omassa konsultointiyrityksessään. Helmikuussa 1998 hänet valittiin Koillis-Viron Sillamäen kaupunginjohtajaksi[5], jossa tehtävässä hän oli ennen aikaiseen kuolemaansa tammikuuhun 1999 asti.[1]