Jad Hashmona

Jad Hashmona

Jad Hashmona (hepr. ‏יד השמונה‎) on Jerusalemin ja Tel Avivin välissä sijaitseva suomalaisten perustama moshavi Israelissa.

Jad Hashmona

Moshavin perusti vuonna 1971 ryhmä Raamattuun uskovia suomalaisia kahdeksan natsi-Saksalle marraskuussa vuonna 1942 luovutetun juutalaisen muistolle.[1] Nimi "Jad Hashmona" tarkoittaakin suomeksi "kahdeksan muistoa". Perustajajäseniä olivat Seppo ja Aili Raulo, Anja Suomela, Hilkka Manninen, Ulla Peltonen (ent. Alimattila), Mirja Vento ja Hanna Riippa (ent. Lehtineva).[2]

Jad Hashmonassa on israelilaisten messiaanisten juutalaisten yhteisö ja keskus, jossa on noin 260 asukasta. Alueella sijaitsee hotelli Yad Hashmona Country Hotel ja ravintola ja Raamatunkääntäjien koti.[3] Vuonna 1998 valmistui vapaaehtoistöin rakennettu kuusihuoneistoinen vanhusten asuntola.lähde?

Raamatullinen puutarha

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsiläisen Beit Shalom -yhdistyksen ja Israelin antiikkiviraston IAA yhteistyönä Yad Hashmonaan rakennettiin vuonna 2000 raamatullinen kylä.

Puutarha antaa kävijöille vilkaisun juutalaisten kansan hengelliseen, fyysiseen ja maatalousmaailmaan Raamatun aikana. Se näyttää erilaisia raamatullisia kasveja ja puita sekä rekonstruoituja tiloja raamatun aikoina. Puutarhassa on muinainen viinipuristin, oliiviöljypuristin, mikve, hautaluola, maatalouden vartiotorni, Galilean tyyppinen synagoga ja beduiiniteltta.[4]

Kannatustoiminta Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jad-Hashmonan ystävät r.y. tukee Suomesta käsin Jad Hashmonaa rukouksin ja auttaa kylän toimintaa taloudellisesti yhteisesti sovittujen hankkeiden toteuttamiseksi.[5]

Syrjintäoikeudenkäynti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2008 Britanniassa parisuhteensa virallistanut naispari halusi järjestää Jad Hashmonassa juhlan ystävilleen ja perheilleen ja sopi juhlasalin vuokrauksesta Jad Hashmonan kanssa. Kun omistajille selvisi, että kyseessä ei ole heteropariskunta, he peruuttivat naisten varauksen kutsuen homoseksuaalisuutta muun muassa ”inhottavuudeksi”. Pariskunta vei asian oikeuteen, ja alemmassa oikeusasteessa Jad Hashmona tuomittiin maksamaan pariskunnalle korvausta syrjinnästä ja seksuaalisesta häirinnästä syrjinnän julkisilla paikoilla kieltävän lain nojalla.[6]

Kesäkuussa 2014 Jad Hashmonan vetoomus tuomion kumoamiseksi ei mennyt läpi Jerusalemin piirioikeudessa, joka vahvisti alemman oikeusasteen tuomion sekä noin 60 000 sekelin vahingonkorvauksen pariskunnalle syrjinnästä ja seksuaalisesta häirinnästä.[7]

  1. The Name Yad Hashmona. 3.6.2015. Arkistoitu 1.3.2021. Viitattu 27.2.2021. (englanti)
  2. Israel 14 - www.jouko-piho.fi 123kotisivu.fi. Arkistoitu 28.2.2021. Viitattu 27.2.2021.
  3. Jad Hashmona Jad Hashmonan Ystävät ry. 31.10.2019. Viitattu 27.2.2021.
  4. Biblical Garden Yad Hashmona. Arkistoitu 12.1.2021. Viitattu 27.2.2021. (englanti)
  5. Yhdistys Jad Hashmonan Ystävät ry. 21.9.2013. Arkistoitu 16.8.2022. Viitattu 27.2.2021.
  6. Lesbian couple awarded damages in landmark sexual harassment ruling timesofisrael.com.
  7. Israeli lesbian couple awarded NIS 60,000 after being turned away from wedding hall. Haaretz.com.


Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä Aasiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.