Jalujoen taistelu (1894)
| Jalujoen taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa ensimmäistä Kiinan-Japanin sotaa | |||||||
 Korechikan puupiirros taistelusta
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
| |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
1 taistelulaiva |
2 taistelulaivaa | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
280+ kaatunutta |
850 kaatunutta | ||||||
| |||||||
.svg){kind=small}
Jalujoen taistelu eli Keltaisenmeren taistelu (jap. 黃海海戰, Kōkai-kaisen) oli ensimmäisen Kiinan-Japanin sodan toinen meritaistelu. Se käytiin 17. syyskuuta 1894 Koreanlahdella Jalujoen suulla Korean ja Kiinan rajalla keisarillisen Japanin ja Kiinan keisarikunnan Beiyangin laivastojen välillä.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keisarillisen Japanin laivasto saattoi Japanista kahdenkymmenen aluksen saattueen, joka kuljetti runsaasti täydennyksiä Koreassa olevalle armeijalle. Aluksilla olleet joukot nousivat 12. syyskuuta maihin Chemulpossa. Amiraali Kabayama Sukenori määräsi Sukeyuki Itōn jatkamaan pohjoisemmaksi Taedong-joelle, jossa osaston piti tukea Pyongyangiin eteneviä joukkoja joenylityksessä. Laivasto lähti 14. syyskuuta kohti pohjoista jättäen joukon vanhempia aluksia suojaamaan Chemulpoa ja se saapui vuorokautta myöhemmin Taedongin suulle. Kolme tykkivenettä ja osastoon kuuluvat torpedoveneet lähetettiin ylös jokea.[1]
Muu laivasto lähti etelään kohti Korean läntisintä pistettä Choppekin niemeä, jonne se ankkuroitui yöksi. Seuraavana päivänä laivasto partioi luoteeseen Kabayaman ja Itōn lähettämien tietojen perusteella. Osaston tehtävänä oli tuhota Thakushaniin lähetetyt kiinalaisjoukot ja pakottaa Kiinan keisarillinen laivasto taisteluun. Japanin laivasto suuntasi keskellä Koreanlahtea olevalle Haiyangin saarelle, josta se kykeni havaitsemaan kaikki Talienwanista lähteneet Takushaniin matkaavat saattueet. Osasto saapui saarelle varhain aamulla, mistä jatkettiin Takushaniin. Pari tuntia myöhemmin Yoshino ilmoitti havaitsevansa savua koillisessa ja hieman myöhemmin useista savuista. Kärkiosastona ollut nopea risteilijäosasto sai määräyksen hidastaa sekä Saikyomaru ja Akagi siirtyivät parempaan suojaan laivaston vasemmalle puolelle.[1]
Beiyangin laivaston amiraali Ding Ruchang oli saanut 12. syyskuuta määräyksen saattaa viisi 4000 sotilasta kuljettavaa kuljetusalusta Talienwanista Takushaniin Koreassa olevien joukkojen täydennykseksi. Hän laski joukot maihin 23 mailia Jalujoen suulta itään, koska jokisuu oli liian matala alusten viemiseksi lähelle rantaa. Ding toivoi kohtaavansa japanilaiset ennen saattueen kuljettamista, mutta sen pilasi väärä tieto kahdesta japanilaisristeilijästä Weihaiwein alueella. Syyskuussa Ding sai tiedon Pyongyangin joutumisesta piiritetyksi, joten täydennykset tuli toimittaa mahdollisimman pian. Saattue lähti 16. syyskuuta puolen yön jälkeen merelle saapuen Tayangiin kolmetoista tuntia myöhemmin. Torpedoveneiden Fo Lungin ja Tyo Jihin ja tykkiveneiden Chen Nan ja Chen Chung tiedusteltua maihinnousupaikan ja todettua sen vapaaksi vihollisista lähetettiin saattue joelle suojanaan Pingyuan, Kuang Ping sekä torpedo- ja tykkiveneet. Laivasto ankkuroitu jokisuun edustalle syvempään veteen valmistautuneena taisteluun.[2]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Beiyangin laivasto eteni rintamassa lounaaseen kohdatakseen keisarillisen Japanin laivaston, joka eteni jonossa kiinalaisten kurssin risteävällä kurssilla pohjoiskoilliseen. Kiinalaisten taistelurintama ei ollut suora vaan sahalaitainen alusten peittäessä osittain toisiaan. Beiyangin laivaston kurssi vaihtui läntiseksi rintaman muuttuessa epämääräisemmäksi ja nopeus nostettiin 10 solmuun ennen kohtaamista. Dingyuan avasi tulen noin 6000 jaardin etäisyydeltä kello 12.45. Japanilaisten nopean risteilijäosaston alukset avasivat tulen hieman kello 13 jälkeen etäisyyden ollessa 3000 jaardia niin suurella teholla, että Beiyangin laivaston oikealla siivellä olleet Yangwei ja Chaoyong syttyivät tuleen. Kumpikin aluksista kuitenkin jatkoi tulitoimintaa edelleen. Chaoyong upposi tuntia myöhemmin ja Yangwei ajoi karille yläkansi tuhkana. Seuraavana päivänä japanilaiset tuhosivat aluksen.[3]
Taistelun alkuvaiheessa Beiyangin laivaston komentaja Ding loukkaantui oman aluksen tykkien suupaineen heittäessä hänet alas portaita. Samoin lippulaivan signaaliliput tuhoutuivat japanilaisten tykkitulessa. Japanilaisten nopea risteilijäosasto kärsi jonkin verran vaurioita, mutta ei mitään vakavaa. Japanilaisten pääosastossa Matsushiman etukannen tykit menivät sirpaleiden vuoksi epäkuntoon. Itō määräsi Tsuboin liittymään pääosastoon, koska kolme pääosaston aluksista oli hädässä. Hiei ja Akagi kärsivät pahoja vaurioita kiinalaisten tykkitulessa muun muassa Akagin miehistöstä kolmannes sai surmansa tai haavoittui. Saikyomaru joutui tykkituleen, mutta onneksi kranaatti läpäisi heikkorakenteisen aluksen räjähtämättä.[4]
Tsuboin nopea risteilijäosasto tuli hädässä olleiden avuksi. Pääosaston iskiessä kiinalaisten heikentyneeseen vasempaan sivustaan, josta Chiyuan ja Kwang Chia olivat perääntyneet ja aloittaneet purjehduksen Port Arthuriin. Myöhemmin Chiyuanin päällikkö Fong teloitettiin pelkuruudesta ja Kuang Chia ajoi karille lähellä Talienwaninlahtea. Vasemman puoleiseksi alukseksi jäänyt Chih Yuan joutui japanilaisten tykkituleen vaurioituen pahoin ja lopulta upoten keula edellä vieden pääosan miehistöstään mukanaan. Lähes saman aikaisesti Dingyuan vaurioitui, mikä pakotti sen irrottautumaan taistelusta. Alus lähti kaakkoon japanilaisten nopean risteilijäosaston takaa-ajamana. Dingyuan upotettiin matalaan veteen.[5]
Chihyuanin upotessa (noin kello 15.30) Matsushimaan osui kaksi kiinalaisten ampumaa kranaattia. Toinen keulan vasemmalle puolelle aiheuttaen vain vähän vahinkoa, mutta toinen osui suojaamattomaan 4,7 tuuman tykistöpatteriin räjäyttäen käyttövalmiit kranaatit. Yli 100 aluksen neljäsataa miehisestä miehistöstä sai surmansa tai haavoittui. Samoin Itōn piti siirtää lippunsa Hashidatelle ja lähettää Matsushima Kureen korjattavaksi. Jäljellä olevat kaksi kiinalaisristeilijää olivat pahoin vaurioituneet. Chinyuan oli syttynyt tuleen kolmasti ja sen kyljessä kolmisen metriä perästä hieman vesirajan yläpuolella oli suuri kranaatin tekemä reikä ja Laiyuan oli lähes täysin palanut. Aluksen konehuoneen ollessa pätsi sen miehistö jatkoi kuitenkin työtään.[6]
Kiinalaisten taistelulaivoihin osui satoja kranaatteja, mutta niiden panssari kesti. Kansirakenteet syttyivät kuitenkin tuleen. Hieman ennen ilta kuutta alusten kuusituumaisten kranaatit loppuivat ja niillä oli vain joitakin 12 tuuman kranaatteja. Nämä olivat kuitenkin lähes käyttökelvottomia panssarikranaatteja. Itō irrottautui taistelusta määräten risteilijäosaston seuraamaan. Japanilaiset siirtyivät Weihaiweihin vievälle reitille estääkseen kiinalaisten mahdollisen paon, mutta he valitsivat 80 merimailia lähemmän ja paremmin varustetun Port Arthurin. Seuraavana päivänä japanilaiset siirtyivät ankkuripaikalle Choppekinniemelle.[7]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Beiyangin laivaston jäännökset vetäytyivät Lushunkouhun korjattavaksi, mutta ne joutuivat välttyäkseen uudesta kohtaamisesta Japanin laivaston kanssa siirtymään lokakuun lopulla edelleen Weihaiweihin. Japanilaiset aloittivat marraskuussa Weihaiwein piirityksen, jonka aikana Dingyuan upotettiin torpedohyökkäyksessä satamaan. Jäljellä olevat Pingyuan, Chenyuan, Chiyuan sekä kuusi tykkivenettä liitettiin sataman antauduttua 12. helmikuuta Japanin laivastoon.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Brook, Peter: The Battle of the Yalu 17 September 1894. Warship, 1999–2000, XXII. vsk, s. 31–43. Lontoo, UK: Conway Maritime Press. ISBN 0-85177-724-4 (englanniksi)
- Evans, David C. & Peattie, Mark R.: Kaigun: Strategy, Tactics and Technology in the Imperial Japanese Navy, 1887-1942. Annapolis, Maryland: Naval Institute Press, 2012. ISBN 978-1-59114-244-7 (englanniksi)
- Jane, Frederick Thomas: The Imperial Japanese navy. UK: Ulan Press. (englanniksi)