Janet Craxton (17. toukokuuta 1929 Lontoo – 18. heinäkuuta 1981 Lontoo) oli brittiläinen oboisti.[1]
Craxton oli pianisti, pedagogi Harold Craxtonin tytär[2] ja perheen kuudesta sisaruksesta nuorin sekä ainoa tytär. Vuosina 1945–1948 hän opiskeli Helen Gaskellin johdolla Royal Academy of Musicissa ja sitten vuoteen 1949 Pierre Bajeux'n johdolla Pariisin konservatoriossa.[3]
Craxton toimi ensioboistina Hallé-orkesterissa (1949–1952), London Mozart Playersissä (1952–1954), BBC:n sinfoniaorkesterissa (1954–1963)[2] ja London Sinfoniettassa (1969–1981).[3] Uransa loppuvaiheissa hän soitti lisäksi Royal Opera Housen orkesterissa.[2][3] Usein Craxton esiintyi solistina ja piti resitaaleja. Tenori Wilfred Brownin kanssa Craxton kantaesitti Ralph Vaughan Williamsin teoksen Ten Blake Songs.[2] Monet muutkin säveltäjät, kuten Lennox ja Michael Berkeley, Elisabeth Lutyens, Priaulx Rainier, Francis Routh[3] ja Elizabeth Maconchy tekivät sävellyksiä Craxtonia varten. Craxton teki useita levytyksiä.[1]
Craxton perusti 1960-luvun loppupuolella London Oboe Quartetin[1][3] viulisti Perry Hartin, alttoviulisti Brian Hawkinsin ja sellisti Kenneth Heathin kanssa. Kokoonpano esiintyi säännöllisesti ja tilasi lukuisia uusia teoksia. Craxton työskenteli vuodesta 1958 kuolemaansa saakka Royal Academy of Musicin oboensoiton professorina. Hän oli vuodesta 1961 naimisissa pianisti, säveltäjä Alan Richardsonin kanssa. Pariskunta esiintyi duona, ja Richardson laati vaimolleen useita teoksia.[3] Craxtonin oppilaisiin kuului Nicholas Daniel, joka äänitti Craxtonin kunniaksi Harmonia Mundi -levymerkille tribuuttilevyn A Tribute to Janet.[4]