Japanin Grand Prix 1989

Japanin Grand Prix 1989 oli Formula 1 -sarjan osakilpailu, joka ajettiin 22. lokakuuta 1989 Suzukan radalla Japanissa. Kilpailun voitti Benettonilla ajanut Alessandro Nannini[1], jolle voitto oli kauden ja koko uran ensimmäinen.

Kisa muistetaan parhaiten maailmanmestaruudesta taistelleiden Alain Prostin ja Ayrton Sennan kolarista. Senna starttasi paalulta, mutta koska hänen lähtöruutunsa oli ns likaisella puolella rataa, Senna putosi lähdössä kakkoseksi Prostin taakse. Prost karkasi, mutta Senna sai tallikaverinsa kiinni seitsemän kierrosta ennen maalia. Senna yritti ohitusta sisäkautta shikaanissa jättämällä jarrutuksen myöhään, mutta Prost "sulki oven" ja molemmat autot jäivät siihen paikkaan. Prost keskeytti, mutta Senna jatkoi kilpailua ratavirkailijoiden työnnettyä hänen McLareninsa käyntiin. Etusiipensä hajottanut Senna vaihtoi keulan varikolla.[2] Nannini ehti sillä välin kärkipaikalle, mutta Senna ohitti hänet kaksi kierrosta ennen maalia samassa shikaanissa, missä kolaroi Prostin kanssa. Senna hylättiin kuitenkin kilpailun jälkeen shikaanin oikaisusta kolarin jälkeen, mikä varmisti Nanninin voiton ja Prostin maailmanmestaruuden. McLaren-talli jätti tapauksesta protestin, mikä kuitenkin hylättiin.

[3]

Sija Nro Kuljettaja Talli Kierrokset Aika/keskeytys Lähtöruutu Pisteet
1 19 Italia Alessandro Nannini Benetton-Ford 53 1:35.06,277 6 9
2 6 Italia Riccardo Patrese Williams-Renault 53 + 11,904 5 6
3 5 Belgia Thierry Boutsen Williams-Renault 53 + 13,446 7 4
4 11 Brasilia Nelson Piquet Lotus-Judd 53 + 1.44,225 11 3
5 7 Yhdistynyt kuningaskunta Martin Brundle Brabham-Judd 52 + 1 krs. 13 2
6 9 Yhdistynyt kuningaskunta Derek Warwick Arrows-Ford 52 + 1 krs. 25 1
7 15 Brasilia Mauricio Gugelmin March-Judd 52 + 1 krs. 20  
8 10 Yhdysvallat Eddie Cheever Arrows-Ford 52 + 1 krs. 24  
9 21 Italia Alex Caffi Dallara-Ford 52 + 1 krs. 15  
10 22 Italia Andrea de Cesaris Dallara-Ford 51 + 2 krs. 16  
DSQ 1 Brasilia Ayrton Senna McLaren-Honda 53 Hylättiin 1  
Kesk. 2 Ranska Alain Prost McLaren-Honda 46 Kolari (Senna) 2  
Kesk. 8 Italia Stefano Modena Brabham-Judd 46 Moottori 9  
Kesk. 27 Yhdistynyt kuningaskunta Nigel Mansell Ferrari 43 Moottori 4  
Kesk. 12 Japani Satoru Nakajima Lotus-Judd 41 Moottori 12  
Kesk. 4 Ranska Jean Alesi Tyrrell-Ford 37 Vaihdelaatikko 18  
Kesk. 30 Ranska Philippe Alliot Larrousse-Lamborghini 36 Moottori 8  
Kesk. 28 Itävalta Gerhard Berger Ferrari 34 Vaihdelaatikko 3  
Kesk. 20 Italia Emanuele Pirro Benetton-Ford 33 Kolari (de Cesaris) 22  
Kesk. 26 Ranska Olivier Grouillard Ligier-Ford 31 Moottori 23  
Kesk. 16 Italia Ivan Capelli March-Judd 27 Jousitus 17  
Kesk. 17 Italia Nicola Larini Osella-Ford 21 Jarrut 10  
Kesk. 3 Yhdistynyt kuningaskunta Jonathan Palmer Tyrrell-Ford 20 Polttoainevuoto 26  
Kesk. 34 Saksa Bernd Schneider Zakspeed-Yamaha 1 Vaihdelaatikko 21  
Kesk. 24 Espanja Luis Pérez Sala Minardi-Ford 0 Kolari 14  
Kesk. 23 Italia Paolo Barilla Minardi-Ford 0 Kytkin 19  
DNQ 25 Ranska René Arnoux Ligier-Ford   Karsiutui    
DNQ 29 Italia Michele Alboreto Larrousse-Lamborghini   Karsiutui    
DNQ 38 Ranska Pierre-Henri Raphanel Rial-Ford   Karsiutui    
DNQ 39 Belgia Bertrand Gachot Rial-Ford   Karsiutui    
DNPQ 18 Italia Piercarlo Ghinzani Osella-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 31 Brasilia Roberto Moreno Coloni-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 36 Ruotsi Stefan Johansson Onyx-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 35 Japani Aguri Suzuki Zakspeed-Yamaha   Esikarsiutui    
DNPQ 33 Argentiina Oscar Larrauri EuroBrun-Judd   Esikarsiutui    
DNPQ 37 Suomi Jyrki Järvilehto Onyx-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 40 Italia Gabriele Tarquini AGS-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 41 Ranska Yannick Dalmas AGS-Ford   Esikarsiutui    
DNPQ 32 Italia Enrico Bertaggia Coloni-Ford   Esikarsiutui    

[4]

  • Paalupaikka: Ayrton Senna – 1.38,041
  • Nopein kierros: Alain Prost – 1.43,506 (kierroksella 43)
  • Ayrton Sennan 20. voitto ja 40. paalupaikka
  • Ayrton Senna hylättiin, koska hän oikaisi shikaanin kolarin jälkeen. Ilman hylkäystä Senna olisi voittanut kilpailun. Myös hänen nopein kierros (1.43,025) hylättiin.
  • Alain Prost varmisti uransa kolmannen kuljettajien maailmanmestaruuden
  • Ivan Capelli 50. Grand Prix
  • Paolo Barillan ensimmäinen Grand Prix[5]
  • Alessandro Nanninin ensimmäinen voitto ja johtokierros
  • Honda-moottoreiden 50. paalupaikka
  • Viimeinen italialaisten kuljettajien kaksoisvoitto[6]
  1. Alessandro Nannini Biography. Motor Sport Magazine. Viitattu 25.5.2020. (englanniksi)
  2. 1989 JAPANESE GRAND PRIX Races. Motor Sport Magazine. Viitattu 25.5.2020. (englanniksi)
  3. 1989 Fuji Television Japanese Grand Prix - RACE RESULT Formula1.com. Formula One World Championship Limited/FIA. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)
  4. Merkkipaalut F1-ruutu. Arkistoitu 8.11.2014. Viitattu 17. joulukuuta 2007.
  5. Paolo Barilla - Italy ESPN. Viitattu 27.5.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  6. Statistics Nations - Podiums - By one-two - Italy • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 19.2.2022.