Joey Joleen Mataele | |
---|---|
![]() Mataele vuonna 2015 |
|
Henkilötiedot | |
Ammatti | aktivisti |
Lapset | 3 |
Muut tiedot | |
Järjestö | Tonga Leitis' Association |
Joey Joleen Mataele on tongalainen sukupuolivähemmistöjen asiaa ajava aktivisti sekä laulaja ja viihdetaiteilija. Hän itse identifioituu transsukupuoliseksi, josta Tongalla käytetään nimitystä fakaleitī.
Mataele on kertonut, että hänen ollessaan 14-vuotias hän meni kirkkoon hameessa, mikä aiheutti kohun hänen lähiyhteisössään.[1] Hänen perheellään on kytköksiä Tongan kuningasperheeseen.[2][3] Huolimatta uskonnon vahvasta roolista Tongalla Mataele on kertonut tulleensa hyväksytyksi. Hänen isänsä ei kuitenkaan ollut tyytyväinen Mataelen päätökseen käyttää hameita. 14-vuotiaana Mataele joutui myös isänsä kanssa työskentelevän miehen raiskaamaksi. Kun tapaus tuli ilmi, isä syytti Maelea raiskatuksi tulemisesta. Hän on sittemmin kertonut antaneensa anteeksi sekä isälleen että raiskaajalleen.[4]
Mataelella on kolme adoptoitua lasta.[5] Uskonnolliselta vakaumukseltaan Mataele on katolilainen.[3] Hänen mukaansa Jumalan asettaneen hänet tähän asemaan auttamaan tongalaisia transihmisiä.[4]
Vuonna 1992 Mataele oli mukana perustamassa Tonga Leitis' Association -nimistä järjestöä, joka ajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita Tongalla. Myöhemmin hän on myös ollut mukana perustamassa Tyynenmeren seksuaalisen monimuotoisuuden verkostoa.[1]
Mataelen ja muiden fakaleitīen elämästä Tongalla kertova dokumenttielokuva Leitis in Waiting sai ensi-iltansa vuonna 2018.[6]
Lisäksi Mataele on saanut brittiläisen Points of Light -palkinnon.[8]