Johannes Brotherus | |
---|---|
Brotherus esiintymässä Kuumaa-yhtyeen solistina Me emme vaikene -mielenosoituksessa Helsingissä syyskuussa 2023. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Johannes Alexander Brotherus |
Syntynyt | 25. lokakuuta 1997 Helsinki |
Ammatti | laulaja, lauluntekijä, näyttelijä, muusikko, tuottaja |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi |
Aktiivisena | 2013- |
Tyylilajit | pop |
Soittimet | viulu, piano, kitara |
Yhtyeet | Kuumaa, Brotherus Brothers |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Johannes Brotherus (s. 25. lokakuuta 1997[1] Helsinki[2]) on suomalainen laulaja-lauluntekijä, näyttelijä, muusikko ja tuottaja.[3] Brotherus on Kuumaa-yhtyeen laulaja.[4]
Brotherus on näytellyt niin elokuvissa, sarjoissa kuin teatterissa.[5][6] Hänen roolejaan on nähty muun muassa elokuvissa Betoniyö (2013), Ollaan vapaita (2015), Kätilö (2015) ja Elvis & Onerva (2019). Muita tunnettuja rooleja Brotheruksella on esimerkiksi sarjoissa Koukussa, Kynsin hampain, Sorjonen sekä HasBeen, jossa hän oli myös toinen käsikirjoittaja.[7][8][9]
Muusikkona Brotherus tunnetaan pop-yhtye Kuumaan laulaja-lauluntekijänä. Brotherus on ollut kirjoittamassa ja esittämässä jokaista yhtyeen julkaisemaa kappaletta, kuten yli kulta- tai platinarajan striimanneita kappaleita ”Oo vielä sekunnin mun”, ”Tulipalo”, ”Ylivoimainen” ja ”Siks kai mä oon sun”.[10]
Kuumaan lisäksi Brotherus on kirjoittanut tai tuottanut kappaleita muun muassa Tiisulle, Elias Gouldille, Tuure Kilpeläiselle ja Mikko Kuustoselle.[11][12][13] Lisäksi Brotherus on soittanut viulua useilla teoksilla, kuten Ellinooran kappaleella ”Talo”.[14]
Brotheruksen lähipiiriin kuuluu useita muusikoita ja taiteilijoita. Hän on tehnyt runsaasti taiteellista yhteistyötä sisarustensa kanssa, esimerkiksi soittanut Brotherus Brothers -yhtyeessä ja tuottanut pikkusiskonsa Elsa Brotheruksen musiikkia.[15][16] Brotheruksen äiti, tanssija-koreografi Hanna Brotherus on kuvannut Johannes Brotherusta läheisimmäksi työkaverikseen, ja Brotherus on säveltänyt runsaasti musiikkia äitinsä tanssiteoksiin.[17]
Lisäksi Brotherus on säveltänyt musiikkia elokuviin, mainoksiin, taidenäyttelyihin ja Suomen Kansallisteatterin esityksiin.[18][2][15][19]
Brotheruksen musiikkikoulutus alkoi jo 3-vuotiaana Käpylän musiikkiopiston viulutunneilla. Käpylän musiikkiopistossa klassista viulua opiskeltiin japanilaisen Suzuki-menetelmän oppien mukaan. Brotherus opiskeli ensin klassista viulunsoittoa 13 vuotta ja sen jälkeen viulunsoittoa Pop & Jazz -konservatoriossa.[20]
Brotherus on valmistunut ylioppilaaksi Helsingin Kallion lukiosta, jossa opiskeli vuosina 2013–2016.[21][22] Vuonna 2019 Brotherus aloitti Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa musiikkiteknologian 5,5-vuotisen kandidaatin ja maisterin tutkinnon.[23]
Brotherus on asunut koko ikänsä Helsingissä ja varttunut Kumpulan kaupunginosassa. Brotheruksen vanhemmat ovat tanssija-koreografi Hanna Brotherus ja muusikko Antti Ikonen.[2] Hänellä on kolme sisarusta: Amos, Robert ja Elsa.[15][16] Brotheruksen vanhemmat erosivat hänen ollessaan yläasteella.[17]
Brotherus ja muut Kuumaan jäsenet, Jonttu Luhtavaara ja Aarni Soivio, ovat olleet läheisiä ystäviä lukioikäisistä saakka.[24]
Vuosi | Elokuva | Rooli |
---|---|---|
2013 | Betoniyö | Simo |
2015 | Ollaan vapaita | Leo |
Kätilö | Aleksei | |
2016 | Syysprinssi | Riku |
2019 | Elvis & Onerva | Elvis |
Vuosi | Lyhytelokuva | Rooli |
---|---|---|
2003 | Perjantai | |
2015 | Full Speed | Max |
Käty – Kämppä tyhjänä | Teppo |
Vuosi | Sarja | Rooli |
---|---|---|
2015 | Koukussa | Antti Rantala |
2016 | Kynsin hampain | Valtsu |
2017 | Kimmo | teini |
Uusi päivä | Jesse | |
2018–2019 | HasBeen | Niklas Haapaniemi |
2018 | Karppi | Kalle |
2019 | Sorjonen | Jarkko |
2022 | Musta valo | Jape Halme |