John Bartram (23. maaliskuuta 1699 Darbyn lähistö, Pennsylvania – 22. syyskuuta 1777 Kingsessing, Pennsylvania) oli yhdysvaltalainen kasvitieteilijä ja tutkimusmatkailija. Häntä pidetään Yhdysvaltain kasvitieteellisen tutkimuksen isänä.[1]
Bartram oli pitkälti itseoppinut. Hän oli ensimmäinen kukkivia kasveja risteyttänyt pohjoisamerikkalainen ja perusti lähelle Philadelphiaa kasvitieteellisen puutarhan (Bartram's Garden), josta tuli kansainvälisesti tunnettu. Bartram toimi kuningas Yrjö III:n palveluksessa Ison-Britannian pohjoisamerikkalaisten siirtokuntien kasvitieteilijänä. Hän keräili ja vei maasta siemeniä ja kasveja, joille oli suuri kysyntä ulkomailla. Bartram ystävystyi eurooppalaisten kasvitieteilijöiden kuten Carl von Linnén kanssa. Hän oli myös Benjamin Franklinin ystävä ja kuului American Philosophical Societyn perustajajäseniin.[1]
Vuonna 1743 Bartram meni Ison-Britannian hovin tilauksesta tekemään tutkimusta irokeesien asuinalueille ja Ontariojärven pohjoispuolen erämaille Kanadaan. Vuosina 1765–1766 hän teki laajaa tutkimustyötä Floridassa poikansa, luonnontieteilijä William Bartramin kanssa. Bartram teki tieteellisiä tutkimusretkiä myös muun muassa Alleghenyvuorille sekä Pohjois- ja Etelä-Carolinan alueille.[1]