John Murray Dunmore
John Murray, Dunmoren neljäs jaarli (n. 1730 – 25. helmikuuta 1809 Ramsgate, Kent)[1] oli brittiläinen virkamies, joka toimi Pohjois-Amerikassa Virginian provinssin kuvernöörinä vuosina 1771–1775 eli aivan Amerikan vallankumouksen alla.
Hän oli William Murrayn, Dunmoren kolmannen jaarlin vanhin poika, ja hän peri isänsä aatelisarvon vuonna 1756. Dunmore kuului parlamentin ylähuoneeseen vuosina 1761–1770. Hänet nimitettiin 1770 New Yorkin ja seuraavana vuonna Virginian provinssin kuvernööriksi. Dunmore oli huolissaan Virginian länsirajan turvaamisesta ja kiinnostunut sen länsipuolisten alueiden valtaamisesta, joten vuonna 1774 hän lähetti 3 000 miestä kukistamaan Ohiojoen laaksossa asuneita shawnee-intiaaneja. Sotaretki tunnetaan lordi Dunmoren sotana.[1]
Vallankumouksen lähetessä lordi Dunmoren arvovalta Amerikan siirtokuntalaisten parissa väheni tasaisesti. Hän hajotti Virginian edustajakokouksen vuosina 1772, 1773 ja 1774, koska siellä ilmaistut poliittiset mielipiteet olivat liian radikaaleja. Kun hän huhtikuussa 1775 takavarikoi Virginian ruutivaraston, siirtokuntalaiset nousivat aseelliseen kapinaan ja syrjäyttivät hänet. Dunmore joutui pakenemaan englantilaiseen sotalaivaan, mistä käsin hän julisti Virginiaan poikkeustilan ja lupasi vapautuksen brittijoukkoihin liittyville orjille. Dunmoren joukot kärsivät tappion siirtokuntalaisille Great Bridgen taistelussa vuoden 1775 lopussa. Tämän jälkeen hän käski laivansa 1. tammikuuta 1776 pommittamaan Norfolkin kaupunkia, joka sen seurauksena paloi. Dunmore palasi Englantiin heinäkuussa 1776. Hän palasi ylähuoneeseen ja toimi vielä 1787–1796 Bahaman kuvernöörinä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c John Murray, 4th earl of Dunmore (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 16.2.2014.
