Juha Ahokas

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten Kreikkalais-roomalainen paini
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Belgrad 2003 120 kg
Hopeaa Hopeaa Kouvola 1997 125 kg
Hopeaa Hopeaa Moskova 2006 120 kg
Pronssia Pronssia Seinäjoki 2002 120 kg

Juha ”Nalle” Ahokas (s. 18. syyskuuta 1969 Kokkola) on suomalainen entinen raskaan sarjan kreikkalais-roomalaisen tyylin painija, Euroopan mestari ja nelinkertainen arvokisamitalisti.

Ahokas aloitti painin vuonna 1985. Suomessa hän oli voittamaton vuodesta 1990 lähtien jolloin hävisi Keijo Mannille.[1] Ahokas voitti yhteensä 30 Suomen mestaruutta kreikkalais-roomalaisessa ja vapaapainissa.[2] Keijo Manni on ainoa painija jolla on enemmän Suomen mestaruuksia (33 kpl) kuin Ahokkaalla. Välissä Ahokas kärsi selkävaivoista ja oli painimatta lähes kaksi vuotta, mutta palasi takaisin vuonna 2001, minkä jälkeen hän ylsi uransa parhaisiin saavutuksiin. Ahokas on kärsinyt myös sydänvaivoista. Lokakuussa 2007 Ahokas ilmoitti päättävänsä uransa pysyvän hermovaurion takia.[3]

Ahokas on maineikkaasta painisuvusta, sillä hänen isoäitinsä veli Hermanni Pihlajamäki ja serkku Kustaa Pihlajamäki olivat molemmat olympiavoittajia.

Ahokas on harrastanut myös sumopainia ja saavuttanut vuosina 1997 ja 1997 MM-joukkuehopeaa ja -pronssia. Seuratasolla Ahokas edustaa Nurmon Jymyä.

Painijauran jälkeen Juha Ahokas mm. opiskeli Laajasalon opistossa suntion ammattitutkinnon vuosina 2014–2015. Vuodesta 2014 alkaen hän on toiminut Messukylän seurakunnan ylivahtimestarina[4].

Arvokisasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(kreikkalais-roomalainen paini)