Juho Keränen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 7. huhtikuuta 1985 Keitele, Suomi |
Kansalaisuus | Suomi |
Jääkiekkoilija | |
Lempinimi | Kertsi,[1] Keiteleen Pommikone[2] |
Pelipaikka | keskushyökkääjä |
Maila | oikea |
Pituus | 176 cm |
Paino | 90 kg |
Pelaajaura | |
Pääsarjaura | 2005–2021 |
Seurat |
Kärpät (SML) Hokki (Mestis) HPK (SML) Lukko (SML) HIFK (SML) |
Juho Keränen (s. 7. huhtikuuta 1985 Keitele) on suomalainen entinen jääkiekkoilija. Hän oli pelipaikaltaan keskushyökkääjä, mutta Keränen osasi pelata myös laidassa.[3] Hän pelasi urallaan SM-liigassa Oulun Kärppien, Hämeenlinnan Pallokerhon, Rauman Lukon ja Helsingin IFK:n joukkueissa yhteensä 632 runkosarjaottelua tehopistein 70+89=159 ja 107 playoff-ottelua tehopistein 10+9=19. Keränen oli voittamassa Kärpissä Suomenmestaruutta vuosina 2014 ja 2015, SM-hopeaa vuonna 2009 ja SM-pronssia vuonna 2016 sekä HIFK:ssa SM-pronssia vuonna 2021. Hän kuului sekä Kärpissä, HPK:ssa että HIFK:ssa joukkueensa kapteenistoon yhteensä kuutena kautena. Keränen oli voittamassa myös Mestis-joukkue Kajaanin Hokissa mestaruutta vuonna 2007 ja hopeaa vuonna 2008.[4]
Keränen pelasi useimmiten alemmissa ketjuissa "energiahyökkääjänä" tai "rouhijana".[5] Hän pelasi varsin fyysisesti ja taklasi voimakkaasti, mutta Keräsellä oli myös kohtalaisen hyvät kädet ja laukaus.[6]
Keränen aloitti jääkiekkoilun ala-asteen ensimmäisellä luokalla Vesannon Vesakiekossa. Hän siirtyi yläasteikäisenä Kalevan Palloon.[2] Kaudeksi 2001–2002 Keränen siirtyi Oulun Kärppien B-nuoriin. Hän kuului seuran SM-liigarinkiin jo kaudella 2003–2004, mutta Keränen teki liigadebyyttinsä kaudella 2005–2006, jolloin hän pelasi alkukauden aikana 18 runkosarjaottelua ilman tehopisteitä. Keränen teki liigadebyyttinsä 22. lokakuuta 2005 Kalevan Palloa vastaan.[7] Tammikuussa 2006 hän siirtyi lainalle Mestis-joukkue Kajaanin Hokkiin.[8] Kuuden Mestis-ottelun jälkeen Keränen teki Hokin kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.[9] Hänen pelityylinsä Hokissa oli rajua, sillä Keränen taklasi runkosarjan 11 ottelussaan sairauslomalle Sportin Jarno Kososen ja Hermeksen Jani Kylmämaan. Lisäksi Keränen sai kolmen ottelun pelikiellon taklatessaan FPS:n Toni Ronkaisen rajusti laitaan. Hän sai ottelussa viiden minuutin rangaistuksen laitataklauksesta sekä automaattisen pelirangaistuksen käytöksestä.[10] Keränen keräsi runkosarjassa yhteensä yhden syöttöpisteen ja 37 jäähyminuuttia. Pudotuspeleissä hän keräsi viisi syöttöpistettä ja oli välillä myös joukkueensa paras pistemies.[11]
Heinäkuussa 2006 Keränen teki vuoden mittaisen jatkosopimuksen Hokin kanssa.[11] Hän voitti kauden 2006–2007 päätteeksi Mestiksen mestaruuden. Keränen teki jatkosopimuksen kaudeksi 2007–2008.[12] Lokakuussa 2007 hän sai polvivamman ja Keräsen polven ristiside oli poikki. Keräsen leikkauksen toipumisajaksi arvioitiin jopa 6-8 kuukautta ja hänen kautensa todettiin päättyneeksi.[13] Vain pari päivää myöhemmin ilmoitettiin, että polvivamma osoittautui magneettikuvauksissa lievemmäksi nivelsidevammaksi. Keräsen sairausloma lyheni noin yhteen kuukauteen ja hän palasi kaukaloihin jo ennen vuodenvaihdetta.[14] Keränen teki runkosarjan 32 ottelussaan tehot 5+10=15. Hän keräsi 93 jäähyminuuttia, jolla Keränen oli Mestiksen jäähypörssin seitsemäs SaPKon Antti Niemen kanssa.[15] Keväällä 2008 hän voitti Mestis-hopeaa.[4]
Keränen palasi huhtikuussa 2008 try-outille Kärppiin.[16] Hän teki harjoituskauden lopulla kolmivuotisen sopimuksen Kärppien kanssa.[17] Keränen teki liigauransa avausmaalin 27. syyskuuta 2008 Jokereita vastaan.[18] Hän pelasi SM-liigassa varsinaisen tulokaskautensa aikana kaikkiaan 54 runkosarjaottelua tehopistein 8+6=14. Keränen oli tulokkaiden pistepörssin kolmas edellään vain Bluesin Juuso Puustinen ja KalPan Teemu Hartikainen.[19] Keräsen kausi päättyi SM-hopeaan keväällä 2009.[4]
Joulukuussa 2010 Keränen teki kolmivuotisen jatkosopimuksen Kärppien kanssa.[20] Hän teki kaudella 2011–2012 SM-liigan yhden kauden piste-ennätyksensä tehoilla 11+11=22. Lokakuussa 2012 Keränen joutui noin kuukaudeksi sivuun polvivamman takia.[21] Kauden 2013–2014 päätteeksi hän voitti Suomenmestaruuden. Lokakuussa 2013 Keränen teki kaksivuotisen jatkosopimuksen Kärppien kanssa.[22] Kauden 2014–2015 aikana, kevään 2015 pudotuspeleissä hän kuului myös hetken joukkueen kapteenistoon kahden muun kapteeniston jäsenen oltua sivussa.[23] Keränen voitti kauden päätteeksi toistamiseen Suomenmestaruuden. Kaudeksi 2015–2016 hänet nimettiin Kärppien varakapteeniksi.[24] Keränen voitti kauden päätteeksi SM-pronssia. Hän voitti kauden aikana myös Mestarien liigan hopeaa.[4]
Keränen siirtyi kaudeksi 2016–2017 kaksivuotisella sopimuksella Hämeenlinnan Pallokerhoon.[25] Hänet nimettiin joukkueen varakapteeniksi.[26] Keränen sivusi SM-liigan yhden kauden maaliennätystään 11 osumallaan,[4] joilla hän jakoi HPK:n sisäisen maalipörssin kolmannen sijan Teemu Turusen ja Janne Lahden kanssa.[27] Kesken kauden 2017–2018, helmikuussa 2018 seura vuokrasi Keräsen loppukaudeksi Rauman Lukkoon taloudellisista syistä.[28] Hänen kautensa päättyi kuitenkin jo runkosarjan toiseksi viimeisellä kierroksella, kun Keränen taklasi KalPan Mikael Seppälää päähän. Hän sai kolmen ottelun pelikiellon ja myös Lukon kausi päättyi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.[29]
Kaudeksi 2018–2019 Keränen siirtyi jatkamaan uraansa 2+1-vuotisella sopimuksella Helsingin IFK:hon.[30] Lokakuussa 2018 hän loukkaantui kaaduttuaan epäonnisesti maalinedustatilanteessa kamppailtuaan TPS:n Kaapo Kakon kanssa.[31] Keränen joutui peräti lähes neljäksi kuukaudeksi sivuun ja hän palasi kaukaloihin helmikuussa 2019.[32] Toisessa puolivälieräottelussa 23. maaliskuuta 2019 Pelicansia vastaan Keränen teki HIFK:n 3–2-voittomaalin. Kimmo Kuhta valitsi hänet ottelun Alumnien tähtien ykköstähdeksi.[33] Kaudeksi 2019–2020 Keränen nimettiin HIFK:n varakapteeniksi.[34]
Kausi 2020–2021 Keräsellä jäi hieman rikkonaiseksi loukkaantumisten vuoksi. Hän joutui myös maaliskuussa 2021 parin viikon karanteeniin koronavirustartunnan vuoksi, kun koko HIFK joutui karanteeniin.[35] Keränen voitti kauden päätteeksi SM-pronssia.[4] Kesäkuussa 2021 hän vahvisti lopettaneensa pelaajauransa.[36]
Keränen pelasi alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa vuonna 2003.[4]
Keränen harrasti lapsena myös yleisurheilua sekä jalkapalloa Keiteleen Nujussa.[2] Keränen on solminut 2023 pelaajasopimuksen Rautavaaran Raikun jalkapallon edustusjoukkueeseen.
Runkosarja | Pudotuspelit | Palkinnot | Arvokisat | |||||||||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | Turnaus | O | M | S | Pist. | RM | ||||||||||
2002–2003 | Kärpät | A-SM | 27 | 5 | 3 | 8 | 55 | 4 | 0 | 0 | 0 | 6 | U18 | 6 | 0 | 2 | 2 | 8 | ||||||||||
2003–2004 | Kärpät | A-SM | 29 | 4 | 10 | 14 | 52 | 5 | 0 | 0 | 0 | 20 | ||||||||||||||||
2004–2005 | Kärpät | A-SM | 19 | 8 | 9 | 17 | 30 | 3 | 0 | 3 | 3 | 14 | ||||||||||||||||
2005–2006 | Kärpät | A-SM | 11 | 1 | 5 | 6 | 20 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
Kärpät | SM-liiga | 18 | 0 | 0 | 0 | 0 | – | – | – | – | – | |||||||||||||||||
Hokki | Mestis | 11 | 0 | 1 | 1 | 37 | 9 | 0 | 5 | 5 | 10 | |||||||||||||||||
2006–2007 | Hokki | Mestis | 37 | 6 | 3 | 9 | 97 | 7 | 1 | 1 | 2 | 10 | ||||||||||||||||
2007–2008 | Hokki | Mestis | 32 | 5 | 10 | 15 | 93 | 12 | 6 | 3 | 9 | 22 | ||||||||||||||||
2008–2009 | Kärpät | SM-liiga | 54 | 8 | 6 | 14 | 61 | 15 | 0 | 1 | 1 | 6 | ||||||||||||||||
2009–2010 | Kärpät | SM-liiga | 40 | 1 | 3 | 4 | 73 | 3 | 1 | 0 | 1 | 27 | ||||||||||||||||
2010–2011 | Kärpät | SM-liiga | 52 | 8 | 9 | 17 | 65 | 3 | 0 | 0 | 0 | 0 | ||||||||||||||||
2011–2012 | Kärpät | SM-liiga | 48 | 11 | 11 | 22 | 49 | 6 | 0 | 0 | 0 | 29 | ||||||||||||||||
2012–2013 | Kärpät | SM-liiga | 38 | 3 | 5 | 8 | 41 | 3 | 1 | 0 | 1 | 2 | ||||||||||||||||
2013–2014 | Kärpät | SM-liiga | 51 | 6 | 4 | 10 | 26 | 16 | 0 | 3 | 3 | 6 | ||||||||||||||||
2014–2015 | Kärpät | SM-liiga | 58 | 4 | 6 | 10 | 55 | 19 | 1 | 1 | 2 | 10 | ||||||||||||||||
2015–2016 | Kärpät | SM-liiga | 59 | 7 | 11 | 18 | 63 | 14 | 1 | 1 | 2 | 6 | ||||||||||||||||
2016–2017 | HPK | SM-liiga | 56 | 11 | 10 | 21 | 44 | 7 | 1 | 1 | 2 | 16 | ||||||||||||||||
2017–2018 | HPK | SM-liiga | 46 | 3 | 4 | 7 | 49 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
Lukko | SM-liiga | 4 | 0 | 0 | 0 | 14 | – | – | – | – | – | |||||||||||||||||
2018–2019 | HIFK | SM-liiga | 23 | 3 | 5 | 8 | 12 | 13 | 3 | 1 | 4 | 4 | ||||||||||||||||
2019–2020 | HIFK | SM-liiga | 47 | 3 | 7 | 10 | 28 | – | – | – | – | – | ||||||||||||||||
2020–2021 | HIFK | SM-liiga | 38 | 2 | 8 | 10 | 12 | 8 | 2 | 1 | 3 | 4 | ||||||||||||||||
14 kautta | yhteensä | SM-liiga | 632 | 70 | 89 | 159 | 592 | 107 | 10 | 9 | 19 | 110 |