Julius Krohn

Julius Krohn
Julius Krohn, kirjallisuuden ja kansanrunouden tutkija, runoilija.
Julius Krohn, kirjallisuuden ja kansanrunouden tutkija, runoilija.
Henkilötiedot
Koko nimi Julius Leopold Fredrik Krohn
Syntynyt19. huhtikuuta 1835
Viipuri
Kuollut28. elokuuta 1888 (53 vuotta)
Viipuri
Ammatti tutkija, professori, runoilija

Julius Leopold Fredrik Krohn (19. huhtikuuta 1835 Viipuri – 28. elokuuta 1888 Viipuri) oli suomalainen kansanrunouden tutkija, suomen kielen ja kirjallisuuden professori, runoilija, suomentaja ja lehtimies. Krohn toimi suomen kielen lehtorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1875 ja ylimääräisenä professorina vuodesta 1885. Hän oli 1800-luvun merkittävimpiä suomalaisen kansanrunouden tutkijoita. Hän myös kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen pro gradu -työn.[1]

Henkilötietoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krohnin äiti oli Viipurin lähellä sijainneen Kiiskilän kartanon tytär, baltiansaksalaista sukujuurta oleva Julie Dannenberg. Monipuolisesti lahjakas Julie osasi kahdeksaa kieltä ja soitti loistavasti pianoa.[2] Julie Dannenbergin suvun toinen puoli oli taustaltaan inkeriläinen.[3]

Juliuksen isä, Saksasta Rügenin saarelta lähtöisin olleen köyhän leipurinkisällin Abraham Krohnin poika,[4][5] panimonomistaja Leopold Wilhelm Krohn (1806–1890), oli rakastunut Suomeen ja Julieen vieraillessaan Kiiskilässä.[6] Julius Krohnin äidinkieli oli siten saksa.[5] Jo lapsena hän kuitenkin oppi venäjää ja ranskaa sekä koulua varten ruotsia.[3] Julius kävi Viipurissa ruotsinkielistä koulua, mutta kuuli suomea inkeriläiseltä äidinäidiltään ja kartanon alustalaisten lapsilta. Kymnaasissa hänen opettajansa olivat suomalaismielisiä ja välittivät oppilailleen kansallisromanttista kieliaatetta. Myöhemmin hän kävi Elias Lönnrotin luennoilla.[6] Palvelusväen kanssa Krohn puhui suomea ja ruotsia.[3] Avioiduttuaan perheen kotikieleksi vakiintui alusta lähtien suomi niin, että jo esikoispojan Kaarlen ensimmäinen kieli oli suomi[7]. Tätä pidetään yhtenä syynä siihen, että hän korosti kansanrunojen läntisiä, germaanisia ja skandinaavisia, aineksia.lähde?

Krohn tuli ylioppilaaksi vuonna 1853, valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1860 ja väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1862.[8] Hän halusi osoittaa, että suomea voitiin käyttää myös vaativaan taiteelliseen ilmaisuun, ja paneutui erityisesti Kalevalan tutkimukseen.[6] Tutkijana hän kehitti folkloristiikan alan ensimmäisen tieteellisen metodin. Krohnin menetelmällä pyritään selvittämään runon, myytin, legendan tai sadun varhaisia vaiheita sekä niiden kulkeutumista ja muuntumista. Menetelmä perustuu saman runon tai tarinan eri versioiden systemaattiseen vertailuun. Metodia kutsutaan nykyään maantieteellis-historialliseksi metodiksi tai suomalaiseksi tutkimusmenetelmäksi. Sen ansiosta kansanrunouden tutkimus nousi Suomessa ensimmäisenä maailmassa yliopistolliseksi oppiaineeksi. Julius Krohnin poika, professori Kaarle Krohn (1863–1933), seurasi isänsä jälkiä, kehitti metodia edelleen ja teki siitä kansainvälisesti tunnetun.[9][6]

Krohn kehitti myös suomen kirjakieltä ja loi uutta sanastoa. Tunnetuimpia Krohnin uudissanoista on elohopea, sillä siihen asti oli puhuttu elävästä hopeasta. Hän myös suoritti Seitsemän veljeksen käsikirjoituksen korjausluvun eli kielentarkastuksen. 1880-luvulla Krohn oli jäsenenä virsikirjakomiteassa, jonka työn tuloksena valmistuivat vuonna 1886 käyttöön otetut suomen- ja ruotsinkieliset virsikirjat; hän myös kirjoitti usean virren tekstin. Krohn kuoli vuonna 1888, kun hän hukkui purjehdusmatkallaan Viipurinlahdella.

Krohnin ensimmäinen puoliso oli Emilia (Emma) Sofia Nyberg (1838–1875). Heidän lapsiaan olivat kansanrunoudentutkija Kaarle Krohn, säveltäjä, musiikintutkija ja kirkkomuusikko Ilmari Krohn ja kirjailija Helmi Krohn. Jäätyään leskeksi Julius Krohn solmi vuonna 1876 uuden avioliiton Maria Wilhelmiina (Minna) Lindroosin (1841–1917) kanssa. Tästä avioliitosta syntyi muun muassa kirjailija Aino Kallas.[1]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krohn toimi useiden Johan Ludvig Runebergin teosten suomentajana, usein salanimellä, osin kollektiivisen fennomaaniryhmän johtavana jäsenenä. Myös Maamme-laulun suomenkielisten sanojen väitetään olevan hänen käsialaansa. Kirjailijanimellä Suonio hän julkaisi runoja (muun muassa teos Mansikoita ja mustikoita 1856–1861) ja teoksen Kuun tarinoita sekä toimitti kuvalehtiä, kuten Suomen Kuvalehteä. Lisäksi Krohn suomensi useita Walter Scottin romaaneja.

Tieteellisiä teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomenkielinen runollisuus Ruotsin vallan aikana ynnä kuvaelmia suomalaisuuden historiasta, väitöskirja (1862)
  • Wiron kielioppi suomalaisille (1872)
  • Suomalaisen virsikirjan historia (1880)
  • Kaunotieteellinen katsaus Kalevalaan (1881)
  • Suomalaisen kirjallisuuden historia I: Kalevala (1883–1885)
  • Lappalaisia tekstejä sanakirjan kanssa (1885)
  • Suomen suku (1887)

Runoja, kertomuksia, elämäkertoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mansikoita ja mustikoita 1–3 (1856–1861)
    • 1. osa: Sisältö: Sananen Anni orpanalle: Kosken-kuvia ; Tuttuni, tui! jopa kevät koittaa ; Totta puhuen ; Pohjan-piltti / Y. K. [= Yrjö Koskinen] ; Kettu Repolainen / -kk- K. ; Sukeltaja / Schillerin mukaan J. K. [= Julius Krohn] ; Runeberg'in puutarhahoitajan kirjeet / A-n. [= Ferdinand Ahlman] ; suomennoksia Runeberg'in runoelmista / O. B. [Oskar Blomstedt].[10] Digitoitu
    • 2. osa Digitoitu
    • 3. osa: Sisältö: Kansanlauluja . Horation ode XVI: Lib. II . Kolme velimiestä / Jerem. Gotthelff, suom. A. . Minne / O. D. [= Otto Donner] . Vapunpäivä / Auerbach, suom. B. F. G. [= B. F. Godenhjelm] . [Runoja, runosuomennoksia] / Santala [= Kaarlo Slöör] . [Runoja, runosuomennoksia] / Suonio [=Julius Krohn] . [Runoja, runosuomennoksia] / Tuokko [= Anders Törneroos].[11] Digitoitu
  • Runoelmia Suoniolta (1862, uudistettu 2-osainen painos Suonion runoelmia 1869)
  • Maksimilian Aukusti Myhrberg. Elämäkerta (1881)
  • Suonion kootut runoelmat ja kertoelmat (1882)
  • Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa. Elämäkerta (1887)
  • Suonion lastenrunoja I–II (1898–1899)

Toimitettuja teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Helmivyö suomalaista runoutta (1866), mukana myös kokoelmaan valittujen runoilijoiden elämäkerrat.[8]

Postuumisti ilmestyneet teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Krohnin kuoltua hänen poikansa professori Kaarle Krohn toimitti isänsä jäämistön perustuen seuraavat teokset:[8]

Uusintapainoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Maantieteellisiä kuvaelmia. 14, Suomen suku. (Näköispainos. Alkuteos: Helsinki, 1887 (Kansanwalistus-seuran toimituksia LIX). Kairauksia kansalliseen kirjallisuuteen 2. Julkaisijat: Vanhan kirjallisuuden ystävät r.y. ja Jyväskylän yliopiston kirjasto) Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjasto, 1997. ISBN 951-34-0923-6
  • Kertomuksia Suomen historiasta. 1, Pakanuuden aikakausi, I. (Näköispainos. Alkuperäinen: Tampereella: Hagelberg, 1877) Helsinki: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-02-3
  • Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus: Neljä lukua Suomen suvun pakanallista jumaluus-oppia. (Näköispainos. Alkuperäinen: Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1894) Helsingissä: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-00-9

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Raija Majamaa: Krohn, Julius (1835–1888) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 5.1.1998 (päivitetty 12.2.2008). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 24.7.2013.
  2. ↑ Krohn-suvun vaellustarina saunalahti.fi. Arkistoitu 26.2.2014. Viitattu 22.2.2014.
  3. ↑ a b c Remes, Hannu: Eduard Ahrensin kielioppi ja suomalaiset. Lähivõrdlusi – Lähivertailuja, 1/2020. Eesti Rakenduslingvistika Ühing.
  4. ↑ Leopold Krohn vei sotalasaretin Kaukasian rintamalle - HS 19.11.2005 (Archive.org)
  5. ↑ a b V. K. Trast, Julius Krohn runoilijana, 1922, väitöskirja (project Gutenberg)
  6. ↑ a b c d Pystynen, Venla: Luomisen vimma. HS TEEMA, 2020.
  7. ↑ Silja Vuorikuru: Aino Kallas – Maailman sydämessä, s. 17. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2017. ISBN 978-952-222-424-8
  8. ↑ a b c Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan: Suonio (Julius Fredrik Leopold Krohn), s. 51. Porvoo: WSOY, 1954.
  9. ↑ Frog: Revisiting the Historical-Geographic Method(s). In: Lukin, Karina, Frog & Sakari Katajamäki (eds.), Limited Sources, Boundless Possibilities. Textual Scholarship and the Challenges of Oral and Written Texts. A special issue of RMN Newsletter No 7, December 2013.
  10. ↑ Mansikoita ja mustikoita Helle-kirjastot
  11. ↑ Mansikoita ja mustikoita 3, Turun yliopisto

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Julius Krohn
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Julius Krohn.
Tämä kirjailijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.