Julius Leber

Julius Leber oikeudenkäyntinsä aikana.

Julius Leber (16. marraskuuta 1891 Biesheim, Elsass, Saksa – 5. tammikuuta 1945 Plötzenseen vankila, Berliini, Saksa) oli Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen poliitikko ja natsihallinnon vastaisen vastarintaliikkeen jäsen. Leber osallistui Adolf Hitleriä vastaan suunnattuun heinäkuun 20. päivän salaliittoon. [1]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leber syntyi muurari Jean Leberin ja tämän vaimon Katharinen perheeseen Biesheimissa 1891. Hän kävi kansakoulun ja lukion Breisachissa. Hän opiskeli valtiontaloutta ja historiaa Strasbourgin ja Freiburgin yliopistoissa ja liittyi opiskeluaikanaan Saksan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen vuonna 1913. [1]

Ensimmäinen maailmansodan sytyttyä elokuussa 1914 Leber ilmoittautui vapaaehtoisena armeijaan. Hän haavoittui rintamalla kahdesti. Sodan aikana hän yleni luutnantiksi ja jäi armeijaan, joka Saksan hävittyä supistettiin 100 000 miehen vahvuiseksi. [1]

Poliittinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äärioikeistolaisen Kappin vallankaappausyrityksen aikana 1920 Leber liittyi uutta Weimarin tasavaltaa puolustaviin joukkoihin. Kun kaappausyritys kukistui lakkoiluun, Leber erosi armeijasta vastalauseena sille, että armeija oli tukenut Kappia hyvin merkittävästi. Hän jatkoi opiskelua ja valmistui tohtoriksi Freiburgin yliopistosta.[1]

Vuonna 1921 Leberistä tuli sosiaalidemokraattisen sanomalehden Lübecker Volksbotenin vastaava päätoimittaja. Lehteen kirjoitti myös tuolloin opiskeleva Willy Brandt. Leber oli Lyypekin kaupunginvaltuutettu 1921–1933. Valtiopäiville hänet valittiin vuonna 1924. Parlamentissa hän toimi puolustuspolitiikan parissa. Vuonna 1927 Leber meni naimisiin Annedore Rosenthalin kanssa. Avioliitosta seurasi kaksi lasta.

Natsien vastustaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hitlerin johtama Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue nousi valtaan tammikuussa 1933. Pian kansallissosialistit yrittivät murhata Leberin. Murhayrityksen jälkeen hänet pidätettiin mutta jouduttiin vapauttamaan lyypekkiläisten työläisten vaatimuksesta. Hänet pidätettiin kuitenkin uudestaan jo maaliskuussa ja julistettiin ”hallinnon vaaralliseksi vastustajaksi”. Hänet vangittiin Sachsenhausenin keskitysleirille, josta hänet vapautettiin 1937.[1]

Vapauttamisensa jälkeen Leber työskenteli hiilen kuljettajana Berliinissä. Vaatimaton työ oli tärkeämpien vastarintatoimien kulissi hänen toimiessaan yhteistyössä muun muassa Gustav Dahrendorfin, Ernst von Harnackin ja Ludwig Schwambin kanssa. Vuonna 1940 Leber etsi kontakteja armeijan johdosta ja tutustui Claus von Stauffenbergiin. Hän tutustui edelleen Carl Friedrich Goerdeleriin ja Helmuth von Moltken ympärille rakentuneeseen Kreisaun piiriin.[1]

Petos ja pidätys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anton Saefkowin johtama kommunistiryhmä kuitenkin petti Leberin, joka oli yrittänyt saada aikaan yhteistyötä kommunististen vastarintaliikkeiden kanssa. Gestapo pidätti hänet 5. heinäkuuta 1944, 15 päivää ennen Stauffenbergin suorittamaa pommiattentaattia Hitlerin päämajassa. [1]

Kuukausia kestäneiden kuulustelujen ja pahoinpitelyjen jälkeen Leber vietiin kansantuomioistuimeen 20. lokakuuta. Hänet tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin 5. tammikuuta 1945 Plötzenseen vankilassa Berliinissä.[1]

Berliinin Schönebergiin 2008 rakennettu rautatiesilta nimettiin Julius Leberin kunniaksi. Siltaan kiinnitetyssä muistolaatassa lukee: ”Julius Leber, Saksan valtiopäivien jäsen vuoteen 1933, uhrasi elämänsä VAPAUDELLE ja OIKEUDELLE.”

Julius Leberin silta

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Julius Leber.