Juovaviljaseppä
| Juovaviljaseppä | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Niveljalkaiset Arthropoda |
| Alajakso: | Kuusijalkaiset Hexapoda |
| Luokka: | Hyönteiset Insecta |
| Lahko: | Kovakuoriaiset Coleoptera |
| Alalahko: | Erilaisruokaiset Polyphaga |
| Osalahko: | Elateriformia |
| Yläheimo: | Seppämäiset Elateroidea |
| Heimo: | Sepät Elateridae |
| Alaheimo: | Elaterinae |
| Suku: | Viljasepät Agriotes |
| Laji: | lineatus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Agriotes lineatus |
|
| Katso myös | |
Juovaviljaseppä (Agriotes lineatus) on seppien heimoon kuuluva kovakuoriainen, jolla on jonkin verran merkitystä maanviljelyssä kasvien tuholaisena.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juovaviljaseppä muistuttaa suuresti lähisukulaistaan tummaviljaseppää (Agriotes obscurus). Se on 7–11 mm pitkä, muodoltaan solakka kuoriainen. Yleisväri on yleensä kellertävän ruskea ja eläimen pinta on melko kiiltävä. Peitinsiivet ovat pitkittäisuurteiset ja uurteiden välit ovat vuorotellen tummempia ja vaaleampia muodostaen tunnusomaisen raidoituksen. Joskus juovien väriero on kuitenkin huomaamattoman pieni, mikä vaikeuttaa lajin tunnistamista. Etuselkä on leveyttään pitempi eikä kovinkaan kupera. Etuselän reunukset kääntyvät takanurkkien edessä piiloon. Raajojen kynnet ovat hampaattomat ja takimmaisten raajojen nilkoissa ensimmäinen jaoke on toista jaoketta pitempi.[1][2][3]
Toukka on muiden viljaseppien toukkien tavoin keltainen, täysikasvuisena 20–25 mm pitkä ja sen takaruumiin kärki kapenee piikiksi. Lajin määritys toukan ulkoisten tuntomerkkien perusteella on hyvin vaikeaa ellei mahdotonta.[1]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juovaviljasepän levinneisyys ulottuu laajasti lähes koko Euroopan läpi suureen osaan Aasiaa. Lisäksi se on levinnyt vieraslajina Pohjois-Amerikkaan, Brasiliaan sekä Uuteen-Seelantiin. Suomessa se on melko yleinen, mutta levinneisyys painottuu selvästi maan etelä- ja keskiosiin. Aivan pohjoisimmat havainnot ovat Oulun seudulta.[1]
Elinympäristö ja elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Muiden viljaseppien tapaan juovaviljaseppä viihtyy kosteilla niityillä ja viljelysmailla. Aikuisia kuoriaisia tavataan etenkin toukokuusta heinäkuun alkupuolelle. Ne ovat melko piilottelevia ja aktiivisia lähinnä iltahämärässä, erityisesti lämpimällä ja kostealla säällä. Laji on laiska lentämään, mutta liikkuu jalan. Koiraat kuolevat pian parittelun jälkeen, mutta naaraat voivat selvitä kesän loppuun saakka.[1][2][4]
Naaras munii maahan muutaman senttimetrin syvyyteen pieninä ryhminä yhteensä 75–200 munaa, jotka kuoriutuvat reilun parin viikon kuluttua. Toukat elävät maan alla, etenkin multaisessa savimaassa, ja syövät kasvien juuria ja mukuloita, itäviä siemeniä ja viljakasvien oraita. Runsaimmillaan toukkia voi olla useita kymmeniä, äärimmillään jopa pari sataa toukkaa neliömetrillä. Toukkia on etenkin pelloilla, joita on pidetty aikaisemmin nurmena. Sekä munat että toukat vaativat kosteutta ja vaikka toukka selviytyy pitkiä aikoja ravinnotta, kuivumista se ei kestä. Toukkavaihe kestää 4–5 vuotta ja täysikasvuinen toukka koteloituu viimeisenä kesänä. Aikuinen kuoriainen kuoriutuu noin kuukautta myöhemmin, mutta jää maahan talvehtimaan ja lähtee liikkeelle vasta seuraavana keväänä.[2][1][4]
Juovaviljaseppä on joillakin alueilla yleisimpiä maatalouden tuholaiseksi tulkittavia kovakuoriaisia ja erittäin kaikkiruokaisena se voi vahingoittaa jokseenkin kaikenlaisia viljelykasveja. Suurinta vahinkoa syntyy toukkien syödessä kylvetyt siemenet, katkaistessa nuoria taimia tai niiden kaivautuessa juurimukuloihin.[2] Vuoroviljely ja torjunta-aineiden käyttö ovat kuitenkin vähentäneet juovaviljasepän ja muiden viljaseppien merkitystä maataloustuholaisina. Pohjois-Amerikassa ne ovat 1990-luvulta alkaen olleet kuitenkin kasvava ongelma.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f K. Heliövaara, I. Mannerkoski, J. Muona, J. Siitonen & H. Silfverberg: Hyppivät ja hohtavat – Suomen sepät, sepikät, rikkasepät ja jalokuoriaiset. Helsinki: Metsäkustannus Oy, 2014. ISBN 978-952-6612-38-6 s. 60–61, 66, 168–170 ja 288–291
- ↑ a b c d Agroatlas (englanniksi)
- ↑ Elateridae of the British Isles (englanniksi)
- ↑ a b HYPP Zoology (englanniksi)