Jänösiilikäs

Jänösiilikäs
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Imukärsälliset perhoset Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset perhoset Heteroneura
Yläheimo: Yökkösmäiset Noctuoidea
Heimo: Siilikkäät Arctiidae
Alaheimo: Aitosiilikkäät Arctiinae
Suku: Spilosoma
Laji: urticae
Kaksiosainen nimi

Spilosoma urticae
(Esper, 1789)

Katso myös

  Jänösiilikäs Wikispeciesissä
  Jänösiilikäs Commonsissa

Jänösiilikäs (Spilosoma urticae) on harvinainen, siilikkäisiin kuuluva yöperhonen.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etusiivet ovat molemmilla sukupuolilla pohjaväriltään valkoiset ja niissä on muutamia pieniä mustia pisteitä, mutta pisteet voivat myös puuttua kokonaan. Takasiivet ovat aina puhtaan valkoiset ilman minkäänlaisia pisteitä. Ruumis on tuuheakarvainen. Pää ja keskiruumis ovat valkoiset. Takaruumis on selkäpuolelta kullankeltainen ja sen keskellä on rivi mustia pisteitä. Takaruumiin kärki on valkoinen. Tuntosarvet ovat valkoiset, mutta niiden yläpinnalla keskiviiva on musta.[2][3] Perhosen siipiväli on 38–46 mm.

Jänösiilikäs muistuttaa varsin paljon erittäin yleistä tiikerisiilikästä (Spilosoma lubricipedum). Lajit erottaa tuntosarvien ja takasiipien perusteella. Lisäksi siivet ovat jänösiilikkäällä hieman kapeammat.

Toukka on täysikasvuisena 40–45 mm pitkä, tumma, ja sen selkäpuolella on vaaleanruskea juova. Toukkaa peittävät tummat karvat ovat pitempiä sen peräpäässä.[4]

Levinneisyys ja lentoaika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jänösiilikästä tavataan Euroopassa pohjoisimpia osia lukuun ottamatta. Lisäksi levinneisyys ulottuu idässä Itä-Siperiaan. Suomessa jänösiilikäs tavattiin ensimmäisen kerran vuonna 1959[5]. Nykyisin sitä tavataan harvinaisena Etelä- ja Lounais-Suomessa, pääasiassa rannikon tuntumassa. Aikuiset perhoset lentävät kesä-heinäkuussa.[6]

Suomen uhanalaisarvioinnissa jänösiilikäs on luokiteltu silmälläpidettäväksi.[7]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jänösiilikäs elää kosteissa ympäristöissä kuten kosteilla niityillä, vesistöjen rannoilla sekä saarilla ja pohjoista kohti siirryttäessä saariston merkitys perhosen esiintymispaikkana kasvaa. Jänösiilikäs on kosteikkojen laji ja sen esiintymät ovat yleensä varsin paikallisia. Perhoset lepäävät päivät lehtien alapinnoilla ja lähtevät liikkeelle vasta hämärän laskeuduttua kunnolla. Koiras lentää helposti valolle, mutta naaras vain harvoin.[8][9]

Naaras munii noin 350 munaa ryhminä ravintokasvien lehtien alapinnoille. Toukat oleskelevat enimmäkseen lehtien alla ja ovat yöaktiivisia. Ne ovat täysikasvuisia elokuussa ja koteloituvat maanpinnan tuntumaan, usein rannalle, jonkin matkaa vesirajan yläpuolelle. Kotelo sijaitsee tavallisesti joko kiven tai puunkappaleen alla tai sammalen tai ruohotukon seassa.[8]

Ravintokasvi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka syö monia ranta- ja kosteikkokasveja kuten isohierakkaa (Rumex hydrolapathum), vesiminttua (Mentha aquatica), ranta-alpia (Lysimachia vulgaris) sekä keltakurjenmiekkaa (Iris pseudacorus).

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lauri Kaila, Marko Mutanen: Jänösiilikäs – Spilosoma urticae Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ http://www2.nrm.se/en/svenska_fjarilar/s/spilosoma_urticae.html
  3. ↑ http://www.ukmoths.org.uk/show.php?bf=2062
  4. ↑ http://www.kolumbus.fi/~kr5298/lnel/a/spiurtic.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ http://www.dlc.fi/~peterpa/lepi/lajikuvat/euryale.htm
  6. ↑ http://www.insects.fi/Lepidoptera/Arctiidae/Spilosoma/urticae/Spilosoma%20urticae.htm[vanhentunut linkki]
  7. ↑ Jari-Pekka Kaitila, Kari Nupponen, Jaakko Kullberg & Erkki Laasonen (2010) Perhoset: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.) 2010: Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki s. 467.
  8. ↑ a b Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0. s. 392–394.
  9. ↑ http://www.nhm.uio.no/fagene/zoologi/insekter/norlep/arctiidae/urticae.html