Jääpallon maailmanmestaruuskilpailut 2019

Jääpallon MM-kilpailut 2019
Joukkueet 20 (8 A-sarjassa ja 12 B-sarjassa)
Isäntämaa  Ruotsi
Kaupungit Vänersborg, Trollhättan, Borås, Surte
Ajankohta 26. tammikuuta – 2. helmikuuta
Mitalistit
Kultaa  Venäjä
Hopeaa  Ruotsi
Pronssia  Suomi
Ottelut 20
Maalit 272 (14 ottelua kohti)
Yleisö 18 381 (919 ottelua kohti)
Maalintekijä Felix Callander, Norja 15 maalia
← 2018 2020 →
Arena Vänersborg ulkoa
Arena Vänersborg sisältä

Jääpallon vuoden 2019 MM-kilpailut pelattiin Ruotsissa 26. tammikuuta – 2. helmikuuta. Turnaus oli 39. jääpallon MM-turnaus. Turnaukseen osallistui 20 joukkuetta.[1]

Alun perin kisat oli tarkoitus järjestää Venäjällä Irkutskissa, mutta hallin puute lykkäsi Irkutskin kisaisännyyttä.[2] Tämän vuoksi Ruotsi ja Vänersborg saivat kisaisännyyden.[3] Lisäksi Borås, Ale ja Trollhättan toimivat myös kisajärjestäjinä.[4]

Kisat olivat historialliset Ison-Britannian arvokisadebyytin vuoksi.[5] Somalia sai kisapaikan Mongolian vetäydyttyä kisoista. Somalian ilmoittautuminen kisoihin oli myöhästynyt, mutta Mongolian korvaajana he saivat kisapaikan.[6] [7]

Venäjä voitti toisen perättäisen maailmanmestaruuden.

# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Ruotsi 3 3 0 0 34 5 +29 6
2  Venäjä 3 2 0 1 29 9 +20 4
3  Suomi 3 1 0 2 11 9 +2 2
4  Kazakstan 3 0 0 3 2 53 -51 0






# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Norja 3 3 0 0 45 4 +41 6
2  Yhdysvallat 3 1 1 1 23 15 +8 3
3  Saksa 3 1 1 1 21 42 -21 3
4  Alankomaat 3 0 0 3 12 40 -28 0






Puolivälierät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijat 7.–8.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssiottelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parhaat pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[8]

Parhaat maalintekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[9]

Sija Pelaaja Joukkue Maalit
1. Felix Callander Norja 15
2. Erik Pettersson Ruotsi 13
3. Sondre Bratvold Kristoffersen Norja 12
4. Johan Koch Saksa 11
Christoffer Edlund Ruotsi 11
6. Jevgeni Dergajev Venäjä 9
Almaz Mirgazov Venäjä 9
8. Mihail Dunajev Saksa 8
Alexander Cras Alankomaat 8
Christoffer Fagerström Ruotsi 8
11. Isac Jerner Norja 7
Kevin Brown Yhdysvallat 7
Tuomas Määttä Suomi 7
14. Artem Bondarenko Venäjä 6
Alexander Koljagin Saksa 6
16. Joakim Andersson Ruotsi 5
Johan Esplund Ruotsi 5
Emil Fedorov Suomi 5
Maksim Iškeldin Venäjä 5
Aleksandr Jegoryšev Venäjä 5
Jan Olav Löyning Norja 5
Daren Richardson Yhdysvallat 5
Sija Joukkue Pelaajat

1

 Venäjä
Roman Tšernyh
Artjom Bondarenko
Maksim Iškeldin
Almaz Mirgazov
Vadim Tšernov
Maksim Vasilenko
Alan Džusojev
Dmitri Saveljev
Artjom Ahmetzjanov
Janis Befus
Jevgeni Dergajev
Juri Vikulin
Vasili Granovski
Vladimir Kalantšin
Denis Rysev
Andrei Prokopjev
Aleksandr Jegorytšev
Dmitri Makarov
Mihail Jurjev (valmentaja)

2
0

 Ruotsi
Per Hellmyrs
Daniel Berlin
Erik Säfström
Johan Löfstedt
David Pizzoni Elfving
Patrik Hedberg
Felix Persson
Patrik Sjöström
Linus Pettersson
Joakim Andersson
Christoffer Edlund
Martin Johansson
Adam Gilljam
Anders Svensson
Christoffer Fagerström
Johan Esplund
Simon Jansson
Erik Pettersson
Svenne Olsson (valmentaja)

3
0

 Suomi
Jimi Heinonen
Teemu Määttä
Markus Kumpuoja
Samuli Helavuori
Juho Liukkonen
Juho Liukkonen
Kimmo Kyllönen
Kasperi Hirvonen
Jussi Aaltonen
Elias Gillgren
Ilari Moisala
Tomi Hauska
Emil Fedorov
Tommi Määttä
Eetu Peuhkuri
Mikko Lukkarila
Tuomas Määttä
Antti Parviainen (valmentaja)

Suomen joukkue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen joukkueen pelaajista suurin osa pelasi Ruotsin pääsarjassa. Vain yksi pelaaja tuli kotoisesta bandyliigasta eli Tommi Hauska. Suomi lähti Vänersborgin miesten jääpallon MM-kisoihin tavoittelemaan menestystä hyvin pitkälti parin viime vuoden aikana muodostuneen rungon ympärille rakennetulla joukkueella. Tämänvuotisessa joukkueessa ensiesiintymisensä MM-tasolla tekivät Elias Gillgren, Kasperi Hirvonen ja Emil Fedorov. Elias vahvisti keskuspuolustusta, Kasperi Hirvonen toi sivutukiosastolle ja Emil Fedorov hyökkäyspäähän leveyttä. Valinnan yhteydessä päävalmentaja Antti Parviainen oli todennut pelaajavalinnoistaan seuraavaa[10]:

»Viidestä kärkimaasta (Venäjä, Ruotsi, Suomi, Norja, Kazakstan), meillä on keski-iältään varmaan nuorin joukkue, ja meidän nykyinen runko tulee pelaamaan vielä vuosia kansainvälisellä tasolla. Meillä on ainoastaan muutama pelaaja, jotka ovat uransa siinä vaiheessa, että pelivuosia ei ole kansainvälisellä tasolla välttämättä monia. »

Jääpallon MM-kilpailut 2019
B-sarja
Isäntämaa  Ruotsi
Kaupungit Vänersborg, Trollhättan
Ajankohta 21. tammikuuta -25. tammikuuta
Mitalistit
Kultaa Viro
Hopeaa Iso-Britannia
Pronssia Unkari
Ottelut 38
Yleisö 1638 (43 ottelua kohti)
Maalintekijä Aleksei Ibatulov, Viro 27 maalia
← 2018 2020 →
# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Viro 5 4 0 1 35 18 +17 8
2  Unkari 5 4 0 1 24 16 +8 8
3  Kanada 5 3 1 1 25 11 +14 7
4  Tšekki 5 2 0 3 10 16 -6 4
5  Ukraina 5 1 1 3 11 20 -9 3
6  Sveitsi 5 0 0 5 6 30 -24 0
















# Joukkue O V T H TM PM ME P
1  Iso-Britannia 5 5 0 0 39 2 +37 10
2  Japani 5 4 0 1 24 3 +21 8
3  Latvia 5 3 0 2 39 6 +33 6
4  Slovakia 5 2 0 3 17 12 +5 4
5  Kiina 5 1 0 4 6 41 -35 2
6  Somalia 5 0 0 5 1 62 -61 0
















Sijat 11.-12.

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parhaat pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[11]

Parhaat maalintekijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[12]

Sija Pelaaja Joukkue Maalit
1. Aleksei Ibatulov Viro 27
2. Lauris Ziemins Latvia 13
3. Robert Thelin Unkari 12
4. Robert Gillingham Iso-Britannia 11
Masaki Miyakana Japani 11
6. Emil Kaup Viro 10
Simon Lilla Viro 10
8. Martin Deacon Iso-Britannia 8
Roman Glazkovs Latvia 8
  1. Bandyns hemland VM-debuterar i Vänersborg 12.11.2018. svenskbandy.se. Viitattu 4.1.2019. (ruotsiksi)
  2. Agenda for Congress. Annual Congress in Sandviken, Sweden on Jan 30 2017. PDF. Viitattu 2017-01-28
  3. Klart: Bandy VM 2019 till Vänersborg
  4. Spelschema - Grupp A bandy2019.com. Arkistoitu 24.11.2018. Viitattu 28.1.2019.
  5. Historisk match för Storbritannien planerad – Första på över 100 år! (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. Somalia ersätter Mongoliet i B-VM bandy2019.com. Arkistoitu 14.1.2019. Viitattu 28.1.2019.
  7. Somalia replaces Mongolia in group B! worldbandy.com. Arkistoitu 16.1.2019. Viitattu 28.1.2019.
  8. World Championship (Group A) - 2019, Top 2019 World Cup players: 2.2.2016. rusbandy.ru. Viitattu 7.2.2017 (englanniksi).
  9. World Championship (Group A) - 2019 2.2.2019. rusbandy.ru. Viitattu 5.2.2019(englanniksi).
  10. Parviainen valitsi MM ryhmän 19.1.2019. Finbandy.fi. Arkistoitu 26.1.2019. Viitattu 9.2.2019.
  11. Här är spelarna i allstarts team - B group 25.1.2019. bandy2019.com. Arkistoitu 26.1.2019. Viitattu 28.1.2019(ruotsiksi).
  12. World Championship (Group B) - 2017 28.1.2017. rusbandy.ru. Viitattu 4.4.2023(venäjäksi).