Kaarlen ajan jumaluusoppineet

Kaarlen ajan jumaluusoppineiksi (Caroline Divines) kutsutaan anglikaanisista 1600-luvun kirkonmiehistä ja oppineista koostuvaa järjestäytymätöntä ryhmittymää, joka kukoisti kuningas Kaarle I:n (k. 1649) hallituskauden aikana ja sai nimensä hänestä. He kehittivät eteenpäin arkkipiispa Thomas Cranmerin (1489–1556), Salisburyn piispa John Jewelin (1522–1571) ja Elisabet I:n ajan teologin Richard Hookerin (1554–1600) 1500-luvulla vakiinnuttamia teologisia periaatteita. Ottaen lujan kannan puritanismia vastaan he kehittivät keskitien näkemyksen, via median, roomalaiskatolisten ja puritaanisten ääripäitten välille ja panivat alkuun korkeakirkollisen anglikaanisen kirkon ja piispuuden opin, joka perustui varhaiskirkon opetuksiin. Tärkeimmät näistä teologeista ovat Jeremy Taylor (1613–1667), Lancelot Andrewes (1555–1626) ja William Laud (1573–1644). Muita joskus mukana olivat runoilija-pappi George Herbert (1593–1633), Little Giddingin yhteisön perustanut diakoni Nicholas Ferrar (1593–1637), piispa John Cosin (1594–1672), josta tuli Durhamin piispa restauraation yhteydessä (1660), ja hieman vähemmän tunnettuja henkilöitä, kuten piispa Richard Montagu ja Thomas Fuller.[1]

Reginald Heber julkaisi uudelleen Jeremy Taylorin kootut teokset vuonna 1822.[2] Oxfordin liikkeen 1800-luvulla julkaisemassa sarjassa Library of Anglo-Catholic Theology on Lancelot Andrewes'in, William Laudin ja John Cosinin teosten lisäksi julkaistu uudelleen myös William Beveridgen, John Bramhallin, George Bullin, R. Crakanthorpin, William Forbesin, Mark Frankin, Peter Gunningin, Henry Hammondin, George Hickesin, John Johnsonin, Hamon L'Estrangen, N. Marshallin, William Nicholsonin, John Overallin, John Pearsonin, Herbert Thorndiken ja Thomas Wilsonin tuotantoa.[3]